Meidän treffit Leevi-koikkerin kanssa siirtyivät huomiselle, joten huomenna juttua ja kuvia leikeistä. Leevi taitaa olla Oorbellen Joaquin kun sen niminen asustaa Lohjalla

Tänään en töiden jälkeen mennyt Mikon kanssa ollenkaan lenkille vaan suoraan hiekkakentälle ja poika vapaaksi. Aluksi vähän treenasimme pentukurssin juttuja. Juuston avulla poitsun saa tekemään mitä haluaa Markus tuli paikalle vähän myöhemmin ja alkoi jo kaukaa huudella Mikoa. Miko höristi korviaan ja katseli kuka oikein tulee. Hetken tuijotuksen jälkeen se juoksi vähän eteenpäin ja pysähtyi taas katsomaan. Sitten Miko taisi kunnolla tunnistaa ja juoksi kovaa vauhtia Markuksen luokse. Siellä hetken pyörittyään Miko juoksi luokseni ja sitten taas Markuksen luokse

Kun metsästä alkoi kuulua ääniä, pistin Mikon hihnaan. Sanoin Mikolle, että hauku sitten kun joku tulee. Metsästä tuli kaksi tyttöä ja Miko alkoi niille haukkumaan Oikeasti Miko haukkui varmaan sen takia, että näki tytöt niin myöhään, että olivat jo aika lähellä.

Ensin Markuksen luokse ja sitten kovaa takaisin Suvin luokse