Aloitetaan keskiviikosta. Kävimme iltapäivällä Kaivokselassa, jossa googlailun ja koirapalstojen lukemisen perusteella pitäisi olla sorakuoppa, jossa koiraa voi uittaa. Löysimme hyvin perille, mutta ei sorakuopalle kyllä uimaan päässyt. En katsonut miltä vuodelta keskustelupalstan viestit olivat, mutta nyt kuopalla oli työmaa. Sinne on vuosien 2010-2014 aikana rakentumassa virkistysalue ja sorakuopalle tulee uimaranta. Se siis siitä koirien uittopaikasta, mutta suunnitelmaan oli kyllä merkitty koirille uima-alue Vantaanjoen rantaan. Jotta reissu ei olisi ollut ihan turha (Kaivokselaan oli kyllä vain 5min bussimatka), niin etsimme Vantaanjoen rannasta sopivan paikan, jossa Mikon voisi antaa kahlailla. Yksi paikka löydettiin, jossa oli koiran tassunjälkiä. Ranta oli niin kurainen, että Mikon jalat oli hetkessä ruskeat... Miko kävi vähän kuopimassa vettä ja kahlaamassa sekä toi vedestä keppejä rannalle. Markus heitti yhden ison kepin veteen, joka meni sen verran pitkälle ettei Miko siihen kurkottelemalla ylettänyt. Se sai Mikon haukkumaan kepille leikkiinkutsuasennossa pylly pystyssä. Tämän jälkeen Miko aloitti spurttailemaan rannassa ja samalla haukahteli. Oli sen verran päättömän näköistä menoa, että taisi nuorella herralla olla vähän joku ruuvi löysällä... Rannasta löytyi muutama simpukan kuori, joita Miko hetken kantoi. Googlailu taas kertoi, että kyseessä oli vuollejokisimpukka. Seuraava uimapaikka, joka käydään katsomassa, löytyy Tuusulasta, ihan Vantaan rajalta. Kunhan kelit taas lämpenee.

Tämän syvemmälle Miko ei mennyt

Simpukan kuori

Torstaina lähdimme tutkimaan maastoja ja teimme keskuspuistossa noin 8-10km lenkin, joka vei aikaa n. 2,5h. Matkan varrella oli koirapuisto, isoille ja pienille oma. Puistot olivat eri puolilla hiekkatietä ja molemmilla näytti olevan oikein runsaasti kokoa. Vaikka ne olivatkin metsän keskellä, niin porukkaa oli joten jatkoimme matkaa. Perjantai-iltana kävimme tokoilemassa päiväkodin takapihalla. Miko tunnisti paikan samaksi, jossa oli saanut synttäripäivänä juoksennella, joten poika aloitti heti spurtit hihnasta huolimatta. Alun spurteista Mikon vire oli koholla, joten sen kanssa oli oikein mukava treenailla. Perusasentoihin tulemisessa tuli ääniefektejä ja aikamoista hyppimistä ne oli, mutta pääasia, että intoa löytyi. Treenailimme myös seuraamista, käännöksiä, paikalla makuuta, liikkeestä maahan ja luoksetuloa. Liikkeestä seiso oli ensin harjoituksessa, mutta Miko meni vain maahan, joten vaihdoin maahanmenoihin. Ensin kyllä käden avulla pysäytin Mikon seisomaan. Lopuksi Miko sai vielä hetken juoksennella. Emmä tokoa saa treenailtua säännöllisesti, tarvitsisi koulutusryhmän. Harmittavasti vasta perjantaina tajusin, että myös Helsingin kennelpiiri järjestää tokokoulutusta (ja vielä meidän lähellä). Ensi viikolla alkavat ryhmät ovat tietenkin jo nyt täynnä.

Tänään lauantaina matkustimme Herttoniemeen (Roihuvuorta se tosin oli) mätsäriin. Ilmoittautumisen jälkeen lenkkeilimme lähihiekkateillä. Kentän vieressä on Kirsikkapuisto, jossa on runsaasti Japanin Suomelle lahjoittamia kirsikkapuita. Ne olivat niin nättejä! Puiden lehdet olivat punertavia ja kaikki olivat täynnä vaaleanpunaisia kirsikankukkia. Harmitti, ettei ollut kameraa mukana. Ihan pakko käydä vaikka ensi viikolla joku päivä kuvaamassa niitä puita Olimme niin aikaisin paikalla, että Miko oli ihan ensimmäinen iso aikuinen. Kylmä ja tuulinen sää sekä todennäköisesti myös toinen pääkaupunkiseudun mätsäri oli verottanut osallistujamäärää. Isoissa aikuisissa oli vain 21 koiraa (viimeksi oli n. 80!). En osaa sanoa meidän parin rotua, se näytti flätiltä, mutta oli rakenteeltaan liian raskas. Miko seisoi ja ravasi nätisti eikä yhtään yrittänyt väistää tuomaria. Ei Miko edelleenkään tuomarille häntää heilutellut, mutta hyväksyi käsittelyn. Mä oon tyytyväinen Miko sai punaisen nauhan! Eka kerta tänä vuonna, aikaisemmat kolme on ollut sinisiä. Punaisten kehää odotellessa tapasimme Sofian ja Onnin. Olipas kiva nähdä Onni-velipuoli pitkästä aikaa, edellinen kerta on tainnut olla viime kesänä. Onni oli kasvattanut hienot korvakorut. Punaisten kehässä ei menestystä tullut, vaikka koiria ei montaa ollutkaan. Tunnin päästä kehien alkamisesta me lähdettiin kohti kotia.

Hyppäsimme bussiin, jolla menimme Itäkeskukseen, josta jatkoimme toisella bussilla kotiin. Ensimmäisen tultua Itikseen, joka oli päättäri, jäimme istumaan kuskin taakse kunnes muut etuoven kautta poistuneet olivat menneet. Viimeisen ihmisen jälkeen kehotin Mikoa lähtemään ja Miko syöksyi koti etuovia. Kuski ei ilmeisesti meinannut turhaan ovia pitää auki ja luuli kai kaikkien jo menneen ja pisti ovet kiinni. Ehdin tajuta, että Miko jää ovien väliin, mutta en ehtinyt reagoimaan ja vetää Miko hihnasta takaisin. Tosin olisi voinut käydä niin, että silloin Mikolla olisi jäänyt pää ovien väliin... Ovet sulkeutuivat juuri kun Miko oli menossa ulos, joten Miko sai ovet suoraan kylkiinsä. Ovissa on varmaan joku turvasysteemi tai sitten kuski oli vain nopea, mutta ovet avautuivat saman tien kun osuivat Mikoon. Kuski jotain pahoitteli ettei huomannut... Seuraava bussi tuli heti kun tulimme oikealle laiturille. Miko olisi ollut lähdössä pois päin bussista, mutta meni oikein rivakasti sisälle. Kuski oli ojentanut kättä Mikoa kohti, mutta ei Mikoa kiinnostanut jäädä ovien läheisyyteen yhtään sen pidemmäksi aikaa. Kyllä Miko aika lailla säikähti ovien väliin jäämistä ja loppumatkan se makasi bussin lattialla tai istui ihan jaloissani kiinni. Olen välillä kokeillut Mikon kylkiä, mutta ei se onneksi ole yhtään aristellut. Vähän aikaa sitten kun Miko jäi ovien ulkopuolelle, niin aloin pitää huolen siitä, ettei Miko jää taakseni kun menemme tai poistumme bussista. Nyt pitää muistaa, ettei Mikoa pidä päästää myöskään edelle vaan aina mennään rinnakkain. Ikävä oppia kantapään kautta...

Vaikka tekstiä taas näköjään tuli, niin vielä pari asiaa. Viron näyttelyn aikataulut ovat ilmestyneet: hollandi väike veelinnukoer on kehässä toiseksi viimeisenä kello 12:54, tarkkaa Yhteensä kooikereita on 5. Portaista vielä sen verran, että ylösmeneminen sujuu jo ihan normaalisti, mutta alas menossa vähän kestää kun meno on niin varovaista. Huomenna sitten uudestaan mätsäriin.