Olisi varmaan pitänyt kirjoitella tässä välissä kun on monenlaista asiaa... Lukee ken jaksaa

Aloitetaan tästä viikosta. Meillä on ollut kämppä hakusessa pääkaupunkiseudulta viime tammikuusta lähtien. Meillä on ollut hakemukset Helsingin kaupungin ja parin muun vuokra-asuntoihin. Se ei ole ollut yllättävää, ettei ole tärpännyt. Helsingin kaupungilta ei saa asuntoa ellei ole paksuna ja sellaisia suunnitelmia ei ole. Nyt oli aika ryhtyä aktiiviseksi ja etsiä kämppää yksityisiltä. Maanantaina kävin katsomassa yhtä kivanoloista kaksiota Kannelmäessä. Taisi olla meidän etu, että se oli ennakko-esittely, josta ei ollut tietoa missään julkisesti (olin rekisteröitynyt asunnonhakijaksi, joten sain siksi siitä tiedon) ja että esittely oli hiihtolomaviikolla keskellä päivää. Esittelyssä ei nimittäin ollut ketään muita kuin minä. Puoli kuuteen asti maanantaina piti jännittää miten käy, koska asunnon omistaja päätti haluaako se meitä sinne vuokralaiseksi vai ei. Ja hyvin kävi eli saatiin kämppä. Muutto on siis maaliskuun lopussa Muutto on varmaan juuri sinä viikonloppuna kun on koikkeriyhdistyksen vuosikokous, mutta kyllä mä sunnuntaina Tampereelle suuntaan. Olen jo kahtena vuonna halunnut osallistua vuosikokoukseen, mutta aina on ollut jotain muuta samana päivänä.  Jos lauantaina muuttaa, niin kyllä sunnuntaina voi kokoustaa. En sitten tiedä kuinka sitä malttaa, mutta Tampereelle silti lähden

Helsinkiin muutossa on se(kin) hyvä puoli, että Mikon kanssa harrastaminen helpottuu. Se kyllä huolettaa, että miten agilityharrastuksen kanssa käy kun Veikkolassa olisi kuitenkin ollut ihan hyvät jatkomahdollisuudet. Helsingissä on varmaan aika vaikea päästä johonkin agiryhmään, mutta varmaan esim. alkeisjatkoryhmään on vähän helpompi päästä kuin alkeisiin. Tai sitten ei jos kaikki saman seuran alkeisryhmäläiset pääsee siihen... Purina Areena on meidän lähellä, joten joku seura, joka siellä treenaa olisi kiva. Purina on tosin talvella kylmä.

Uusi asunto on 1,5m2 suurempi kuin nykyinen ja sijaitsee myös 4. kerroksessa. Talossa ei ole hissiä, joten Miko saa alkaa kulkemaan portaita. Varmaan saan aika monta kertaa jättää Mikon portaiden alapäähän ennen kuin se vapaaehtoisesti lähtee mun kanssa samaa matkaa portaita ylös. Ei portaissa muuten vikaa, mutta rappujen portaat on liukkaita. Hissi on onneksi tulossa. Uuden asunnon kiva puoli on myös se, että siellä on ovia Nykyinen kämppä vaikuttaa isommalta kuin uusi, koska tämä on niin avoin. Vessan lisäksi vain makkariin on oma ovi. Keittiö, olohuone ja eteinen on samaa tilaa, joka on yhdellä seinällä jaettu. Meillä ei ole avokeittiötä, mutta keittiö ei myöskään ole oma huone. Uudessa asunnossa on oma ovi myös keittiöön ja olohuoneeseen. Kiva, että tilaa pystyy helposti jakamaan. Ovet olisi ollut hyviä pupujen kanssa. Tämä avoin tila oli niiden ja Mikon kanssa huono yhdistelmä. Jos meille joskus tulee koikkeripentu Mikon seuraksi, niin on hyvä että ovia saa kiinni ja mahdollisesti portin asennettua.

Palataan viikon takaiseen eli viime viikon agitreenien jälkimaininkeihin. Hieroin Mikoa illalla ja pojalla oli takareidet taas kireänä. Selässä ei tuntunut olevan mitään jäykkyyttä. Ehkä hyppyhaluttomuus johtui kireistä lihaksista. Ajattelin, että voisin vielä pyytää hierojan käymään meillä ja voisin pyytää häntä näyttämään miten selkää kannattaisi hieroa. Vähän mielessä on käynyt, jos Mikoa käyttäisi jossain vaiheessa fysioterapeutilla, mutta sitten vasta Helsingissä.

Torstaina varasin meille majoituksen ja matkat Tallinnaan kesäkuulle. Näyttelyilmoittautumisen jätin onneksi myöhemmäksi (tein sen tänään), niin sain siihen uuden osoitteen. Ensimmäinen ulkomaannäyttelymatka on siis toteutumassa Jos on hyvä reissu, niin ehkä joskus palataan Viroon, mutta ei Mikon kanssa kannata muuten reissata. Mieluummin tekee sen paremmin näyttelyihin sopivan koiran kanssa. Toivottavasti meillä joskus sellainen on

Sunnuntaina harmitti kun ei päivällä tullut kameraa mukaan lenkille. Oli tosi nätti päivä eikä tuntunut niin kylmältä kuin muina päivinä. Ajattelin, ettei Mikon tassut ehkä niin palele ja menimme niitylle. Huomasin lähempänä tietä syvennyksen, joka vaikutti moottorikelkan tekemältä. Ja niinhän se oli. Siinä oli hyvä polku meille ja oli niin ihana katsoa kuinka Miko nautti kun sai vetää täysiä. Jäljet päättyi yhdelle jalkakäytävälle, jota pitkin jatkoimme Enärantaan ja takaisin menimme samaa reittiä. Miko juoksi niin kovasti, että veti jotain pari kertaa väärään kurkkuun kun niin alkoi yskittää. Niityllä Mikolla alkoi taas tassut palella. Kannoin poikaa loppumatkan kun se niin vikisi. Toivottavasti loppuisi jo nämä pakkaset. Kohta on maaliskuu ja silloin pitää kevään jo alkaa tulla!

Tänään oli agilityssa omatoimitreenit kun koutsi oli lomaa viettämässä. Bc:n emäntä halusi treenailla valssia ja teki putken ja parin hypyn estesarjan. Mekin kokeilimme samaa, mutta sarja ei sitten oikein sopinutkaan valssaukseen. Lähetin Mikon ensin vähän mutkalla olevaan putkeen, josta Miko piti saada putken suuntaisen hypyn yli. Eli koiran piti tehdä U:n muotoinen kaari. Minä olin sillä puolella estettä, jonne Mikon piti hypätä, joten poika piti saada putkesta toiselle puolelle estettä kuin minä (vaikea selittää ilman kuvaa!) Ja se oli haastavaa. Kun esteen toi vähän lähemmäksi, niin onnistui. Siitä piti jatkaa valssilla seuraavalle esteelle, mutta se ei onnistunut. Hypyt oli sijoitettu niin, ettei valssin tekeminen ollut tarpeellista, joten piti tehdä muutoksia (pitikin jättää aloittelijat keskenään treenaamaan... )

Kokeilimme välissä vähän puomia. Olen kyllä kouluttajan kanssa samaa mieltä, että Mikoa pelottaa puomin päällä ja siksi se ravaa hitaasti. Itse menin paljon edellä ja Miko tuli silti hitaasti. Ei se varmaan uskalla mennä kovempaa. Ehkä varmuus kasvaa vain tekemällä. Keppejä kokeilin muutaman kerran. Meno oli vähän innotonta, mutta Miko kuitenkin pujotteli ihan oikein.

Kun hypyt oli sijoitettu uudelleen, niin valssaaminenkin onnistui. Miko putkeen, siitä kierto esteen taa, jolloin valssi ja lähetys seuraavalle esteelle. Bc:n emäntä palkkasi viimeisen hypyn jälkeen. Miko tykkäsi tuosta kovasti ja meni kivaa vauhtia. Erityisesti naminainen oli oikein kiva Oli mukava kerta, sillä Miko oli energinen ja innokas (paitsi kepeillä), joten palkkaus ja motivointi oli helppoa. Oli myös kiva todeta, ettei Miko ole enää pitkään aikaan yrittänyt lähteä tekemään tuttavuutta nartun kanssa. Ehkä se on tajunnut, että treeneissä keskitytään vain mun kanssa tekemiseen. Kiva, että voi antaa pojan huoletta olla vapaana. Hihna saa pysyä seinälenkissä kiinni eikä tarvitse sitä kuljetella mukana.

Lenkeillä on nyt viikon ajan kulkenut aina namit mukana. Aina kun tulee ihmisiä tai koiria vastaan, niin yritän saada Mikon huomion itseeni ja palkkaan sen sitten namilla. Koirien ohitukset epäonnistuvat vähän väliä, mutta ihmisistä on kivasti päästy ohi. Tosin joidenkin ihmisten lähestymiseen Miko reagoi haistelemalla maata. Miko lopettaa haistelun vasta kun ihminen/ihmiset on mennyt ohi enkä silloin saa siihen kontaktia. En tiedä mikä jossain ihmisissä saa Mikon noin reagoimaan. Puhuin meidän kouluttajalle viime viikolla Mikon ihmisille haukkumisesta. Hän oli sitä mieltä, että tapa tulee vain pahenemaan jos sille ei mitään tehdä, joten pakko oli ottaa itseä niskasta kiinni. Vielä kun saisi Markuksen ottamaan namit päivälenkeillä mukaan... Nami pitäisi tulla jok'ikisestä ihmisestä, joka vastaan tulee riippumatta siitä kuka hihnan päässä on.

Joskus taisin mainita, että meinaan pistää blogiin kaikkien Mikon sisarusten kuvat kun ne olen saanut. Nyt kaikkien omistajiin on saatu yhteys ja kuvat löytyy, jeejee Mutta se postaus saa vielä vähän odottaa