Kävimme tänään viiden viikon tauon jälkeen treenailemassa agilitya. Etsin pikaisesti ennen lähtöä jonkun radanpätkän netistä, jotta olisi jotain mitä treenata. Löysin yhden JAU:n mölliradan, jonka piirsin paperille. Pituuden korvasin muurilla. Rata vaikutti siltä, että se voisi sujua, mutta vähän kunnianhimoinen olin kun Mikon kanssa ei noin pitkää olla tehty. Radan rakennukseen meni puolet treeniajasta, erityisesti puomin pistäminen ennalleen aiheutti päänvaivaa. Kaikki esteet ei varmaan mennyt ihan oikein eikä oikeilla etäisyyksillä, kun jotkut paikat tuntui vähän kummilta, mutta varmaan aika paljon tekemistä oli silläkin, etten itse osaa mitään ohjausjuttuja. Tämän kerran tarkoituksena oli saada kontaktiesteet keinua lukuun ottamatta kuntoon, koska minusta ne pitäisi olla hallinnassa jatkokurssia ja koetunteja silmällä pitäen. Kumpikin on sujunut, mutta ahkeran keinuntreenin jälkeen puomistakin tuli hankala. Kai ne on liian samantapaisia esteitä, yhtä kapeita ainakin.

Ihan ekana kokeilimme vinokeppejä, kun sellaiset oli ilmestynyt halliin. Mikolla oli niin kova meno päällä (ehkä siksikin kun oli joutunut olla häkissä puoli tuntia), että siltä tahtoi jäädä keppejä välistä. Onnistuneita suorituksia saatiin kuitenkin. Sen jälkeen kokeilimme ensin yksittäisinä esteinä puomia ja A:ta. Puomin ylöstulolla sai niin kovasti taas kannustaa ja houkutella namilla ennen kuin Mikon sai ylös asti. Ylhäällä piti jatkaa samaa menoa, mutta alas Miko sentään meni ilman houkutuksia. Toinen toisto tehtiin heti perään, mutta parannusta ei vielä juurikaan ollut. A:lle Miko ei heti noussut ja yritin sitä sitten namilla houkutella. Ajattelin sitten, ettei houkuttelusta ole apua, vauhtia pitää olla. Ja vauhdilla sitten onnistuikin.

Ajattelin, että radalla menee aika paljon aikaa puomiin kun se piti mennä kahdesti, mutta yllätys oli suuri kun kahden ensimmäisen hypyn jälkeen Miko juoksi suoraan puomin ylös! Videolla oli nähtävissä, että yllätyin, mutta en sitä tähän pistä. Toisesta suunnasta Miko pysähtyi puomille ja jouduin houkuttelemaan sen ylös. Näin kävi pari kertaa kunnes alkoi sujua molemmilta puolilta. Ensimmäinen kerta ei mennyt oikein hyvin, olisi ehkä kannattanut tehdä rataantutustuminen Sai kyllä hyvin huomata, että ohjaukset kannattaa suunnitella. Tein tämän jälkeen rataantutustumisen ja Miko samalla juoksenteli suoritellen vapaavalintaisia esteitä, mm. putkea ja A:ta.

Välillä vähän tuntui, että tuli tehtyä liian pitkä rata Mikolle, sillä välillä puolessa välissä Miko jätti esteen välistä ja tuntui menettävän kiinnostustaan. En kuitenkaan pilkkonut rataa pienempiin osiin, vaikka olisi varmaan pitänyt. Saimme silti ihan ok suorituksia, yhdestä löytyy video täältä. Vauhdin puolesta tuo ei ole ihan paras pätkä, Miko kyllä meni välillä putkeen vähän reippaammin (eli laukalla) ja puomikin oli välillä nopeampi.

Markus myös koitti muutaman kerran pieniä pätkiä Mikon kanssa. Minä olin vähän sitä mieltä, että mieluummin ei väsyttäisi Mikoa, että pystyisin itse sen kanssa treenaamaan enemmän, mutta kai agi on Markuksestakin ihan kivaa Ainakin Markus sai Mikoon vauhtia. Tuli oltua liian ahne, enkä osannut lopettaa ajoissa, joten viimeiset suoritukset alkoi mennä penkin alle. Miko pääasiassa alkoi juosta puomin ohi tai ei tahtonut hypätä. Loppuun teimme radan viimeisen pätkän eli hyppy-muuri-putki-hyppy, jotta lopuksi tulisi onnistunut, vauhdikas suoritus. Torstaiksi täytyy etsiä joku lyhyempi rata tai sitten suorittaa sitä pätkissä. Ja muistaa lopettaa ajoissa.

Meidän jälkeen halliin tuli kaksi naista koirineen, joista toinen oli meidän tokokurssin vetäjä viime keväältä. Muisti meidät vielä Kävimme hakemassa juotavaa läheisestä lounaspaikasta (tuli ihan kauhea kuuma juostessa ja ulkonakin oli lämmin, ei oikein mun kuntokaan riitä noin pitkiin radanpätkiin...). Tapasimme parkkipaikalla pariskunnan, joka kertoi tyttärelläänkin olevan kaksi koikkeria. Koikkerit olivat nimeltään Luka ja Liia eli Krissen vanhemmat tavattiin Sillä aikaa kun Markus haki limua, juttelin heidän kanssaan ja oikein mukavia ihmisiä olivat.