Kolmas kirjoitus putkeen, tällä kertaa kuvia.

Sen jälkeen kun eilen tulin kotiin ei Miko ole oireillut mitenkään, joten eiköhän kaikki ole taas ok. Tänään kokous päättyi aikaisemmin, joten ehdin käydä Mikon kanssa lenkillä auringonpaisteessa. Pakkasta oli vähän liikaa. Muistin, että kovalla pakkasella Mikolla on alkanut tassuja paleltaa jos olemme menneet hankeen tallustamaan. Pistin pojalle takin päälle, jos se olisi auttanut palelemiseen. Aluksi Miko haisteli ja juoksi pää lumessa ihan innoissaan, mutta aika nopeasti into loppui. Miko vietti paljon aikaa lumessa makoillen, joten kai sillä oli kylmä. Hangessa tarpominen jäi sitten lyhyeksi kun ei se kerta ollut kivaa. Oli muuten mukava, että hangen päällä pysyi ihan kivasti eli ei jalat uponnut kovin syvälle.


Miko ja tyttöystävä viime viikonloppuna


Venyttelyä / Makoilua


Miko katselee lentokoneita


Söpö lumiparta


Miko on jo 21kk eli enää 3kk kunnes poika täyttää 2 vuotta!

Palloleikkejä iltapäivältä: