Onkohan Mikolla kaikki ihan ok kun se on nyt kolme päivää nukkunut? Luulin, että Miko jaksaa vaan yhden loikoilupäivän kun lenkitkin on ollut lyhyitä, mutta pääsiassa se nukkui myös eilisen ja tämän päivän. Joka päivä ollaan kuitenkin pienet treenit pidetty. Tänään oli taas vuorossa peruskäskyt, pari temppua ja kosketusalusta. Treenasimme myös paikkamakuuta, paikalla istumista ja uutena paikalla seisomista. Pidin seisomisen keston vielä ihan lyhyenä ja välimatkana oli aluksi ehkä noin 1,5m ja sen jälkeen noin 3m. Hyvin sujui. Ilon aihetta sain erityisesti kosketusalustatreeneistä, sillä Miko ravaa niin reippaasti häntä heiluen matolle. Välimatkaa voisi seuraavaksi pidentää ja lukea ohjeista mitä seuraavaksi. Jossain vaiheessa Mikon on tarkoitus seistä naama muhun päin, mutta toistaiseksi katsotaan vielä takapuolta Miko tulee myös reippaasti takaisin. Pitäisi seuraavaksi alkaa ihan kunnolla harjoittelemaan noutamista. Täytyy noutokapula vaihtaa toistaiseksi johonkin leluun ja ottaa se mukaan vasta kun nouto lelulla sujuu. Miko kyllä tuo välillä leluja luokse ja pudottaa ne eteen, mutta en ole onnistunut hyödyntämään tätä. Tempuista pupu alkaa jo sujua. Ei siis vielä mitenkään hyvin, mutta Miko osaa jo mennä melkein oikeaan asentoon. Taitaa tasapaino alkaa löytyä Mikolta onnistuu myös takajaloilla seisominen. Sitäkin voisi vähän yrittää jo opettaa. Ulkona Miko on joutunut käyttämään tätä taitoa kun se on halunnut nähdä lumivallien yli ja kotona taas pupuihin kurottautuessaan. Juuri tänään oli kaikkien nelijalkaisten kynsienleikkuu. Kun nostin pupun syliin, Miko nousi takajaloilleen

Pystyssä oleminen sai olon vähän heikoksi ja käskyttäminen äänen menemään, joten huomista töihin menoa täytyy vielä harkita. Olisi tämä flunssa voinut tulla vähän myöhemmin niin olisi voinut olla bussilakon ajan kotona Toisaalta loppuviikolla on menoa, joten parempi olla terveenä. Lakko todennäköisesti kestää ainakin perjantaihin ja siten voi vaikuttaa meidän menoihin. Keskiviikkona treffien Leevin kanssa pitää olla vähän myöhemmin, torstain agilityn suhteen ei ongelmaa ellei käy niin, etten mahdu bussiin. Perjantaina jos on vielä lakko, niin meidän täytyy jättää arkitoko välistä. Tulisi siihen kolmen viikon tauko