Viime viikko oli mejä-viikko, mutta tänään päästiin taas viikon tauon jälkeen aksaamaan. Kummaa miten Munkkiniemen agilityssa on joka kerta jotain sattunut, jossa Miko on osallisena... Ekalla kerralla Miko tosin kävi vain pikaisesti moikkaamassa yhtä tyttöä, ei sen kummempaa. Sen jälkeen oli jahtausvälikohtaus ja tällä kertaa vielä ikävämpää, mutta aloitetaan kuitenkin alusta.

Vähän mietitytti miten Miko jaksaa kun kävellessä Munkkiniemeen tuli niin kuuma ja Mikokin oli väsähtäneen oloinen. Kenttä on onneksi puiden varjossa, joten missään vaiheessa ei tullut kuuma. Aiheena oli lähettäminen ja kutsuminen, joten ohjaajalle juoksemista ei tullutkaan. Kouluttajilla Viivillä ja Jarkolla oli taas omat pisteet, joissa toisessa oli kolme maksia ja toisessa minikoirat ja Miko medinä. Meidän pienten ryhmä aloitti Jarkon pisteellä, jossa oli kolme hyppyä ja suora putki suorassa linjassa sekä yksi hyppy putken vieressä. Aloitimme lähetyksellä. Aloitimme Mikon kanssa, koska meillä oli jo aiheesta kokemusta. Halusin silti ensin aloittaa yhdelle hypylle lähettämisellä. Se meni ok, joten namialusta siirrettiin toisen hypyn taakse. Heti meidän tullessa radalle Miko muuten kävi taas moikkaamassa ihanaa kääpiövillistyttöä, argh... Ensimmäisen hypyn jälkeen Miko jäi haistelemaan missä nami on ja jouduin useamman kerran kehottamaan ennen kuin Miko hyppäsi toisen yli. Toisella toistolla joutui myös toistelemaan hyppykäskyä, että Miko ylitti toisenkin hypyn. Miko vaan oli sitä mieltä, että namialusta löytyy heti ekan hypyn jälkeen. Tämän jälkeen oli kutsumista. Aloitin jättämällä Mikon kahden hypyn taakse. Hienostihan se tuli. Tämän jälkeen kutsuin Mikon taas kahden hypyn takaa ja siitä jatkettiin vielä putkeen. Kolmen hypyn taakse jättäminen sai Mikoon oikein kivasti vauhtia. Ennen pisteiden vaihtoa ehdimme tehdä vielä yhden toiston kahden hypyn yli lähettämistä.

Viivin pisteellä oli kolme hyppyä, puomi ja hyppy. Hypyt tulivat loivassa kulmassa puomille. Teimme ensin yhden kerran puomin kontaktin niin, että Miko hyppäsi alastulolle ja sai sitten namin namialustalta. Kivasti Mikolla pysyi takajalat kontaktilla eikä se heittänyt pyllyä puomilta alas namia syödessä niin kuin joskus tapahtuu. Jätin Mikon kolmen hypyn taakse ja olin puomin vieressä kutsumassa. Miko lähti hyppyjen jälkeen nousemaan puomia, mutta hyppäsi alas. Otin puomin uudestaan ja muistin nyt pysyä Mikon vieressä. Hyvin Miko taas pysähtyi kontaktille syömään namia alustalta. Sen jälkeen vielä viimeinen hyppy. Lähettämisenä oli tällä pisteellä puomille lähetys. Koska Mikolla puomi on vähän hankala, niin ohjasin Mikon ihan vierestä puomille. Puomilla oli nameja, jotta koira niitä syöden jatkaisi itsenäisesti eteenpäin, mutta Miko ei irronnut yhtään. Yritimme sitten niin, että Viivi houkutteli Mikoa namilla ja minä jäin jälkeen kannustamaan. Se vaan hidasti Mikon vauhtia, joten yritimme sitten niin, että Viivi kulki Mikon vierellä ja minä menin edellä. No, ei se pahemmin Mikon vauhtia lisännyt.

Nopeasti tunti oli ohi ja oli aika lähteä. Miko oli puussa kiinni kun vielä esteitä suorittamassa ollut pitkäkarvainen collieuros tuli kohti. Luulin, että se oli menossa moikkaamaan Mikon vieressä ollutta tyttökoiraa, mutta se menikin moikkaamaan Mikoa. Miko ei suvainnut collieta lähelleen ja tappeluksihan se meni. Ikävä oli seisoa koirien vieressä kun mitään ei voinut tehdä tai olisi saanut hammasta. Koirat onneksi melko pian siirtyivät sen verran, että sain Mikon hihnasta kiinni ja vedin sitä pois. Vaati kuitenkin sen, että collien omistaja sai koiransa kaulapannasta kiinni, että tilanne meni ohi. Miko sylki collien karvoja, mutta kummallakaan ei pikaisen katsauksen jälkeen näyttänyt olevan mitään haavoja. Pitää vielä illan punkkitsekin yhteydessä tutkia tarkemmin. Miko ja collieuros olivat toisistaan kovin kiinnostuneita ensimmäisellä kerralla ja saivat lopuksi vähän tutustua. Ehkä siksi collie tuli Mikoa moikkaamaan. Ehkä Mikon reaktio olisi ollut erilainen jos molemmat olisivat olleet vapaana tai hihnassa. Ikävä juttu, mutta onneksi tuollainen ei Mikoa pahemmin hetkauta. Tosin tilanne ei ollutkaan sellainen, että kentällä ollut koira kävi kimppuun vaan ennemmin toisin päin.

Ilokseni tänään huomasin, että Kotkan aikataulut olivat ilmestyneet, mutta ilo muuttui harmitukseksi kun kooikereille oli vaihtunut tuomariksi Elena Ruskovaara. Ei mikään isojen kooikereiden ystävä, joten Kotka jää meiltä harmittavasti välistä. Alkuperäinen tuomari on kyllä tulossa arvostelemaan, mutta sillä oli niin paljon muita rotuja, etteivät koohot enää mahtuneet mukaan. Mutta onneksi sentään pääsemme viikonloppuna pyörähtelemään kehässä Virossa. Ekinokokkilääkitys on jo hankittu, joten Mikon osalta kaiken pitäisi olla kunnossa. Viime viikolla vielä oman mielenrauhan vuoksi varmistin Eviralta, että Viroon pääsemiseen riittää tunnistusmerkintä ja voimassa oleva rabiesrokotus ja että Suomeen palatessa pitää edellä mainittujen lisäksi olla passissa merkintä ekinokokkiläätyksestä. Nyt vaan jännittää, että näyttelypaikalla varmasti eläinlääkäri on ja että sen sieltä löydän Muistaakseni Virossa näyttelyyn osallistuessa pitää olla myös penikkatautirokotus, joka ei saa olla vuotta vanhempi. Me ei siis olla tämän jälkeen heti palaamassa Viroon, koska en halua näyttelyn takia rokottaa useammin kuin mitä tarvii. Mikolla tulee nelosrokotteesta vuosi täyteen alkusyksystä ja Suomessa se on kuitenkin kolme vuotta voimassa.