Kävimme tänään Vihdissä (tai oikeastaan Vihdin kirkonkylällä kun Vihdissä ollaan koko ajan Hymy), jotta Miko saa vähän lisäharjoitusta bussissa. Jännitän niin kovasti, miten pärjään sen kanssa sunnuntaina yksin, kun Miko ei rauhallisesti istu sylissä vaan yrittää koko ajan johonkin. Namien syöttäminen auttaa, mutta ei sitä voi tehdä puolta tuntia putkeen. Pureskeltavan antaminen saa sen pysymään aloillaan, joten paljon sellaisia mukaan Hymy Kirkonkylälle oli vain 15 minuutin bussimatka. Menimme käymään Markuksen äidin luona, joka iloisesti yllättyi tulostamme (Markus kun ei etukäteen ilmoittanut). Hän oli oikeasti tosi iloinen kun Markus niin harvoin siellä käy Hymy Markuksen siskon tyttö Jenna pyydettiin myös paikalle. Hän ei tosin ollut kovin kiinnostunut Mikosta Hymy Miko sai taas kehuja komeasta ulkonäöstään. Miko jostain syystä kävi välillä murisemaan ja haukkumaan Markuksen äidille. Miko kyllä tuntui käyvän vähän ylikierroksilla, kun siltä oli jäänyt unia väliin matkamme takia. Vähän ennen lähtöämme Miko nukahti ja luulin sen nukkuvan bussissa, mutta lähdettyämme se oli taas pirteänä. Miko meni ensimmäiset portaat alas tänään. Markuksen äidin rapun portaat eivät olleet yhtä jyrkät kuin meillä, joten vähän ulisten Miko meni muutaman rappusen alas, kunnes nostin sen syliin ja vein loput raput alas. Ruokailu siirtyi 1,5 tunnilla eteenpäin kun olimme kotona vasta puoli neljältä.

Tänään otettiin D.A.P.-panta pois kun se on ollut Mikolla 4 viikkoa. Mikon kaula näyttää niin oudolta kun ei ole paksua mustaa pantaa Hymy

Tässä vielä pari kuvaa.

1249053579_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1249053599_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mikon huuli rullalla Nauru

1249053619_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249053638_img-d41d8cd98f00b204e9800998e