Tänään lähti ilmoittautuminen Lahden kv-näyttelyyn. Tekisi mieli ilmoittautua myös Lappeenrantaan silloin pääsiäisenä, mutta jos arvostelu alkaa ennen klo 10, niin meidän pitää mennä Lappeenrantaan jo edellisenä päivänä ja kun arvosteluaikataulua ei vielä tiedä, niin antaa olla

Taisi olla eilen aamupäivällä kun meitä vastaan tuli kapealla metsäpolulla nainen, poika ja kelkka. Nainen ja poika menivät sivuun odottamaan, että me menisimme ohi. En tiedä johtuiko ihmisistä, kelkasta vai siitä, että seisoivat paikallaan, että Mikon mielestä ohi ei voinut mennä. Miko-pikkuista pelotti. Miko yritti lähteä pakoon toiseen suuntaan ja tietenkin piti haukkua. Nainenkin yritti puhua Mikolle, ettei sen tarvitsisi pelätä. Jotta pääsisimme ohi, otin Mikon syliin. Ihmisten kohdalla Miko vähän työnsi jaloilla siihen malliin, että olisi halunnut pois. Ja heti mentyämme ohi, kääntyi Mikon pää naiseen ja poikaan. Kaikki oli sitten ok kun laskin Mikon maahan

Tänään lenkillä kohtasimme nuoren miehen nojailemassa polkupyörään. Miko pysähtyi useamman metrin päähän nuorukaisesta (paikallaan seisovat ihmiset on siis pelottavia). Vedin Mikon mukaan ja matka jatkui normaalisti maata haistellen. Kohta Miko pysähtyi uudestaan ja vedin sen taas mukaan. Siitä alkoikin räyhääminen ja ympäriinsä juokseminen. Oli kiva siinä edetä riehuvan koiran kanssa ja koko ajan tuli nykäisy eteen ja taakse... Nuoren miehen kohdalla Miko päästi pienen vikinän ja ohi mentyämme vielä tuhahti pari kertaa. Jotenkin aivot alkavat toimia vasta jälkikäteen ja heti episodin jälkeen ajattelin, että olisi vain pitänyt kääntyä takaisin päin kun Miko jähmettyi ensimmäisen kerran... Parempi vain vältellä tuollaisia tilanteita kun kuitenkin tiedän, että seisovat ihmiset ovat epäilyttäviä.

Tänään ostin eläinkaupasta samanlaisen hihnan kuin Onnilla on ollut agilityssa. Eilen Miko pari kertaa tarttui Onnin hihnaan kiinni ja siitä ajattelin, että Miko voisi tykätä samanlaisesta. Hihnalla saa palkattua treenien lomassa kun sillä voi leikkiä. Ostin myös pienen patukan, mutta Miko ei oikein tahdo ottaa patukasta kiinni vaan se yrittää koko ajan saada otteen siitä lenkistä, josta minun pitäisi pitää kiinni.

Tänään oli mukavat kotitreenit. Naksuttimesta tuntuu olevan hyötyä, mutta kodin ulkopuolella en sitä halua käyttää kun hihna, naksu ja nami samaa aikaa käsissä on jo liikaa Sivu-käskyllä ja pienellä kädenliikkeellä Miko osaa asettua oikeaan asentoon. Miko myös pysyi hyvin oikeassa asennossa eikä alkanut ottaa etäisyyttä. Miko pysyi myös hienosti maassa eikä kertaakaan noussut ylös ennen aikojaan. Harjoiteltiin myös temppuja, mm. pyöri.