Mikolle maistui sunnuntaina uni rankan treeniviikonlopun jälkeen, mutta hyvin pikkumies silti jaksoi. Maanantaina oli taas energiaa vaikka kuinka. Helmikuulle on vielä muutama agitreeni tiedossa, maaliskuussa pääseekin osaavien oppiin. Maanantaina tehtiin töiden jälkeen kunnon lenkki, että saisin illan tutkia rauhassa Club Registeriä (eipä sitä tosin pahemmin tullut tutkittua kun silmät alkoivat niin painaa). Tulikin sitten oltua 1,5h tuiskussa. Halusin mennä Mikon kanssa lähellä olevalle pienelle metsäläntille. Koska se tosiaan on vain pieni läntti, niin en viitsinyt päästää Mikoa vapaaksi ja siksi otin flexin käyttöön. Vähän jännitti flexin kanssa, kun en sitä oikein osaa käyttää Eikä se meillä muutenkaan ole ollut käytössä kun poika muuten koko ajan painelisi viiden metrin päässä. Flexi oli hyvä valinta kun Miko pääsi vapaasti kinoksiin, enkä ollut lyhyen hihnan päässä haittaamassa. Miko jopa kiipesi yhden korkean lumikasan päälle. Harmi kun ei ollut kameraa mukana, jäi kuva kukkulan kuninkaasta saamatta. Yksi huono puoli oli se, että Miko innostui ottamaan kunnon spurtteja suoraan eteenpäin ja parin kerran jälkeen tuntui, että käsi lähtee irti. Joskus Miko harrastaa juoksupyrähdyksiä tuon 1,8m hihnan päässä ja nykäisy tulee aika nopeasti. Ehkäpä flexissä Miko sai paremmin kiihdytettyä ja siksi nykäisy oli paljon voimakkaampi.

Eilen otin taas naksuttimen käyttöön, kun sen avulla voisin ehkä saada perusasennon paremmaksi. Eilinen meni naksulle ehdollistamisella ja peruskäskyjä treenatessa. Tänään treenattiin istu-, maahan ja seiso-käskyjen lisäksi perusasentoa, katsekontaktia ja paikalla makaamista. Tuntuu kun perusasento olisi heti ollut jo parempi Parin palkkaamiskerran jälkeen Miko oli jo ottanut etäisyyttä, mutta sitten otettiin vaan asento uusiksi. Seisomisen harjoittelut sujuivat oikein hyvin, kun Miko ei kerinnyt istua kun tuli jo naksaus. Eikä se sitten enää yrittänytkään istua käskyn jälkeen. Tempuista harjoittelussa olivat läpsy, tassu sekä uusi temppu 'pyöri'. Kiitos Merville opettamisesta (vaikka ihan yksinkertainen juttu onkin). Kokeilin myös ensimmäistä kertaa pistää makaavan Mikon tassulle namin ja Miko otti heti katsekontaktin!

Tie tottelevaisuusvalioksi -kirja piti eilen palauttaa, kun en jostain syystä pystynyt lainaa enää uusimaan. Otin talteen alokasluokan liikkeiden lisäksi ohjeet avoimen luokan noutamiseen (naksutin varmasti auttaa noutokapulan kanssa harjoittelussa) ja kauko-ohjaukseen sekä voittajaluokan ruutuun lähettämiseen. Ruutuun lähettämistä tuskin tullaan pitkään aikaan harjoittelemaan, mutta kosketusalustaharjoitukset haluan aloittaa ja siihen tarvii ohjeet.

Mikon painonnousun vuoksi halusin jotain kevyempiä makupaloja ja niinpä Victoria Stilwellin innoittamana keitin kokonaisen broilerin. Miko oli broilerista innoissaan jo siinä vaiheessa, kun leikkasin sen vähän paremmin kattilaan sopiviksi paloiksi, mutta sittenhän se into vasta alkoi kun broileri oli valmista. Taisi olla herkulliset tuoksut. Voisin mennä seuraavaksi paloittelemaan broilerin ja sitten vielä vähän tutkailla Facebookia. Sain tänään aikaiseksi rekisteröityä naamakirjaan, aikomuksia on ollut jo viime syksystä lähtien. Yksi työkaveri jää tämän viikon jälkeen äitiyslomalle ja Facebookin kautta voisi pysyä yhteyksissä. Kyllä riitti tällä tytöllä ihmettelemistä kun heti rekisteröitymisen jälkeen ruudulle tuli Mervi Tammi kuvan kera ja teksti, että voisit tuntea hänet Seuraavassa vaiheessa, kun pystyi etsimään kavereita, niin siinä listassa oli vaikka kuinka paljon kooikerihmisiä Ketään muuta en vielä ole kaveriksi pyytänyt kuin Markusta ja sisaruksia Markus on joutunut jo useampaan kertaan illan aikana häirityksi kun koko ajan on jotain kysyttävää.