Tänään aamupäivällä vein Mikon kentälle, jossa se pääsi juoksemaan vapaana. Siihen aikaa oli muitakin liikkeellä ja hetki Mikon vapaaksi päästämisen jälkeen huomasin, että vähän matkan päässä oli kaksi muuta koiraa. Koirat lähtivät melkein saman tien enkä kytkenyt Mikoa. Sain Mikon pysymään luonani nameilla ja kävelemällä koirista pois päin. Vähän myöhemmin ihan meidän läheltä meni mies kolmen koiran kanssa. Kaksi kertaa Miko juoksi vähän lähemmäksi, mutta tuli kutsuttaessa takaisin. Olin tosi ylpeä, kun Miko ei lähtenyt koirien perään Miko lähteekin helpommin ihmisten luo, kun muita koiria kohtaan on aina aluksi varautuneisuutta. Eikä sillä ole väliä onko tuttu tai tuntematon. Leeviäkään Miko ei tunnu tunnistavan ennen kuin se on metrin päässä

Päivittäiset tokoharjoitukset ovat jatkuneet suunnitelmien mukaan. Eilen ja tänään harjoittelimme myös paikkamakuuta. Jotta saisin poistettua sen, että Miko nousee ylös ennen aikojaan, niin tein harjoituksen niin, että astuin vain askeleen eteenpäin ja hetken päästä palasin Mikon vierelle. Sitten käsky 'sivu' ja Miko nousi perusasentoon. Tämä tosin onnistui eilen ja tänään vain kaksi kertaa putkeen. Sen jälkeen maahan-sanan merkitys unohtui. Eilen kolmas maahan-käsky ei saanut aikaan minkäänlaista reaktiota. Miko vain katsoi kuin en olisi sanonut sille mitään ja se odottaisi käskyä. Seuraavista maahan-käskyistä Miko siirtyi eteeni istumaan. Sen jälkeen vaihdoin muiden asioiden harjoitteluun. Myös tänään kahden onnistuneen kerran jälkeen Miko siirtyikin eteeni istumaan. Tänään oli vaikeuksia maahan-käskyn lisäksi istu- ja seiso-käskyillä. Istu-, maahan- ja seiso-käskyjä tulee harjoiteltua päivittäin tai ainakin useampia kertoja viikossa. Silti ne menee välillä sekaisin. Ehkä äänenpaino on välillä erilainen?

Torstaina siirsin siivouksen ajaksi pupujen aidan sivuun ja siksi siivotessa piti myös vahtia Mikoa ja Pepe-pupua. Miko on kauhean kiinnostunut pupuista, mutta ei ole koskaan yrittänyt niitä vahingoittaa. Pupun karkuun juokseminen tietenkin innostaa Mikoa. Pepe sitten juoksi makuuhuoneeseen ja Miko meni perässä. Ja minä menin myös vauhdilla makkariin, ettei vaan mitään satu. Pojat jäivät sängyn alle ja luulin Pepen olevan jossain nurkassa, josta ei pääse karkuun, mutta siellä ne vaan katselivat toisiaan. Ja Miko oli se, joka oli seinän vieressä.

Pepe lähti pois, kun Miko alkoi käydä liian tungettelevaksi. Pepe meni kirjahyllyn alahyllylle ja Miko yritti sitä tassulla tökkiä. Pepe ei oikein tykännyt tästä ja yritti raapia Mikoa etutassuillaan. Miko vaan jatkoi tassulla kokeilemista ja Pepe tuntui luovuttavan ja jäi vain paikalleen makaamaan eikä reagoinut mitenkään, vaikka Miko nosteli sen takapuolta kuonollaan. Vein sitten Pepen häkkiinsä turvaan Mikolta.

Vielä pari ulkoilukuvaa


Miko näyttää vanhalta


Onpas Mikon häntäkarvat pitkän näköiset


Syvä hanki

Selvisi muuten Rasmuksen ja Rokan blogia lukiessa, että Rokka on yksi huomisen pentunäyttelyn koikkerilapsista ja Mikon kanssa samassa kehässä kun pojilla on muistaakseni 10 päivän ikäero Rokka on komea poika ja vielä oikean kokoinen, joten kyllä Miksu taitaa jäädä kakkoseksi isojen poikien kehässä Mutta se nähdään huomenna.