Meidän aamulenkistä tuli tänään tuplasti pidempi kuin normaalisti kun Miko halusi mennä Idan ja Beean talon ohi menevälle hiekkatielle. Tiellä näkyi ihmisiä ja veikkasin Beean olevan myös siellä. Niinhän se olikin Paikalla oli myös kaksi muuta koiraa, joista toinen oli jatkanut matkaa. Miko pysähtyi ensin kauemmaksi katsomaan muita koiria eikä suostunut liikkumaan kuin vähän eteenpäin kun taas pysähtyi. Beea huomasi Mikon ja tuli lähemmäksi, jolloin Miko syöksähti leikkiin. Eteenpäin kävely oli aluksi vähän hankalaa, kun Beea menee jalkojen väliin Mikon rajuilta otteilta turvaan Miko sai oikein kunnon aamuhepulit siinä kahden tyttökoiran seurassa Toinen koirista oli vähän hämmästynyt kun Miko vain kävi suoraan päälle. Kauaa Miko ei saanut leikkiä, kun piti jatkaa matkaa. Aikaa kun ei ollut normaalia enempää. Tai kyllähän aikaa olisi kun ei mihinkään bussiin ole pakko ehtiä. Haluan ehtiä 6.45 bussiin kun olen puoli tuntia aikaisemmin töissä kuin jos menisin 7.00 bussilla. Kun on aikaisemmin töissä, on helpompi olla vähän yliaikaa. Pitää kerätä muutama plussatunti, että saan pidettyä jouluna yhteensä 12 päivää vapaata

Ostin viime pentunäyttelystä Mikolle possun tassun, jonka poika tänään sai. Ajattelin paksun jalan olevan liian iso Mikolle, mutta eipä kovin kauaa Mikon sitä tarvinnut kaluta kun meni rikki (tai oikeastaan poikki)

Tilasin tiistai-iltana joulukortit Mikon kuvasta ja jo tänään ne tulivat kotiin. Olen aikaisemminkin saanut huomata, että Ifolor hoitaa hommat kiitettävän nopeasti Täytyy pistää kortit talteen ja postittaa vasta joskus joulukuun aikana. Täytyy myös skannata ne (tilasin kaksi erilaista), että voin pistää kuvat blogiin jouluna

Katselin joskus Koirat.comin kalenterista, että Hyvinkään koirakylpylässä on pentu-uintia torstaisin ja kiinnostuin. Olisi kiva joskus käyttää Mikoa siellä. Jos Ari vaikka joskus viitsisi heittää Olisin viime keväänä käynyt koirakylpylässä tutustumassa yhteen kasvattajaan koirineen, jos sinne olisi vain päässyt julkisilla. Olin jo tuon uintihomman unohtanut, mutta palasi taas mieleen kun luin, että Mikon Onni-velipuoli on käynyt polskimassa Hyvinkäällä