Mikolla on vatsa taas ok, joten hyvillä mielin lähdimme treenaamaan agilitya. Yritin kuitenkin selvitä mahdollisimman vähillä nameilla (leikkasin oikein pieniksi), ettei tule kerralla liikaa jotain muuta ruokaa kuin riisiä.

Menomatkalla bussikuski olisi ottanut Mikosta maksun. Koiralippu olisi ollut 2,90, sylikoira pääsee ilmaiseksi. Sanoin, ettei Mikosta ole koskaan aikaisemmin otettu maksua. Kun kuski sanoi, ettei Miko ihan sylikoiralta näytä, vastasin Mikon matkustavan aina sylissä. Eikä meidän sitten tarvinnut maksaa  Piti sitten myöhemmin tarkistaa mitä aikataulukirja sanoi lemmikeistä ja siellä tosiaan lukee, että muista kuin syli- ja opaskoirista tulisi periä pienin aikuisen kertamaksu. Ehkä meillä on sitten käynyt hyvä tuuri kun Miko on matkustanut ilmaiseksi jo useita kymmeniä kertoja  Bussimatka meni mukavan nopeasti, ehkä se johtui siitä kun Miko oli niin kiltisti.

Kävelimme bussipysäkiltä koirakoululle metsässä menevää hiekkatietä pitkin. Vastaan tuli nöffi, jonka kanssa ollut nainen pysähtyi meidät nähdessään. Mikon mielestä paikallaan seisova tumma koirakko on epäilyttävä ja pysähtyi siksi itsekin. Vedin Mikon hihnasta, että se jatkaisi matkaa, kun todennäköisesti naisella oli vaikeuksia pidätellä isoa koiraa, jos vastaan tulee muita koiria. Parin metrin päässä koirakosta Miko ei enää suostunut liikkumaan edes hihnasta vedettäessä. En halunnut Mikoa alkaa väkisinkään vetää perässä, joten kysyin jos nainen pystyisi koiransa kanssa jatkamaan matkaa. Miko makasi hiekkatien ulkopuolella, joten nainen pääsi hyvin meistä ohi.

Koirakoulun tiloissa Miko taas ensimmäiseksi kävi nostamassa koipea. Tällä ensimmäisellä kerralla esteet jäi kuivaksi, mutta lattiaan teipattu matto kastui. Vähän myöhemmin sai putkikin oman osansa. Miko vielä pissasi sen verran syvälle putkeen, että oli kiva siellä pyllistellä sitä kuivatessa… Tällä kertaa meitä oli vain kolme paikalla; Nella-aussi ja Nappi-pumi sekä me.

Aloitimme keinun harjoittelemisella. Ensimmäisellä kerralla Miko meni hienosti, yhtään epävarmuutta nousussa tai laskussa ei ollut kuten aikaisemmin eikä Miko missään vaiheessa ollut hyppäämässä pois esteeltä. Matkaa ehkä hidastivat keinulla olleet runsaat namit, joista Miko söi ihan jokaisen  Toisella kerralla nameja pistettiin vähän harvemmin ja niin tuli vauhtiakin vähän lisää. Meidän jälkeen Nappi meni harjoittelemaan keinua ja Napilla kesti siellä kauan kun se niin pelkää estettä. Napin namina oli sydäntä, maksaa tai kieltä tai jotain vastaavaa. Se oli kuitenkin Mikosta erittäin herkullisen tuoksuista, joten oli hyvin hankalaa pitää Miko poissa keinulta. Meidän yksittäisten esteiden harjoittelusta ei tullut yhtään mitään kun Miko oli koko ajan menossa joko keinulle (josta jouduin taluttamaan tai kantamaan sen pois) tai sitten se viipyili pussin tai putken sisällä haistelemassa. Pussiin oli jäänyt jonkun nameja, jotka Miko söi. Putkessa ja pussissa oli myös niin paljon muita hajuja, että Miko saattoi viettää niiden sisällä kauankin aikaa. Kepit olivat ainoat, jotka sain Mikon menemään jotenkuten. Mä en millään saanut Mikoon kontaktia kun sitä kiinnosti vaan muut hajut. Pääasiassa me sitten istuimme sivussa.

Lopuksi teimme yhden radan kahteen kertaan. Radalla oli putki+pussi+kepit+putki+hyppy. Ohjaaja ehdotti keinun lisäämistä radalle (niin, että namit pistettäisiin valmiiksi ja ohjaaja olisi laskemassa keinua), mutta en halunnut sitä meidän radalle. Muita odotuksia radasta ei ollut kuin, että meillä sitten kestää. Putkeen Miko meni ensimmäisestä käskystä, mutta vauhti oli kateissa. Pussiin Miko jäi haistelemaan ja siitä Miko tuli kävellen läpi vasta kun kävin nostamassa pussin suuta. Kepeillä Miko sitten yllätyksekseni sai vauhtia ja toinen putki meni jo vauhdikkaasti ja matka putkelta hypylle sitäkin vauhdikkaammin. Ohjaaja kommentoi, että Mikollahan on nyt vauhtia ja intoa. Hän kun oli aikaisemmin koko ajan keinulla, niin ei nähnyt miten meidän esteet sitä ennen meni… Toinen kerta meni myös ihan hyvin, vaikka putken kanssa oli vähän ongelmia. Nyt enää kaksi kertaa jäljellä.