Huomasin vasta tänään posteja läpikäydessäni, että perjantaina oli tullut ensi viikon pentunäyttelyn aikataulut ja numerolappu. Mikon kilpakumppanina on Miko Kooikerpentuja on siis paikalla vain yksi. Meinaako tämä sitä, että Miko on automaattisesti ROP-pentu ja joudumme odottamaan oman kehän jälkeen n. 3 tuntia ryhmäkehää? Tiedän, ettei pentunäyttelyissä ole kuin muutama kooiker paikalla, joten ei tämä yllätyksenä tullut Aika monen muunkin rodun pentuja on vain yksi tai alle viisi. Jackrusselleita on eniten, 16. Silti mukana on kovin monta eri rotua kun osanottajia on yli 400.

Eilen illalla rappumme edessä oli kissa. Miko jäi sitä katsomaan, mutta kissalla taisi olla niin tuima katse, että melko pian Miko perääntyi Kissa kuitenkin kiinnosti ja Miko jatkoi katsomista vähän kauempaa. Kissa katsoi myös koko ajan Mikoa, joka perääntyi taas vähän kauemmaksi. Kun Miko kerran haukahti, jatkoimme matkaa kun kello oli jo liian paljon pihalla haukkumiselle. Kun olimme menossa takaisin kotiin, Mikon piti käydä haistelemassa siellä missä kissa oli ollut.

Tänään sain tehtyä vähän pidemmän makkarajäljen, kun Markus tuli aamupäivällä mukaan ulos. Miko taas juoksi niityllä tuhatta ja sataa ja minä otin kuvia, niitä alla. Kävin kaupassa sen jälkeen kun olimme tulleet kotiin. Kun olin lähdössä, Miko katseli sohvalta sen näköisenä, että "meinatko jättää mut yksin tänne?" Kun tulin takaisin, Miko makasi eteisessä ulko-oven vieressä. Siinä se oli kuulemma odottanut siitä lähtien kun oven suljin Miko taitaa olla niin mun poika, ettei se malttaisi olla ilman mua Aikaisemmin Miko oli ihan nätisti, kun lähdin, mutta viime aikoina lähtemiseni on saanut pojan ulisemaan, vaikka Markus on ollut kotona.

Miko sopii syksyiseen maisemaan

Jääpalaa syömässä