Tällä viikolla tokoilut on jäänyt, mutta täytyy skarpata... Tällä viikolla olen sen sijaan etsinyt noutokapulaa. Meillähän on jo noutokapula, mutta se on liian leveä ja se osa, josta koira ottaa kiinni, on liian paksu. Stockalta ja Forumin Mustista&Mirristä ei löytynyt kuin isoja kapuloita, kuten myös Nummelan M&M:stä, jossa olen käynyt aikaisemmin. Forumista mukaan lähti kuitenkin pieni kampa korvakarvojen selvittämiseen sekä lelu treeneissä palkkaamiseen. Lelu on sellainen auton alle jääneen näköinen haisunäätäpehmo, jonka sisällä ei ole täytettä ja hännässä vinku. Sen saa hyvin koulutusliivin taskuun. Kun otin muovipussin kotona esille ja Miko näki ihan vähän lelua, se innostui ja alkoi seuraamaan mua kuin hai laivaa. Miko ei millään meinannut jaksaa odottaa kun irrotin sitä pakkauksestaan. Ja kyllä oli kivaa kun aloin leikittää poikaa. Päästin lelusta irti ja annoin Mikon hetken juoksennella sen kanssa. Normaalisti Miko tulee pian luokse ja lelu suussa murisee kun se haluaa leikkiä, mutta näin ei käynyt haisunäädän kanssa. Miko oli kovin omistushaluinen ja meni äkkiä karkuun jos sitä lähestyi. Aika monta kertaa sai irti-käskyä toistaa ennen kuin Miko päästi lelusta irti. Hyvä, että lelu on kiva, mutta ehkä se on vähän liian kiva. Voisi vaikka huomenna testata sitä tokoillessa. Jos Miko irti ollessaan saisi lelun itselle, niin se varmaan hautaisi sen maahan muilta piiloon...

Tänään menin Espoon Viherlaaksossa olevaan vähän isompaan eläinkauppaan. Noutokapulavalikoima oli yhtä heikko kuin muissakin kaupoissa, vaikka sopivan pienikin olisi ollut. Pienessä oli vain se vika, että laipat oli vain hieman keskiosaa korkeammat. Siinä ei ollut selkeästi laipat ja keskiosa. Liikkeessä oli mukava raakaruokavalikoima ja mukaan lähti kilo pakastettuja broilerin sydämiä. 110g kaupasta ostettuja kuivattuja broilerin sydämiä maksaa jotain 3,30 ja tuo kilo oli 4,05 eli aika reilusti halvempaa kuivattaa itse. Katselin myös lampaan, hirven ja hevosen luita sekä broilerin siipiä, mutta en ostanut. Lampaat luut olisi ollut kokonainen kylkiluurivistö ja se oli hieman liian iso. Kotimatkalla alkoi harmittaa etten ostanut hevosen luita tai broilerin siipiä. Broiskun siivissä vaan pelottaa, että jos luu jää kurkkuun ja Miko meinaa tukehtua. Broilerin luut on kylläkin pehmeämpiä kuin muut. Ostin myös kuivattua lampaan mahaa. Sydämet on nyt jääkaapissa sulamassa ja kuivatan ne huomenna (kunhan vaan selviää missä asteessa ja kuinka kauan). Vähän harmittaa, etten ostanut enempää kun haluaisin myös keittää niitä sekä pistää pieniksi paloiksi/soseeksi Mikon iltaruokaan. Täytyy maanantaina käydä Veikkolassa eläinkaupassa, kun heiltä löytyy barf-ruokaa. Kävin myös Nummelan toisessa eläinkaupassa, jossa oli vain jättikapuloita. Kai se kapula pitää netistä tilata, mutta yleensä puisista mainitaan vaan paino, josta ei tiedä esim. kapulan pituutta. Onpas vaikeaa löytää sopivaa.

Muutama päivä sitten varasin Mikolle ajan polvitutkimukseen ja silmäpeilaukseen. Soitin ensin Vihtiin, jossa ei ollut mahdollisuutta silmäpeilaukseen. Varasin ajan vain polvitutkimuksiin ja ryhdyin etsimään eläinlääkäriä, jossa silmät saa tutkittua. Ensi lauantaina on Malmilla joukkotarkastus, jonne varasin ajan silmille. Sen jälkeen mietin, että tämähän menee kalleimman kautta jos kaikki tutkitaan eri aikaan. Soitin Malmille uudestaan ja kysyin jos olisi mahdollisuus myös polvitutkimukseen ja olihan se. Vaikka olin edelliselle sanonut koiran nimeksi "Miko, M-I-K-O, Miko M:llä" niin puhelimessa kysyttiin, että onko se tämä Niko... Sitten soitto Vihtiin ja ajan peruutus. Miko menee siis viikon päästä Malmille silmäpeilaukseen ja polvitutkimukseen, jännittää jo Joukkotutkimuksissa taitaa hinnatkin olla halvemmat. Vähän jännittää miten silmien tutkimus sujuu, varsinkin sen jälkeen kun luin miten se tehdään. Eihän tuo varmaan pysy paikallaan.


Pesin ikkunoita viime sunnuntaina ja Mikosta oli kiva kurkata ikkunasta ulos (onneksi vain siitä, joka on parvekkeen kohdalla)


Täällä ei ole lunta vielä nähtykään!


Jos kyykistyin kuvaamaan, niin kävi näin...