Lähistöllä taitaa olla taas juoksuisia narttuja kun Miko välillä niin vinkuu. Aluksi en tajunnut, että vinkuminen johtuu siitä, mutta kun Miko yksi päivä yritti astua minua, niin keksin mistä on kyse. Aina kun on se aika vuodesta, niin Miko jossain vaiheessa yrittää astua minua, muuten se ei sitä tee. Onneksi kuitenkin lopettaa kun korottaa ääntä. Miko on aloittanut vinkumisen 1 - 1,5h ennen iltalenkkiä, muuten en ole huomannut sen vinkuvan. Onneksi juoksuilla ei mitään kovin suurta vaikutusta ole Mikoon, vain muutamia päiviä vinkumista. Ja vähän enemmän pissojen nuolemista.

Markus on sitä mieltä, että Miko tykkää enemmän talvesta kuin kesästä. Onhan se pohjoisen kasvatti Varmasti Miko tykkää enemmän pomppia lumikasoissa kun laahustaa helteessä. Vaikka lumi tuntuu lisäävän haistelemista, niin aamulenkit on mennyt normaalia hieman nopeammin. Ehkä se johtuu siitä kun silloin kun Miko ei haistele niin se menee kauheaa vauhtia eteenpäin, hajujen perässä?

Nyt olisi innostusta treenailla tokoa, mutta missä treenata? Joitain asioita voi harjoitella kotona, mutta ei seuraamista tai luoksetuloa. Seuraaminen on yksi mikä kaipaa eniten hiomista. Ulkona on lunta ja pimeää. Perusasentoa, paikalla makaamista ja jääviä liikkeitä harjoiteltiin tänään. En saa Mikoa kunnolla seuraamaan kotona, joten jäävät liikkeet tein niin, että kävelin keittiön ja olohuoneen välillä ympyrää ja välillä käskin maahan/seisomaan. Miko käveli vierellä tai vähän perässä, mutta katse oli ihan jossain muualla. Tosi kivasti maahan menot ja erityisesti seisominen sujui. Miko pysähtyi seisomaan saman tien kun sanoin käskyn! Perusasennon viilaaminen on siitä hankalaa kun ei ole sellaista peiliä, josta näkisi missä kohtaa Miko istuu. Eteisen peilin ja sitä vastapäätä olevan seinän välissä on liian vähän tilaa. Maassa Miko pysyi hyvin, noin 4 metrin päässä, noin minuutin. Pää pysyi ylhäällä ja katse minussa. Heti jos itse katsoin muualle, niin Mikokin katsoi. Kaukokäskyt meni hyvin kuten lähes aina, mutta seisomaan nousemisessa Miko liikkuu vähän eteenpäin. Ei nyt niin paljoa, että liikettä hylättäisiin, mutta mieluummin kuitenkin pysyisi paikallaan. Vähän tehtiin myös näyttelyharjoituksia. Pääasiassa palkkasin Mikoa seisomisesta sekä paikallaan pysymisestä kun kiersin sitä tai tutkin. Hyvin pysyy paikallaan. Kotona.

Pikkutreenien päätteeksi heittelin Mikolle palloa. Kovin kauaa ei tarvinnut heitellä kun Miko jo läähätti. Onkohan Mikolla huono kunto vai miksi se nykyään pallo-/vinkuleluleikin jälkeen on ihan loppu ja läähättää kieli pitkällä? Leikin ei tarvitse kestää kuin jotain 10min. Ei se aikaisemmin ole noin läähättänyt leikin jälkeen. Leikeistä ei kyllä vauhtia puutu, joten kai ne on aika väsyttäviä. Mietityttää silti.

Kummaa, kun tällä viikolla ei ole ollut mitään harrastuksia. Sitä agilityn alkamista edelleen odotetaan. Vähän tuntuu, ettei meille kuitenkaan muisteta ilmoittaa, ties vaikka olisi jo alkanut. Täytyy pistää viestiä. Olen lykännyt ajanvarausta lonkkakuvauksiin kun olen odottanut tietoa agilitysta. En halua, että menee päällekkäin. Nyt on kuitenkin aika varattu kolmen viikon päähän. Aikaisemmin ei saanut kun se haluamani eläinlääkäri tekee iltavuoroja vain torstaisin. Kysyin paljonko lisäkustannusta tulee kyynäristä, koska ihan siitä oli kiinni kuvataanko ne vai ei. Kuulemma 10e. Eli Mikolta kuvataan lonkat ja kyynärät.

Viikonloppuna käväisen Lemmikki-messuilla ja samalla katsastan kooikerpennut pentunäyttelyssä