Viikon päästä meillä on tämän vuoden ensimmäinen näyttely, tasan viisi kuukautta edellisestä. Netin aikatauluissa (ja painetussa lehdessä) aikataulu oli seuraava:

beaucenpaimenkoira 22 klo 11.15
portugalinvesikoira.... 20
kooikerhondje.............18

Varasin meille liput junaan, joka on Turussa klo 11. Aikataulukirjeen mukana tuli lappu, jossa luki, että aikatauluissa on virhe. Aikataulu onkin:

portugalinvesikoira.... 20 klo 11.15
kooikerhondje.............18

Nyt kovasti pohdin onko juna liian myöhään Turussa. Portugalinvesikoirilla menee ainakin tunti (?). En tiedä kauanko linja-autoasemalta kestää messubussilla näyttelypaikalle, sen lisäksi ilmoittautuminen ja kehän etsiminen. Bussi olisi Turussa 9.35... Juna on mukavampi koiran kanssa kuin bussi ja matka menee nopeammin. Bussissa on se pieni riski, että kyydissä voi olla joku niin allerginen ettei me päästä kyytiin ollenkaan. Hmm... Tämän "ääneen" pohtimisen jälkeen uskoisin, että me hypätään bussiin. Pohdinta saa jäädä tähän näkyville, jos jollain on kommenttia siihen ehtisikö junalla kun sillä mieluummin menisin

Kirjoitusten perusteella Miko on viimeksi punnittu 3,5 viikkoa sitten, jolloin vaaka näytti 15,6kg. Oli jo aika katsoa, miltä nyt näyttää ja vaaka näytti 15,3kg. Onneksi koko ajan on menty vain alaspäin. Mikon paino on pudonnut hyvin hidasta tahtia, mutta ei kai noin vähän painavan pidä kovin isoja määriä painoa kerralla pudottaakaan. Vähän tänään mietin, että entä sitten kun Miko painaa sen verran kun haluan (15kg?). Miten saan sen pysymään siinä painossa ilman, että paino edelleen laskee tai alkaa nousta? Emmä laihdutuksesta ja painon ylläpidosta mitään tiedä...

Eilen paistoi ihanasti aurinko ja olisi ollut kiva mennä lenkkeilemään ja kuvaamaan Mikoa, mutta olin koko päivän poissa. Tietenkin aina aurinkoiset talvipäivät osuu niihin päiviin kun on jotain menoa. Vapaapäivinä on aina niin harmaata. Mikosta kyllä kuvia riittää, mutta tänä talvena en ole vielä saanut hyviä talvikuvia ja viime talven kuvissa Miko on alle vuoden ikäinen ja siitä on kehitystä tapahtunut. Miko ei ole enää niin uusi ja ihmeellinen, joten tulee kuvattua sitä vähemmän Tänään olisin vienyt Mikon pieneen metsään vapaana juoksemaan, mutta eiköhän siellä ollut joku muu koirinensa. Miko pääsee niin vähän olemaan vapaana ja se siitä kuitenkin niin kauheasti tykkää, että harmittaa nuo ainaiset remmilenkit. Onneksi sentään agilityssa saa vähän muunlaista liikuntaa. Muutenkin tuntuu pahalta Mikon puolesta kun teen niin vähän sen kanssa mitään. Olen ollut jo pitkän aikaa niin väsynyt, etten jaksa töiden jälkeen muuta kuin mennä sohvalle ja avata läppärin. Koneellakaan ei yleensä sen kummempaa tekemistä ole, mutta silti en pääse sohvalta ylös. Miko-raukka yrittää turhaan illat saada leikkiä aikaiseksi. Välillä kuitenkin ryhdistäydyn ja taisi olla perjantaina kun tehtiin vähän näyttelytreeniä ja harjoittelin lelupalkan käyttöä. Mulla ei vaan ole mitään ideaa miten lelulla voi palkita (paitsi heittää se tai vetoleikit, joista Miko ei oikein innostu). Perusasentoa harjoittelimme muutaman kerran lelupalkalla ja sitten eteen lähettämistä. Vinkulelua käyttämällä pojalla on intoa paljon enemmän kuin namipalkalla. Tilasin Mikolle agilitya varten kaninkarvalelun ja pallon.

Viime kerralla agilityssa kouluttaja pyysi opettamaan Mikolle käskyjä eteen menemiseen, oikeaan ja vasempaan kääntymiseen ja mun lähelle tulemiseen. Eteen lähetystä siksi harjoiteltiin perjantaina ja täytyy yrittää jatkaa harjoittelua. Otin sitä varten namikipon käyttöön, kosketusalusta on oma juttunsa. Kouluttaja kysyi olenko vienyt Mikoa erilaisiin paikkoihin kun se reagoin ääniin niin herkästi. Olen kyllä käyttänyt Mikoa ties missä, mutta en tiedä miksi se tuollainen on. Vähän jo mietin, että olenko vienyt sitä liian pelottaviin paikkoihin ja siten aiheuttanut tuon arkuuden. Miko ei ole missään paikassa mitenkään pelokkaalta vaikuttanut, mutta onhan se silti voinut kovin stressata. Täytyy kai joku päivä mennä taas Mikon kanssa agikisoihin tekemään tokojuttuja ja leikkimään lelulla.

Unohtui muuten viime viikonloppuna mainita, että Miko pääsi ensimmäistä kertaa metron kyytiin. Miko on nyt tainnut kulkea kaikilla maanpäällisillä kulkuneuvoilla, julkisilla ainakin. Auto, bussi, juna, metro ja raitiovaunu on kaikki pikkumiehelle tuttuja Miko oli metrossa hienosti eikä yhtään välittänyt pari pysäkkiä meitä vastapäätä istuneesta miehestä. Mies oli omien sanojensa mukaan päässyt juuri putkasta ja oli paria euroa vailla. Mies oli kovin rähjäinen ja yritti vähän Mikoa silittääkin. Se mies ei kyllä haissut mitenkään pahalta, vaikka ulkoisesta olemuksesta olisi voinut niin luulla. Oikeastaan se tuoksui ihan hyvältä kun oli tainnut jostain napata mukaansa melko miedon naisten tuoksun, joka vilahteli taskussa