Kävin tiistai-iltana tekemässä viimeisen harjoitusjäljen ennen sunnuntain koetta. Kiipesin ensin yhden kallion päälle katsomaan millaisia maastoja siellä on. Sammaleet ja kuuset vaihtuivat pian pitkäksi heinäksi ja lehtipuiksi, joten lähdin etsimään uutta paikkaa. Kalliolta ei sitten ollutkaan niin helppo päästä takaisin alas. En millään löytänyt sitä paikkaa, josta nousin ja joka puolella rinne oli liian jyrkkä. Aikani pyörin ympäriinsä ja kun ajattelin, etten halua olla siellä vielä kun tulee pimeää, niin onnistuin jostain laskeutumaan alas. Märät sammaleiset kalliot ja irralliset sammaleen peitossa olevat kivet eivät ole kovin turvallinen yhdistelmä. Ja vielä kumisaappailla. Löysin toisen paikan, johon vedin jäljen. Pituutta oli taas ihan liian vähän, mutta maasto oli hankalampaa (kaatuneita puita, risuja, kalliolle nouseminen, juoksuhaudan ylitys). Hankalaa siis kenelle... Ei ainakaan Mikolle  Jälki jäi lyhyeksi osittain siksi, että kalliolla kiemurteleva juoksuhauta oli vähän tiellä (sitä ei voinut joka kohdasta ylittää kun oli välillä niin syvä) ja kello oli jo paljon. Kun metsässä jo muutenkin on yksin pelottavaa, niin pitää sitten mennä illalla yhdeksältä...

Suunnitelmissa oli käydä ajamassa jälki keskiviikkoaamuna ennen töihin lähtöä, mutta aamulla olikin vielä hämärää ja väsytti niin paljon, että luovuin ajatuksesta. Töiden jälkeen oli taas liian lämmin, mutta illalla oli sopivat jäljestysilmat. Matkalla metsään meitä vastaan käveli nuori mies, joka vaikutti sellaiselta, jolle Mikolla on jotain sanottavaa. Meinasin siksi kiertää miehen, mutta Miko jäi jotain puskaa haistelemaan. Mies ei mennytkään meidän ohi, vaan käveli Mikon eteen ja kysyi kai jotain, että voiko silittää/tervehtiä tms. Sanoin, ettei se oikein välitä miehistä ja samalla Miko vähän laski etupäätä alas ja suu hieman raolla murisi varmaan 10s yhtäjaksoisesti. Ja perään haukut. Eipä sitten yrittänyt mies silitellä.

Pistän Mikolle liinan vasta kun olemme ihan alkumakauksen lähellä. Miko on jo aina siinä vaiheessa haistanut veren ja yrittää kovasti päästä hajun perään. Siinä riittääkin pitelemistä, kun Miko ei yhtään malta pysyä paikallaan. Positiivista, että jälki noin kiinnostaa. Alkumakauksella Miko ensin tarkasti haisteli ja vähän kuopi. Metsässä oli jotain, joka Mikoa pelotti. Miko jäi välillä katsomaan makauksesta vasemmalle ja haukkuikin pari kertaa. Minun piti ihan kumartua ja katsoa onko puiden takana jotain tai joku. Miko ei millään meinannut lähteä jäljelle pelottavan asian takia. Olin jo luovuttamassa kun Miko sitten nosti koipea makaukselle ja lähti. Ja millä vauhdilla! Kaatuneet puut ja risut ei pidätellyt Mikoa yhtään, rinnekin noustiin ylös niin vauhdikkaasti, että itsellä meinasi jo loppua kunto. Juoksuhaudan ylityksessä jouduin avustamaan ja pari kertaa kun Miko lähti turhan kauaksi jäljestä, estin sitä menemästä enää pidemmälle. Kulmassa kesti hieman ennen kuin oikea suunta löytyi. Kulman makausta Miko jäi onneksi haistelemaan ja sain palkattua siitä. Pääasiassa Miko eteni reippaasti jäljen päällä, mutta pari kerta tuntui, että Miko kadotti jäljen ja pyöri siksi ympäriinsä. Löysi se kuitenkin takaisin. Kaatoa haisteltiin myös ja ehdin hyvin palkata. Olen kyllä tosi tyytyväinen Mikon suoritukseen. Jäi tosi hyvä fiilis, kun tuntuu että tämä on Mikolle kaikkein mieluisinta. Välillä vauhtia oli liikaa, joten kokeessa joudun varmaan vähän jarruttelemaan Mikon menoa. Tiistai-iltana palasin polulle taas tekemääni jälkeä pitkin ja sillä kertaa taisi tulla aika monta kertaa astuttua jäljen päälle. Tämä on voinut vaikuttaa siihen, miksi Miko välillä pyöri ympäriinsä ja vähän kauempana jäljestä.

Ensi viikon keskiviikkona on mejäkoe Veikkolassa, jonne olemme varasijalla 2. En usko, että päästään kun paikkoja on niin vähän, mutta toivotaan. Sunnuntaina molemmat tuomarit on onneksi naisia. Meidän opas voi tietysti olla mies, mutta toivottavasti Miko ei välitä muista mukana kulkevista ihmisistä. Toivottavasti Mikolla riittää intoa ja kiinnostusta koko jäljelle, kun omat jäljet on ollut niin lyhyitä. Jännittää jo