Miko yllätti iloisesti kun yritin saada sen koirakoulun portaat ylös. Aluksi Miko vain nosti etutassut alimmalle portaalle ja perääntyi heti kun itse menin pari porrasta ylöspäin. Mutta sitten yhtäkkiä Miko lähtikin nousemaan portaita ylös! Eikä jalat yhtään lipsunut.

Taas agilityssa oli välillä vaikea saada kontaktia Mikoon. Erityisesti se keinu kiinnosti, vaikka siellä ei aluksi ollut ketään. Miko muistaa, että keinussa on saanut paljon namia, joten namitilanne täytyy aina käydä tarkistamassa. Nappi-pumi ja Tirri-kääpiösnautseri treenasivat eilen keinua ja eiköhän Miko ollut menossa heidän nameja varastamaan. Napin ja Tirrin keinuharjoitusten ajan me ja Nella-aussi harjoiteltiin ratoja. Mikon kanssa menimme putki+kepit+hyppy+putki+pussi yhdistelmää, jossa putki aiheutti harmaita hiuksia… Jostain syystä Miko ei enää mene putkeen tai jos menee, niin se palaa samaa reittiä takaisin tai kävelee toiseen päähän. Tarvis ihan perusharjoittelua eli suora putki ja mahdollisesti joku apuna.

Me harjoittelimme tänään pari kertaa A-estettä, kun Mikolla oli tullut ohjaajan vaatimat 7kk täyteen. Ensimmäisellä kerralla Miko vähän epäröi nousussa ja laskussa, mutta huipun ylittäminen ei tuottanut ongelmia paitsi minulle, kun en meinannut ylettyä pitämään Mikosta kiinni. Kertaakaan Miko ei yrittänyt hypätä pois niin kuin ensimmäisillä kerroilla keinussa. Toinen kerta meni nousun ja laskun osalta jo paljon paremmin ja kolmannella kerralla nameja oli enää joka toisella ”portaalla”. Tämän jälkeen ohjaaja halusi nähdä meidän kepit. Kun käänsin Mikolle hetkeksi selän, niin sehän lähti omatoimisesti nousemaan A:ta. Äkkiä vaan perään ja kiinni Mikosta, ettei se tipu. Niin tuli sitten mentyä A -este neljännen kerran ja ilman nameja.

Ohjaaja oli ihan tyytyväinen meidän keppeihin, kun Mikolla alkaa jo olla vauhtia ja vähän se tekee hyppyliikettä pujottelussa. Kepit sujuu Mikolta kaikkein parhaiten. Hyppyä me ei olla kauheasti erikseen harjoiteltu, kun en halua liikaa hyppyyttää pikku miestä. Pussi on ok ja putki ei suju. Keinua ja A-estettä on vaan kokeiltu, mutta eipä niiden tässä vaiheessa pidä mitenkään sujuakaan.

Tämän jälkeen keppeihin lisättiin yksi este ja valitsin putken. Meidän piti mennä putki+kepit+kepit+putki. Ensin meni useampi minuutti siihen, että sain Mikon putkeen. Kepit meni hyvin ja toinen putki paremmin kuin ensimmäinen. Lopuksi harjoittelin Mikon kanssa putkea ja pussia. Pussista Miko tuli ihan ok vauhtia, vaikka joskus vauhtia on ollut enemmänkin.

Tunnin jälkeen Napin omistaja kysyi, mitä aiomme tämän jälkeen siis agilityyn liittyen. Sanoin, että me varmaan odottelemme (siis toivotaan), että pääsisimme kevään jälkeen alkeiskurssille johonkin seuraan. Koirakoululla ei ole enää mitään jatkoa tälle kurssille ja Napin omistaja meinasi, että ehkä he käyvät saman kurssin uudestaan keväällä.

Nukuimme Mikon kanssa kahdestaan, kun Markus valvoi koko yön. Miko oli tullut jossain vaiheessa sänkyyn ja joskus puoli viiden aikaan Miko tippui sängystä. Poika taisi olla silloin ihan unessa, kun näytti niin hölmistyneeltä lattialla


Käytiin eilen ostamassa Mikolle heijastinliivi


Jotain syötävää löytyi...


Bussia odotellessa eksyimme 1.maailmansodan linnoitukselle. En pahemmin viitsinyt kierrellä, kun oli niin pimeää. Täytyy joskus valoisaan aikaan tulla uudestaan. Oli ne aika kivan näköisiä kun ympäriinsä menee juoksuhautoja. Vaikka koko elämäni Nummelan vuosia lukuun ottamatta olen asunut Helsingissä, niin siellä on vielä vaikka kuinka paljon nähtävää. Kuvassa Miko juoksuhaudan reunalla