Kun varasin Mikolle hoitopaikan, sieltä sanottiin että voimme tulla tutustumaan paikkaan etukäteen. Piti vain soittaa ennen, etteivät ole juuri lenkillä kun tulemme. Lauantaina olimme aamupäivästä menossa tutustumaan hoitopaikkaan. Soitin bussista, että olisimme tänään tulossa ja sopiiko tämä ja tämä aika. Ei sopinut, kun aamupäivästä oli niin paljon kaikkea, mutta myöhemmin iltapäivällä olisi käynyt. Minun piti olla kuudelta takaisin Helsingissä ja sitä ennen Miko olisi pitänyt heittää kotiin, joten se ei sopinut meille. Siinä bussissa matkalla Helsinkiin mietin, että olisi pitänyt soittaa vähän aikaisemmin. Takaisin päin bussia ei mennyt sopivasti niin, että olisimme jäänyt jo Ikealla pois, joten menimme Helsinkiin asti. Jäimme Munkkiniemessä ja menimme läheiseen koirapuistoon.

Koirapuistossa ei ollut muita. Puisto oli melko iso ja se oli tehty kalliolle. Korkein kohta oli monta metriä korkeammalla kuin puiston yksi porteista. Miko juoksenteli ja haisteli ja minä yritin pysyä lämpimänä kävelemällä ympäri puistoa. Pari kertaa Miko tuntui haluavan pois puistosta, mutta jatkoi tutkimuksiaan kun minäkin lähdin pois portilta. Reilun puolen tunnin oleskelun jälkeen olin aivan jäässä. Minulla oli farkut ja villakangastakki, jossa ei ollut huppua. Pipo kyllä oli, mutta huppu olisi ollut siinä kauheassa viimassa tosi tarpeellinen! Hyppäsimme bussiin ja menimme takaisin kotiin. No eipä ollut ensimmäinen kerta kun olen käynyt Helsingissä Mikon kanssa vain koirapuistossa

Kuusien välissä on yksi koirapuiston portti, kallion päältä kuvattuna

Samasta paikasta kuvattuna toinenkin portti ja Miko

Otin kuvia lumiasetuksella ilman salamaa, kolme kuvaa kerralla. Viimeinen kuva oli aina kauhean tumma ja ensimmäinen ihan liian vaalea...

Kallion päällä

Tänään lähdimme uudelle reissulle. Helsingissä oli tullut lunta oikein reilusti, puuterilunta oli varmaan lähemmäs 20cm ja lisää vaan satoi. Mikolle ilma näytti olevan mieleinen. Hajut oli varmaan lumen alla kun Miko työnsi päänsä vähän väliä hankeen ja välillä se meni parin metrin matkoja pää lumessa, lunta auraten. Se oli niin hassun näköistä etten voinut kuin nauraa Ei ainakaan Mikon päätä palele. Menimme junalla Oulunkylään, jossa hoitopaikka on.

Hoitopaikka löytyi helposti ja ovi tultiin avaamaan kun soitin ovikelloa. Heti sisällä nuori nainen pyysi päästämään Mikon irti, että se saa ihan vapaasti tutustua paikkoihin. Heti oli joku koira alkanut haukkua ja se pelotti Mikoa. Kyllä se vähän uskalsi haistella, mutta pysyi lähelläni. Kävimme tutustumassa aidattuun pihaan, jossa Miko oli heti kuin kotonaan. Siellä koiria ulkoilutetaan yhdessä, jos koira tulee muiden kanssa toimeen. Mikolle on siis luvassa leikkejä ja ulkoilua tyttöjen kanssa Miko halusi jäädä haistelemaan kun lähdimme takaisin sisälle, mutta heti kun ovi meni kiinni Miko tuli vauhdilla oven taakse ja päästin sen sisälle. Kävimme tutustumassa myös koirien yksiöihin. Joku iso koira aloitti kovan haukkumisen, jota Miko pelästyi eikä suostunut tulla mukaan. Oli kyllä pieniä ja vaatimattomia ne koirien yksiöt! Onneksi vain yksi yö pitää siellä olla. Miko meni pari kertaa ulkotarhan ovelle, joten siellä taisi olla mukavaa. Nainen sanoi, että Miko saattaa olla kovin väsynyt kun tulemme sitä hakemaan, sillä ensimmäinen kerta on stressaava.

Oli ihan mukavan oloinen paikka, vaikka Miko ei varmasti siellä viihdy. Itkee varmaan meidän perään kun sen sinne hylkäsimme... Toivottavasti sillä on edes silloin kivaa kun pääsee ulos.

Myöhästyimme minuutin verran Helsinkiin menevästä junasta ja seuraavalla meillä oli vain 9 minuuttia aikaa ehtiä rautatieasemalta Kamppiin. Tai muuten olisi pitänyt odottaa tunti seuraavaa Nummelan bussia. Jäimme Pasilassa pois ja toivoin, että bussilla tai ratikalla ehtisimme Manskulle, Reijolankadun risteykseen, josta voisimme hypätä Nummelan bussiin. Ratikka meni niin, että pieni mahdollisuus oli ehtiä bussiin. Miko pääsi matkustamaan ensimmäistä kertaa raitiovaunulla, hienosti meni Manskulla juuri kun tulimme pysäkille tuli meidän bussikin eli hyvin kävi Olipahan seikkailuviikonloppu.