Illalla alkaa olla jo niin pimeää, ettei Rautian nurmikolla enää pahemmin näe. Siellä on jonkin verran koirankakkoja, joten niitä tulee tallattua... Eilen illalla Miko oli vähän säikkynä (johtuiko pimeästä?) ja kun yksi koira meidän pihalta, joka haukkuu paljon, tuli ulos ja haukkui niin Miko säikähti. Sen jälkeen Miko ensin istui jaloissani ja sitten yritin lähteä sen kanssa vielä kiertämään meidän taloa. Miko alkoi kuitenkin vetää jo meidän pihalle päin, joten ei kai sitä voinut pakottaakaan olemaan ulkona ja menimme kotiin.

Markus lupasi hoitaa Mikon ruokinnan ja ulkoilutukset tänä aamuna, että saisin nukkua pidempään. Heräsin jo kuudelta, vähän ennen kuin Miko ilmoitti olevansa hereillä. Yritin nukkua, mutta heräilin vähän väliä ja kahdeksalta nousin ylös. Alkoi epäilyttää kun olohuoneesta ei ollut kuulunut mitään ääniä sen jälkeen kun Markus nousi ylös. Kun tulin olohuoneeseen niin Markus ja Miko nukkuivat lattialla Hymy Miko oli Markuksen tyynyllä Hymy Kävin hakemassa puhelimen ja otin muutaman kuvan Nauru Menin sitten takaisin nukkumaan ja nousin yhdeksältä. Vieläkin Miko ja Markus nukkuivat, nyt Miko oli vaihtanut paikkaa. Miko heräsi kun tulin olohuoneeseen ja sitten Markuskin. Markusta oli kovin silloin kuudelta väsyttänyt ja kun hän oli pistänyt Mikon nappulat kuppiin turpoamaan, hän otti peiton ja tyynyn lattialle ja ajatteli vähän levätä. Ja sitten kävi näin Hymy Miko sai ruokansa vähän normaalia myöhemmin ja menimme sitten ulos. Kakkakaan ei tullut sisälle, vaikka kello oli jo yhdeksän.

Aamupäivällä olimme vasta tulleet ulos kun Lakun omistaja tuli roskiksilla vastaan. Hän kutsui Mikoa. Miko juoksi innoissaan naisen luokse ja alkoi ulisten hyppimään ja pyörimään naisen jaloissa. Ehkä Miko muisti, että naisella oli koira Hymy Tai haistoi Lakun. Nainen kävi hakemassa Lakun ulos ja Miko oli innoissaan. Miko hyppi Lakun päätä vasten, puri korvia ja kaulaa sekä hyppi sen ympärillä Hymy Välillä Lakukin innostui leikkimän. Kävimme hiekkakentällä ja käännyimme takaisin. Ei tarvinnut tehdä enää sen jälkeen lenkkiä Mikon kanssa, kun se riehui Lakun kanssa ainakin puoli tuntia Hymy

Päiväruokakin vähän viivästyi kun Mikon rytmi oli mennyt sekaisin ja se nukkui ruoka-aikana. Nukuin itsekin samaan aikaan kun alkoi niin väsyttää. Nousin ensin tunnin jälkeen ylös, mutta kun Miko vielä nukkui niin jatkoin unia toisenkin tunnin. Ruuan jälkeen ulkona oli jotain poikia, jotka kiinnostivat Mikoa kovasti. Pojat kääntyi samalle hiekkatielle, jolle olimme menossa ja Miko koko ajan veti poikia kohti. Liikkuminen oli sellaista, että Miko veti, jonka takia pysähdyin ja kun jatkoimme matkaa, hihna taas kiristyi ja pysähdyin jne. Pääsimme siis melko hitaasti eteenpäin. Kun olimme jo kääntymässä pois hiekkatieltä, Laku tuli meidän perässä. Taas Miko pääsi vähän sen kanssa leikkimään Hymy Miko sai myös Lakun omistajalta vadelman kun niitä kasvoi tien vieressä. Lakukin näköjään tykkää kepeistä ja se kävi pöllimässä Mikon kepin suoraan en suusta Yllättynyt Sen jälkeen Mikolla ei enää ollut mahdollisuuksia saada keppiään takaisin kun Laku puolusti keppiään. Kun olimme tulleet jo meidän talon kohdalle, tien toisella puolella meni koira, jolle Laku alkoi haukkumaan. Lakun flexi oli sen verran pitkänä, että se pääsi juoksentelemaan kaaressa ja Miko yritti sen perässä pysyä. Laku vahingossa astui Mikon päälle, jolloin Miko inahti ja sen jälkeen pelkäsi Lakua. Kun Laku lähestyi, niin Mikolla meni häntä koipien väliin ja se juoksi pois. Olimme vielä hetken meidän pihalla ja luulen, että Mikon pelko alkoi jo laantumaan. Ei se varmaan ensi kerralla enää muista koko juttua Hymy

Harjoittelimme taas hetken istumista, maahan menoa, tassun antamista, jaloissa pujottelua ja vähän uutta juttuakin. Uusi juttu on gimme five, jonka Miko jo heti aika hyvin tajusi Hymy Nyt Miko menee jo maahan ilman, että kädellä täytyy täytyy vähän ohjata Nauru Yhden kerran se myös nousi maasta istumaan pyydettäessä Hymy