Tänään oli viimeinen kerta agilitya, sillä ensi viikolla emme enää pääse kun samaan aikaan pitää olla Helsingin jäähallilla. Harrastuksen jatkosta ei ole mitään tietoa. Olen yrittänyt etsiä seuraa, jossa voisi jatkaa agilityn ja tokon harrastamista ohjatuissa treeneissä. Todennäköisesti molempia lajeja varten tarvitsee oman seuran, siltä ainakin vaikuttaa. Meitä lähimpänä olevilla halleilla ja kentillä treenaavat seurat ovat isoja, jotka eivät oikein ota uusia jäseniä. Pariin sähköpostiin odottelen vastausta viikon loppuun asti ja jos mitään ei kuulu/paikkaa ei saa, niin pistän kahteen seuraan hakemukset menemään. Näillä seuroilla koulutukset on enemmän kurssimuotoisia eikä jatkuvia niin kuin toivoisin, mutta parempi että edes jotain. Toivottavasti pääsisi keväällä/kesällä jonkun omatoimiharjoituksiin mukaan.

Kooikerhondje-lehden viimeistely jäi ikävästi samaan aikaan muuttojuttujen kanssa enkä oikein malttanut keskittyä siihen. Viime keskiviikkoiltana varasin ajan vain lehteä varten ja sainkin sen viimeisteltyä. Torstaiaamuna lehti lähti painoon, nyt odotellaan vedosta, että voisin antaa painoluvan. Lehti on taas luettu NIIN monta kertaa läpi, että postiluukusta tupsahtaessaan se päätyy suoraan hyllyyn

Erilaisia koiramenoja on ilmaantunut runsaasti. Ne näyttelyt, joissa haluaisin käydä, veisivät yhden kokonaisen viikonlopun touko-, kesä- ja heinäkuulta. Plus vielä Viron näyttely eli yhteensä 7, aika paljon... Pakko on vähän karsia kun tulee muuten niin kauheasti kustannuksia ja uuteen kämppään pitää ostaa sitä sun tätä. Ilmoittauduin kolmeen mejä-kokeeseen ja näiden lisäksi olisi vielä rotumestaruus. Ajattelin katsoa miten toukokuun kokeet menee (en muuten yhtään tiedä missä me voitaisiin ennen sitä harjoitella!) ja katsoa sen mukaan osallistutaanko kesä- ja elokuun kokeisiin, jos kutsu käy. En ole ihan varma onko Miko vielä valmis kokeisiin. Jos se ottaa yhtä paljon häiriötä ihmisistä kuin viimeksi, niin turhaan maksan useaa kymmentä euroa siitä, ettei Miko innostu jäljestä ja ihmettelee ihmisiä, jotka seisoo hiljaa paikallaan ja odottaa. Näyttelyistä pari on sellaisessa paikassa, johon ei julkisilla pääse kovin aikaisin, joten niissä on se riski, ettei ehdi paikalle ajoissa. Tämän vuoksi ne voisi jättää pois, mutta toisaalta on pieni mahdollisuus, että voisin päästä autolla. Isä meinasi, että kun muutan lähelle, niin voisi ajamista alkaa palautella mieleen. Hän ehdotti, että torstaina voitaisiin viedä kamaa meiltä veljelle ja minä voisin ajaa. Mutta saa nähdä. Yritin loppukesästä kysellä, että jos voitaisiin ajamista harjoitella, mutta ei siitä vaan mitään tullut. Isällä ei aina sanat ja teot kohtaa, joten osaan jo olla toivomatta liikoja. Mutta olisi se tosi kiva, jos pääsisi autolla liikkumaan :) Isän auto tosin ei taida yleensä viikonloppuisin olla vapaana ja velikin on syksyyn asti armeijassa ja kulkee autollaan.

Mikon seuraava punnitus tulee olemaan vasta muuton jälkeen, kun punnitusväline on jo pakattu. Uskon, että paino on silloin tippunut, koska olen nyt tarkemmin katsonut paljon Miko saa ruokaa. Eikä Miko saa lenkeillä yhtä paljon namia, koska se ei ole kiinnostunut minusta tai nameista. Pojalla vaan hormonit hyrrää, joten en edes ihmisten tai koirien ohituksessa yritä saada siihen kontaktia. Ihmiset menee ihan helposti ohi, koska Mikolla on nenä kuitenkin maassa, mutta koirat on hankalampi juttu. Varsinkin jos ne on narttuja. Joilla on juoksut. Koirien ohi on menty niin, että olen pitänyt hihnan ihan lyhyellä. Miko ei kuitenkaan useimmiten pysy vierellä ohitustilanteessa vaan tulee eteeni. Koska hihna on lyhyellä, niin ei se siihen kaikki jalat maassa pääse ja sitten näyttää siltä kun Mikoa riepoteltaisiin hihnassa... Tai niinhän siinä käy, mutta en sitä tarkoituksella tee. Pitäisi keksiä joku parempi keino kunnes namit taas kiinnostaa, niin kuin vaikka pysähtyä ja mennä eteen seisomaan/kyykkyyn.

Mutta jos nyt ihan aiheeseen. Meillä oli tehotreenit näin viimeiseksi kun olimme ainoana koirakkona paikalla. Olisi kyllä voinut vähän parempiin fiiliksiin päättyä viimeinen kerta. Kouluttaja toi halliin vanerilevyn, jonka alle pistettiin patukka, jotta se vähän keikkuu. Pistin ympäriinsä levyn päälle nameja. Miko oli oikein nälkäisen tuntuinen, sillä kun päästin sen irti hihnasta, niin poika syöksyi syömään nameja. Kun Miko huomasi levyn keinuvan, se yritti kurkotella nameja levyn keskeltä koskematta siihen ja kiersi levyn toiselle puolelle jos sieltä namin sai helpommin. Muutamia kertoja lisäsin nameja ja annoin sitten Mikolle luvan mennä ne syömään. Sen jälkeen lähetin Mikon kahden hypyn takaa levylle syömään nameja. Intoa ja vauhtia löytyi, sillä Mikolla oli kiire nameille. Namit olivat levyn kauemmassa reunassa ja Miko fiksuna poikana kiersi taakse syömään namit. Tämän vuoksi levy pistettiin seinää vasten. Miko taas meni kauhealla innolla levylle, mutta voi mikä vikinä alkoi kun ei niitä kauimmaisia nameja saanut kurkottamalla! Miko tuli välillä käymään mun luona ja sitten taas palasi nameille kuin olisi yrittänyt apua hakea. Se, ettei Miko saanut nameja, tuntui saavan sen entistä halukkaammaksi tekemään mun kanssa töitä. Muutamien toistojen jälkeen mukaan lisättiin pituus, eli pituus-hyppy-hyppy. Meni taas pari kertaa, että pituus oli muistutettu Mikolle mieleen. Sen jälkeen meni kaikki kolme estettä ok. Mukaan lisättiin puomi eli puomi-pituus-hyppy-hyppy ja viimeisenä namit vanerilla. Puomia on varmaan viimeksi harjoiteltu helmikuussa ja kun välillä on hiottu keinua, niin Miko ilmeisesti yhdistää puomin keinuun. Puomi oli ihan yhtä vaikea kuin keinukin. Vaikka se on Mikolle tuttu este, jonka suorittamisessa ei ole ollut mitään ongelmaa. Miko ei millään tahtonut nostaa takajalkojaan puomille turvallisesta maasta. Pari kertaa teinkin sitten niin, että nostin Mikon ylöstulolle. Sen jälkeen onnistui ihan maasta asti, mutta houkutella ja kehua piti niin kauheasti. Ei kai puomista ole tullut samanlainen ongelma kuin keinusta… Kouluttaja vähän epäili, että Miko pelkää korkeita paikkoja, koska sillä oli puomin päällä lihakset ihan jännittyneinä.

Kun aiheena oli hankalat esteet, niin kentällä oli myös rengas. Mini/medirenkaassa ei ole ongelmaa, mutta maksissa on. Parin medirenkaan jälkeen vaihdettiin maksiin, jonka jälkeen Miko olisi ollut tulossa vain renkaan alta tai kiertänyt sen. Yritin juosta Mikon kanssa ja siten saada se hyppäämään renkaan läpi, yritin houkutella namilla toisella puolella, mutta ei.. Renkaan korkeus ei voi olla ongelma, koska Miko kyllä hyppää maksirenkaan korkeudella olevien rimojen yli. Mikoa ei tahtonut saada ollenkaan innostumaan. En tiedä loppuiko sen into puomin tai levyharjoittelun vuoksi, mutta Mikoa ei tuntunut lopuksi kiinnostavan enää yhtään. Kokeilimme vielä niin, että renkaan toiselle puolelle pistettiin medipöytä. Yritin saada Mikon hyppäämään pöydän päältä renkaan läpi. Aluksi ei tahtonut tulla mitään, mutta sitten Miko hyppäsi. Lisää intoakin löytyi ja maksirengas sujui oikein hyvin sekä pöydän päältä hyppäämällä että toisestakin suunnasta eli renkaan läpi pöydälle hyppäämällä. Kun pöytä otettiin pois, niin Miko meni renkaan ali… Siihen päättyi treenit.
 
Agitreenien jälkeen on aina vähän vaihtelevat fiilikset. Tänään taas tuntui, ettei Mikosta koskaan tule ”agilitykoiraa”. Kyllä me edelleen jollain tavoin treenejä jatketaan, mutta taukoa on nyt kuitenkin tulossa. Olisi kiva pitää yllä jo opittuja taitoja, ettei taas tarvitse joitain asioita uudestaan opetella. Haasteita riittää, erityisesti herkkyyden vuoksi, mutta ei tässä vielä luovuteta