Ihanan keväinen ilma on ollut parina viime päivänä. Asvaltilla käveleminen tuntui jotenkin mukavalta Tunti-pari sitten alkanut lumisade oli masentavaa, mutta onneksi se on jo loppunut. Talvea on ollut jo ihan tarpeeksi ja kiva talvi oli

Perjantaina Markus meni myöhemmin töihin, joten Mikon yksinjättövalmistelut jäi hänelle. Torstaina ostin D.A.P.-haihduttimen, jonka pistin makuuhuoneeseen. Käytin Mikon normaalilla aamulenkillä, n. 15min ja lähdin töihin jättämättä Mikolle mitään. Markus oli vähän ennen lähtöä kantanut Mikon makkariin ja pistänyt sängylle sekä sanonut rauhallisella äänellä, että hän lähtee nyt töihin ja Miko jää kotiin. Markus sulki oven ja meni hammaspesulle ja lähti sitten. Markus vielä seisoi muutaman minuutin oven takana eikä mitään kuulunut. Töissä oli hyvä fiilis, kun tuntui siltä, että nyt se poika on hiljaa. Kun tulin kotiin, Miko alkoi hieman vikistä. Avasin makkarin oven kun Miko oli ollut hiljaa enkä huomioinut sitä hetkeen. Miko pyöri ympärillä ja päästeli korkeita ääniä. Tervehdin sitä vasta kun oli hieman rauhoittunut. Kun lähdimme arkitottikseen, naapuri oli juuri ovellaan. Juttelimme Mikon vinkumisesta ja itkemisestä ja naapuri tuntui olevan ymmärtäväinen eikä ajatellutkaan, että koiraa voi tosta noin vaan hiljentää. Heitä oli ihmetyttänyt kun yhtäkkiä olikin alkanut kuulua ääniä kun niitä ei aikaisemmin ole kuulunut ja miettivät mikä on vialla. Siksi pistivät lapun. Miko ei ollut itkenyt pitkää aikaa putkeen, mutta useita kertoja. Olin erityisen kiinnostunut perjantain äänistä, mutta siihen nainen ei osannut vastata kun ei ollut päivällä kotona. Tytär sitten kysyttäessä jotain huuteli enkä muista mitä hän sanoi, mutta sellaisen käsityksen sain, että ääntä on myös eilen kuulunut. Ehkä enemmänkin. Kun tulimme kotiin treeneistä, niin naapurin mies tuli samaan hissiin. Hän sanoi, että Miko kuulostaa niin surkealta itkiessään. Hän ei vaikuttanut yhtä ymmärtäväiseltä kuin puolisonsa, vaikka ihan ystävällinen olikin

Arkitokossa aloitimme katsekontaktin harjoittelulla, joka sujui Mikolta yllättävän hyvin, sillä en uskonut, että pahemmin saan poikaan kontaktia. Mutta kyllä ne hormonit päätä sekoittivat. Seuraavaksi vuorossa oli luoksepäästävyys, jossa perusasento osoittautui mahdottomaksi. Asentoa oli aikaisemmin perjantaina harjoiteltu eikä silloin ollut ongelmaa, mutta nyt sain yrittää muutaman minuutin eikä tullut mitään. Mikolla ei tuntunut olevan mitään hajua siitä mitä haluan sen tekevän. Edes kunnolla namikädellä ohjaamalla en saanut Mikoa perusasentoon. Se kyllä tuli viereen, mutta ei istunut sitten millään. Käden nostaminen ylöspäin sai vaan hyppimistä aikaan istumisen sijasta. Ohjaajakin ihmetteli mikä Mikolla oikein on. Kun sanoin, ettei me tällä viikolla olla juurikaan treenattu kun Miko ei pysty keskittymään ja on omissa maailmoissaan, ohjaaja kurkkasi tarkistaakseen olihan Miko poika ja kysyi jos lähistöllä on juoksuinen narttu Kun sanoin vielä vikisemisestä, niin hän kehotti harjoittelemaan vain kaikkea helppoa. Ei voi vaatia liikoja kun tytöt sekoittaa pään, putkiaivo kun on Luoksepäästävyys onnistui kuitenkin hyvin niin, että Miko seisoi vierelläni. Näytimme myös osaamisen paikkamakuussa. Meillä paikalla oleminen sujuu kotona hyvin, mutta ulkona Miko usein nousee heti palkkaamisen jälkeen. Ainakin aluksi. Ohjaaja kysyi olemmeko harjoitellut ulkona ja eihän me olla. Hän sanoi tekevänsä omien koirien kanssa niin, että lenkin aikana harjoittelee mm. maahan menoa kun lähistöllä ei ole muita ja suositteli sitä meillekin. Tämän jälkeen me jo lähdettiin, ettei Helsinkiin lähtö menisi liian myöhäiseksi.

Kannelmäkeen saavuimme yhdeksän jälkeen illalla. Vajaan tunnin jälkeen Miko sai jäädä Arin kanssa kahdestaan. Miko oli aluksi vähän vikissyt, mutta oli muuten oikein nätisti. Nukkumaanhan se varmaan melko pian meidän lähdön jälkeen meni kun kello oli yli kymmenen. Tulimme takaisin kahdelta yöllä ja hieman jännitti herättääkö Miko koko rapun tervehtiessään. Heti oven avaamisen jälkeen alkoi kuulua haukkua, joka loppui melko pian kun Miko tunnisti tulijat. Korkeita ääniä piti taas päästää, mutta aika hyvin Mikon sai innostuksesta huolimatta hiljennettyä.

Lauantaina Ari heitti meidät Nuottaniemeen koikkerikouluun. Ihmettelin kun yhtäkään kooikeria ei näkynyt ja luulin aluksi etten vain löydä oikeaa paikkaa. Viimeksi olimme runsaan lumen vuoksi eri paikassa missä normaalisti ollaan, mutta kun tämä oli meille toinen kerta niin en tiennyt missä se normaali paikka on Mervi tuli Bellon ja Savinan kanssa paikalle puoli kahdelta, jolloin selvisi etten ollut lukenut viestiä ihan kunnolla. Olin tullut paikalle tunnin liian aikaisin. Paikalla oli yhteensä 13 koiksua. Meidän lisäksi paikalla oli viime kerralta tutut Rami, Qarisma, Capo, Savina sekä pennut Mizy ja Netta sekä uudet tuttavuudet 5kk ikäinen Norjantuonti Hetja, Tiitu, Voitto, Amber sekä Miksun isoisä Lucky. Paikalla oli myös Onni. Miko välillä vikisi muiden koirien perään kun olisi halunnut mennä tekemään tuttavuutta, erityisesti Onnin huomattuaan Miko alkoi vikistä ja vetää. Mulla ei taaskaan ollut mitään odotuksia, kun se kontaktin saaminen olisi kuitenkin hankalaa. Yllättäen Miko kuitenkin useimmiten reagoi kun halusin sen huomion/katsekontaktin. Aluksi esittäydyimme ja taisimme aloittaa pentujen tervehdyksellä. Koira piti siis jättää makaamaan paikalleen ja itse mennä tervehtimään pentuja eli Mizyä, Nettaa tai Hetjaa. Koirakoita meni tervehdykseen kaksi kerrallaan ja me oltiin Onnin kanssa pari. Vähän epäilytti, että tuleekohan paikalla olosta mitään kun kaveri on vieressä. Joku paikalla olleista miehistä piti varmuuden vuoksi Mikon hihnasta kiinni, sillä en uskonut pojan pysyvän paikallaan. Aluksi Miko veteli eri suuntiin, mutta sain sen kuitenkin maahan. Kävin tervehtimässä pikkupentuja ja kun käännyin takaisin niin suureksi yllätyksekseni Miko makasi edelleen paikallaan! Ja makasi niin kauan kunnes tulin sen luo ja palkkasin. Ehkä kerkesin sanoa vapaa-sanankin Teimme luoksepäästävyysharjoituksia ja tervehtimässä kävi tyttö sekä kaksi miestä. Ensimmäinen mies oli Mikolle ok, mutta toista pitikin väistää. Miko antoi hetken välttelyn jälkeen koskea kun annoin miehelle yhden namin. Ei Miko silti kaveriksi ryhtynyt. Harjoittelimme seuraavaksi temppuja. Viime kerralla saimme läksyksi pyöri-tempun opettamisen ja sitä ollaankin harjoiteltu. Yritin opettaa ohjeen mukaan ympäri pyörähtämistä, mutta ei siitä mitään tullut. Tikapuut-temppu onnistui aluksi hyvin eli Miko jostain syystä tajusi laittaa molemmat etutassut käsivarren päälle, mutta parin onnistumisen jälkeen Miko tarjosi enää yhtä tassua tai maahan menoa tms. No, harjoitellaan. Kun tuli meidän vuoro näyttää osaaminen, niin en saanut enää millään Mikon huomiota. Ei siis näytetty, mutta saimme vinkin, että tällaisissa tilanteissa kannattaa vain odottaa katsekontaktia ja palkita siitä. Tämän jälkeen me jo lähdettiin, sillä meidän kyyti oli jo jonkin aikaa odotellut ja mulla oli jalat jäässä kun sukat oli kastunut.

Tänään kauppareissun ajaksi Miko suljettiin makuuhuoneeseen eikä lähtiessä kuulunut mitään ääniä. Kotiin tullessammekin oli hiljaista. Toivottavasti näin oli koko poissaolomme ajan.

Huomenna agilitya, jota jo kovasti odotellaan, vaikka odotuksia ei olekaan

Tulipas tekstiä.


Miko katselee merelle


Nuottaniemessä