Tänään oli toinen kerta kooikereiden agilitya Hyvinkäällä. Tällä kertaa meitä oli vähän pienempi joukko, kun paikalla olivat Onni, Johnny, Miki, Pimu, Riki ja Jolinda (Black Amiikos Yette Yolinda). Kouluttajina olivat Kristiina ja Sanna. Aloitimme esittäytymisellä ja saimme tietää päivän ohjelman. Ensin Sannan opastuksella harjoittelimme sylikäännöstä (vai olikohan tuo sen nimi?). Me taidetaan harjoitella tuota Mikon kanssa kotona, sillä hallilla siitä ei tullut mitään namilla eikä lelulla. Mikolla ei ollut kiinnostusta nameihin tai leluun saati sitten minuun, vaan hajut ja muut koirat kiinnostivat. Ehkä kerran tai kaksi sain käännöksen onnistumaan, mutta vauhti siitä oli kaukana. Seuraavaksi harjoittelimme esteen kiertoa, johon otin namikipon avuksi. Aluksi Miko oli kiinnostunut kiposta ja se meni luvan saatuaan esteen taakse kipolle. Sen jälkeen namikippo ei enää kiinnostanut, mutta vielä kerran sain Mikon esteen kiertämään. Meidän suoritus ei ollut mitään verrattuna muiden hienoihin esityksiin, vaikka osalle olikin uusi juttu. Erityisesti Rikillä oli ihanasti innostusta, vaikka se vähän sähläämistä olikin

Kävimme Kristiinan luona leikkimisharjoituksissa. Ihan pienen hetken Miko oli kiinnostunut lelusta, mutta sen jälkeen sitä ei saanut millään innostumaan edes juoksemisesta. Meidän harjoitukset loppuivat lyhyeen, kun Kristiinakin totesi, ettei Miko leiki. Harjoittelimme pari kertaa rengasta, mutta ei siitäkään oikein mitään tullut kun Mikolla ei ollut minkäänlaista motivaatiota. Uutena asiana tuli se, että hyppyesteen puomille pystyy pissaamaan Hyppyharjoitusten tarkoituksena oli saada koira hyppäämään ilman hyppy-käskyä tai käsiohjausta. Hihna oli Kristiinalla ja minun piti vain kävellä ja saada Miko liikkeelle. Miko vain makasi esteen edessä ja kun vihdoin sain sen liikkeelle, Miko astui etujaloilla esteen yli ja nosti koipea. Seuraavalle esteelle Miko meni vähän helpommin, mutta sama toistui taas. Jatkoimme matkaa esteiden jälkeen ja yritin saada Mikon nostamaan pään ylös ja tulemaan luokseni. Tätä tehtiin niin, että innostin Mikoa ja välillä juoksin siitä pois päin. Matkan varrella oli putki, jonne Miko meni nostamaan koipea... Jos Miko lähestyi minua, vaihdoin suuntaa ja yritin siten saada huomion pysymään itsessäni. Vähän heikosti tosin meni... Lelukaan ei innostanut poikaa. Menin myös välillä hetkeksi piiloon. Saimme ohjeeksi, että Mikon kanssa pitää tehdä ihan pieniä leikkihetkiä niin, että kun Miko ehtii innostua, pistänkin lelun pois ja kohta taas uudestaan. Minun pitäisi myös olla hiljaa, sillä Mikon ei tarvinnut nostaa päätä ylös kun se koko ajan kuuli missä olen. Mutta kun lähdinkin pois ja pysyin hiljaa, niin Miko oli joutunut nostamaan pään matosta ja katsoa mihin menin.

Lopuksi harjoittelimme kerran putkea ja eiköhän poika heti alussa nostanut koipea. Meille tällaiset tilanteet on tosi haastavia, mutta ehkä harjoittelemalla Mikon saa kiinnostumaan muustakin kuin maton hajusta. Meillä pitäisi olla oma agihalli, jossa ei ole kenenkään muun hajuja Ehkä sitten treenaamisesta tulisi jotain. Meillä on vuoro AgiMestasta ensi perjantaille, jolloin taidamme keskittyä pieniin leikkihetkiin. AgiMesta on tosin sen verran tuttu paikka, että kontaktin saaminen on vähän helpompaa, mutta haastavaa kuitenkin. Viikonloppuna agikisoissa täytyy myös harjoitella leikkimistä ja kontaktia. En vielä tiedä menemmekö lauantaina vai sunnuntaina Purinalle. Täytyy ensin tutkia lähtöluetteloita, että tietää minkä verran kooikereita on kumpanakin päivänä. Sunnuntaina kisailee Keira ja kaksi muuta kooikeria, lauantaina kisaa ainakin Remus. Onni ja Sofia on myös menossa jonain päivänä. Maanantaina on sitten näyttelytreenit, joten pääsiäiselle on ohjelmaa.

Kun tulimme agin jälkeen kotiin, söin nälkääni palan lenkkimakkaraa. Silloin sain Mikon jakamattoman huomion. Kotona ilman häiriötä kaikki treeni sujuu niin mukavasti. Vähitellen pitäisi alkaa treenaamaan isommassa häiriössä, mutta miten tehdä itsestä mielenkiintoisempi kuin hajut?