Kun tulin tänään kotiin puoli kuuden aikoihin, Markus oli nukkumassa Mikon kanssa. Kun avasin oven, Miko alkoi haukkua Sitten kun se näki, että minä vain tulen, niin Miko tuli iloisesti tervehtimään ja oli niin innoissaan, että hyppi koko ajan vasten. Miko myös venytteli niin, että oli noussut minua vasten Viime viikon lauantai-iltanakin, kun tulimme Arin kanssa meille, Miko alkoi haukkumaan kun ovi avattiin. Mitenköhän se reagoi ovikelloon kun kukaan ei ole kotona? Ainakin jos olemme kotona ja hereillä, niin Miko ei reagoi ovikelloon kuin menemällä ovelle. Pari päivää sitten partiokalenterin myyjät saivat Mikolta iloisen vastaanoton

Kävin Mikon kanssa eläinkaupassa kun halusin ostaa puolikuristavan pannan, kun sen saa niin helposti ja nopeasti päälle ja pois Jossain näin sanan puolikiristävä, joka kuulostaa vähän mukavammalta kuin kuristava... Näyttelyssä Mikolla oli nahkainen panta, jonka päälle pistämiseen ja riisumiseen menee aina jonkin verran aikaa eikä se siksi ole kovin käytännöllinen. Haluaisin hankkia myös vähän toisenlaisen näyttelyhihnan. Sen myyjä ehdotti ostamaan näyttelystä Tuo nykyinen, jossa on vain lenkki päässä, lähtee löystymään niin helposti, jos Miko kovasti vetää ja sitten voi koko hihna lähtee päältä. Sellainen, joka vetäessä kiristyy, tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Tänään illalla päästään testaamaan uutta pantaa