Tänään oli taas vähän samantapainen agilitypäivä kuin viime viikollakin. Miko oli sitä mieltä, että tänään ei huvita, agility ainakaan. Tunti alkoi lupaavasti kun Miko kakkasi lattialle. Saimme suorittaa sellaisia ratoja kuin halusimme ja me suoritimme esteet kepit+hyppy+hyppy+pussi+putki. Jo heti alusta asti oli selvää, että kontaktin saaminen tulee olemaan vaikeaa. Ennen kuin ehdimme keppejä aloittaa, Miko meni pussin luo haistelemaan ja nosti jalkaa siinä pussin päällä. Miko pissasi pussin päälle myös viime viikolla... Sitten odottelimme, kun ohjaaja siivosi pissat pois. Kepit meni ok, hypyt vähän niin ja näin (Mikolla oli koko ajan vauhti kateissa). Ensimmäisen hypyn jälkeen Miko meni vähän putken sisälle ja nosti koipea... Kun Miko tuli ulos, suoritimme toisen hypyn ja sitten pussille, jonka läpi Miko oli vaikea saada menemän. Yritin ottaa Mikon kanssa vauhtia, että sisäänmeno olisi helpompaa, mutta Miko ei lähtenyt mukaan juoksuun. Se vain jäi katselemaan sellaisella ilmeellä, että "minähän en juokse mihinkään" (ja tämän katseen näin monta kertaa tunnin aikana...) Lopulta heitin namin pussiin ja menin nostamaan pussin suuta ja kutsumaan Mikoa. Pussista vielä putkeen. Tämän jälkeen ohjaaja sai mennä taas siivoamaan pissoja eli niitä, jotka Miko teki putkeen.

Seuraava rata oli kepit+hyppy+putki+hyppy+pussi+kepit. Kepit oli oikeastaan ainoa este, joka sujui. Pääasiassa meidän esteiden suorittaminen oli sitä, että yritin ensin saada Mikoon kontaktia ja sen jälkeen yritin saada sen menemään esteen. Miko käveli putkeen sisälle ja alkoi siellä haistella. Yritin huudella Mikoa putken toisessa päässä, mutta se vain jäi jonnekin keskelle haistelemaan. Haisteluiden jälkeen se käveli ulos putkesta. Tästä radasta unohdin kokonaan viimeiset kepit, mutta meillä meni radan suorittamiseen niin kauan, ettei haitannut Lopuksi harjoittelimme valssausta kahdella esteellä ja sitten suoritimme muutaman esteen radan, jossa saisi vauhtia kasvatettua. Valssausta harjoiteltiin niin, että ensin oli putki, sitten hyppy, josta valssaus uudestaan putkeen. Sain Mikon ehkä kerran menemään putken ja hypyn, mutta nekin kävelyvauhtia. Ohjaaja ehdotti ottamaan lopuksi pussin ja kepit. Pussista Miko käveli läpi, mutta kepit meni ihan ok. Ohjaaja sanoi, että Miko vaikutti olevan ihan muissa maailmoissa ja kysyi olinko sitä ennen tuntia kovin aktivoinut. Markus oli käynyt Mikon kanssa pihalla ennen kuin tulin kotiin ja itse leikin Mikon kanssa ennen lähtöä. Ehkä Miko oli sitten vähän väsynyt ja ehkä Markus on sitä kovin juoksuttanut.

Tunnin päätyttyä halusin vielä kokeilla esteitä Mikon kanssa. Menimme muutamat ihan vauhdikkaat kepit. Sen jälkeen vähän hyppyytin Mikoa, josta se sai vauhtia. Sitten Miko juoksikin vauhdikkaasti pariin kertaan putki+hyppy sarjan. Ensin sain Mikon juoksemaan putkeen kun jatkoin itsekin juoksua. Jouduin kiertämään koko putken ja Miko tuli ulos ennen kuin olin putken toisessa päässä, jolloin se alkoi vilkuilla missä olen ja vauhti vähän hiipui. Mulle tuli niin kuuma, että piti ennen lähtöä vähän seistä paikoillaan viilentymässä Lopuksi meni niin hyvin, että jäi kuitenkin hyvä mieli