Lauantaiaamuna kävimme Leevin kanssa lenkillä. Eilen ei onneksi ollut paljon hiihtäjiä vielä aamulla eikä mitään ikäviä tilanteita päässyt syntymään. Pistin Mikon aina hyvissä ajoin hihnaan kun latu lähestyi. Ainoa ongelma oli yhden tien ylitys. Mikolla kun sattui silloin olemaan keppi suussa ja Mikon mielestä minä vain halusin saada sen kepin. Miko ajatteli, ettei se mene lankaan ja pysyi riittävän etäisyyden päässä Muutaman kerran Miko keikkui ihan tien vieressä ja siitä meni pari autoa ohi. Silloin ei voinut lähestyä Mikoa tai se olisi mennyt tielle. Lopulta ylitimme tien ilman, että Miko oli hihnassa kun autojakaan ei ollut näkösällä.

Polut metsässä tuntuivat aina loppuvan kesken ja välillä joutui kävelemään paksussa hangessa. Luisteluradan lähistöllä kaksi luistelijaa jäi huvittuneena katsomaan meidän tarpomista polveen asti ulottuvassa hangessa. Heitä kiinnosti myös meidät kivannäköiset, terhakat koirat Myös yksi vastaan tullut nainen ihastui kivannäköisiin koiriin.

Tänään olimme melkein 5,5h agiltyreissulla. Taina ja Leevi eivät päässeet tänään mukaan, joten menimme Mikon kanssa bussilla. Paikalla oli Mikon, Onnin, Helmin ja Veikan lisäksi meille uusi tuttavuus Remus (Lucky Nana´s Egregio Optimus). Miko vaikutti vaihtobussissa niin väsyneeltä, että epäilin jaksaako se tehdä mitään. Mutta tänään oli meidän paras agitreeni ikinä Saimme vinkin, että olisi hyvä harjoitella vain 15min, että kiinnostus säilyy. Teimme pari pienempää treeniä ja yhteensä aikaa esteillä meni varmaan 15-20min.

Aluksi Miko sai rauhassa haistella ja tutkia. Pissat siivosin vain kerran kun ehdin nykäistä hihnasta ennen koivennostoa. Pussin ja putken jätimme välistä, sillä ne ovat Mikon lempi pissapaikkoja. Harjoittelimme Mikon kanssa paikalla istumista/luoksetuloa sekä paikkamakuuta. Tosi hienosti Miko pysyi paikallaan pitkälläkin välimatkalla. Aloitimme agitreenit uudella esteellä eli muurilla. Muurin yli hyppääminen ei tuottanut ongelmaa kun heitti namin toiselle puolelle, mutta ensimmäisillä kerroilla, kun jätin Mikon muurin taakse, Miko kiersi sen. Hypyt olivat vähän vaisuja ja Miko mieluummin kiersi esteen kuin hyppäsi yli. Kepitkin olivat tosi hitaat, mutta puomin Miko meni hienosti ilman namilla ohjausta eikä minun tarvinnut olla ihan vieressä. Ekat agitreenit eivät lupailleet hyvää. Jatkoimme Mikon kanssa istumis- ja makuutreenejä sekä kävimme pihalla ja pidimme taukoja.

Jatkoimme agitreniä kun Mikoon tuntui saavan hyvin kontaktin. Yllätyksekseni Miko hyppäsi kaksi perättäistä hyppyestettä ja vielä käsiohjauksella! Kun pari kertaa oli mennyt hyvin, otin puomin mukaan. Puomin jälkeen lisäsin vielä muurin. Meidän pieni rata oli siis hyppy-hyppy-puomi-muuri ja takaisin päin muuri-puomi-hyppy-hyppy. Otin jonkin verran kanaa käteen, näytin sitä Mikolle ja sitten vain käsiohjauksella ja käskyllä Miko suoritti esteet ja vielä vauhdilla. Radan päätteeksi Miko sai palkkioksi kasan herkkuja. Jäi niin hyvä fiilis kun kerrankin tuntui, että edistystä tulee Ja pääsi vähän juoksemaan Vähän ennen tunnin päättymistä kokeilimme vielä rengasta, mutta Mikon mielestä se oli kivempi kiertää.

Mitä tästä opimme: Mikon kanssa vain lyhyet treenit ja aloitetaan vasta kun kontaktin saa hyvin.

Alla muutamia ei niin hyviä ja muokkaamattomia kuvia


Miko löysi hienon ison kepin


Miko kohta ylittää muurin


Puomilla


Paikalla istumista...


... ja makaamista


Veikka


Miko ja Remus

Miko toivottaa hyvää ystävänpäivää kaikille kavereille, erityisesti Leeville ja Onnille!