Tälle viikonlopulle on luvattu helteitä, joten piti pakata Forssan näyttelyä, joka oli kuitenkin Tammelan Mustialassa, varten sopivat varusteet. Otin Mikolle märkäloimen mukaan. Se ei ole ollut vielä kertaakaan käytössä, joten tänään tuli se testattua. Samoin myös kevythäkki oli ensimmäistä kertaa mukana. Ajattelin, että on niin kuuma, ettei Miko ole halukas ravaamaan ja vain makoilee kehässä. Näyttelypaikka olikin tosi kiva ja kaikki kehät ja niiden ympäristö oli puiden alla varjossa. Ei ollut yhtään liian kuuma vaan oikein sopiva ilma. Kokosimme häkit, jonka jälkeen kävimme moikkaamassa Huugoa ja näyttelyn neljättä kooikeria eli Tiukua (Freetain's Pubena Koofiniona). Miko ja Leevi innostuivat heti tyttöseurasta Tiuku ei oikein tiennyt uskaltaako poikia moikata kun molemmat olivat hieman turhan innokkaita. Kyllä Tiuku lopulta olisi halunnut leikkiäkin.

Aluksi kehässä pentuluokassa pyörähti Tiuku, joka sai KP:n ja oli ROP-pentu. Tiukusta ei valitettavasti ole kuvaa (en kyllä kuvannut muutenkaan), kun tyttö perheineen lähti oman kehän jälkeen. Sitten pääsivät junnut kehään. Aluksi kehä kerran ympäri, joka ei mennyt meiltä kovin hyvin. Miko yritti aluksi haistella ja alkoi lopuksi katsella taakse kun tajusi, että Leevi tulee perässä. Kauhistelin jo Tiukun kohdalla, kun tuomari kumartui koskemaan, sillä varmasti Miko välttelisi isoa miestä. Olisi vain käyttänyt koohoillekin pöytää. Tuomari kumartui katsomaan hampaita, jolloin Miko nopeasti hyppäsi sivuun. Sitten tuomari pyysikin näyttämään Mikon hampaat. Sain Mikon jotenkuten pysymään paikalla ja näytin hampaat. Sitten otin pojasta otteen ja tuomari vähän kokeili selkää. Tuossa välissä ehkä juoksimme kerran kehän ympäri ja edestakaisin, en enää muista milloin Tällä kertaa ravaaminen meni kuitenkin hyvin. Piti vielä toistekin ottaa Mikosta ote (toinen käsi takajalkojen välissä, toinen rinnalla) kun tuomari sanoi, että pallit pitää vielä kokeilla. Seisotus meni ihan ok, Miko tosin välillä katseli oikealle. Miko sai EH:n, Leevi ja Huugo ERI:n. Miko jäi siis kolmanneksi ja parhaimmaksi tuomari valitsi Huugon. Huugolle siis serti ja rop! Leevi sai vara-sertin.

Kevythäkki oli tosi kiva, kun sai välillä kädet vapaaksi. Mikollakaan ei tuntunut olevan pahemmin mitään häkissä oloa vastaan. Ei se lepäämään mennyt, mutta oli rauhallisesti. Kun kävin vessassa, laskin mustan "verhon" eteen eikä Miko varmaan edes huomannut lähtöäni. Hiljaa se ainakin oli ollut.

Märkäloimi oli myös eriomainen. En edes kastellut sitä kovin paljon, mutta loimi pysyi viileänä kotiin asti. Vasta puiden varjosta poistumisen jälkeen sai tuntea kuinka kuuma ilma olikaan. Loimi varmasti viilensi Mikoa mukavasti. Kotona kun otin loimen pois, Mikon turkki oli viileä. Loimi tulee siis kesän lämpiminä päivinä olemaan käytössä myös lenkeillä, hyvä ostos!

Näin jälkikäteen vähän harmittaa, etten ottanut heti Mikosta kunnon otetta. Ehkä poika ei olisi päässyt noin juoksemaan tuomaria karkuun. Mikon arvostelu oli hyvä, joten EH tuli varmaan käytöksestä. Tässä jonkinmoinen suomennos arvostelusta:

Tuomari Rajko Rotner, Slovenia
Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä pään linja. Hyvä ylälinja. Hyvät kulmaukset. Tasapainoiset sivuliikkeet. Edestä vielä puuttuu tasapainoisuutta. Hyvä karva. Luonteen täytyy olla vahva.

Englanninkielinen löytyy kotisivuilta. Tuo luonnejuttu oli vähän hankala suomentaa. Tuomari varmaan tarkoitti jotain, että pitäisi olla rohkeampi tms.

Miko kävi eilen illalla Markuksen kanssa uimassa! Ihan uskomatonta, kun Miko ei keskiviikkona (tai koskaan aikaisemminkaan) välittänyt vedestä yhtään. Kysyin miten Markus oli saanut Mikon veteen. Ihan vapaaehtoisesti se oli perässä tullut kun Markus kahlasi. Ehkä paikalla olleet muut koirat myös auttoivat. Tänään täytyy käydä Mikon kanssa taas rannalla, sillä täytyy minunkin tuo tapahtuma nähdä  Jos onnistuu, niin ehkä tänään illalla vielä toinen kirjoitus tulossa.

Näin Miko lepäili torstain lenkkien jälkeen