Torstaina kävimme Vinttikoirakeskuksessa mätsärissä. Tälläkään kertaa Miko ei ollut ainoa koikkeri kun paikalla oli myös Retu. Meillä parina oli joku pitkäkarvainen paimenkoira, joka oli arka. Tuomari juoksutti meidät ensin yhdessä ympäri, sitten hän tutki Mikoa ja juoksutti edestakaisin ja ympäri. Lopuksi koirat menivät vielä kerran yhdessä kehän ympäri, joten aika paljon aikaa meni yhteen pariin. Tuomari tunnisti rodun ja sanoi, ettei näitä yleensä mätsärissä näe. Tuomari ihaili Mikon korvakoruja ja kysyi onko sellaisia koikkereita, joilla niitä ei ole ollenkaan. Hänen mielestä Miko liikkui hyvin, "kuin juna", mutta sanoi että lisää intoa tarvitsisi. Kaulaakin sanoi lyhyeksi. Mun mielestä Mikolla ei ole liian lyhyt kaula, mutta Mikolla tahtoi tällä kertaa painua pää alas, joten se ei ollut eduksi. Miko sai punaisen nauhan, ainakin osittain siksi että arka koira yritti purra tuomaria. Retu sai pienissä pennuissa sinisen kun vähän jännitti tuomaria. Kummallekaan ei jatkokehissä tullut menestystä. Meille tuomari sanoi kätellessä, että korut ei tänään pääse jatkoon Vähän huolestuttavaa huomisen näyttelyn kannalta kun nyt kahdessa viimeisimmässä mätsärissä Miko ei oikein ole jaksanut seisoa paikallaan. Olen ollut niin tyytyväinen kun Miko vain seisoo ja seisoo eikä asentoa tarvitse välttämättä kertaakaan korjata, mutta eilen ja viime viikolla tahtoi pylly painua maahan. Eilen myös pitkästä aikaa Miko olisi halunnut haistella nurmikon tuoksuja. Mutta ei meitä ainakaan harjoittelun puutteesta voi syyttää: tänä vuonna takana jo seitsemän mätsäriä.

Perjantai-iltana kävimme tutustumassa Firan monttuun Tuusulassa. Paikka tunnetaan myös Korson hiekkakuoppana, mutta Tuusulan puolella se kuitenkin on. Matkustimme Korsoon ja kävelimme Vierumäentien päähän, josta päästiin metsäpolulle. Polku haarautui välillä, mutta löysimme silti heti oikean paikan. Kivannäköinen paikka olikin eikä siellä onneksi ollut muita. Miko meni heti kahlailemaan ja perään juoksuspurtit rannalla. Miko nouti kelluvia keppejä ja otti pari pohjastakin. Kun Mikon kuono meni veden alle, niin tuli kuplia Olin ajatellut kävellä montun ympäri, sillä ihan reilun kokoinen tuo oli, mutta jätin ne suunnitelmat kun olin nähnyt poikaporukan rannan toisella puolen. Siitä paikasta, jossa olimme, ei kovin hyvin nähnyt koko paikkaa. Kävimme kuitenkin yhden kukkulan päällä, että näin koko paikan. Miko lähti kukkulalta vauhdilla rannalle ja jatkoi juoksuaan. No, linnunhan se siellä näki ja jatkoi variksen perässä vastakkaiselle rannalle, johon nuoret miehet olivat leiriytyneet. Miko jäi miehistä ainakin parinkymmenen metrin päähän ja tuli takaisin kun varis katosi. Kävelimme vielä kukkulalla ja sen rannoilla kunnes näin variksen taas pesulla siellä missä Miko sen oli aikaisemminkin bongannut. Miko oli sen myös nähnyt ja sanoin sille jotain eikä Miko lähtenyt linnun luo, mutta otin kuitenkin sen pannasta kiinni ja talutin sen kukkulan alarinteeseen. Miko vielä jatkoi kahlailua, mutta ei se enää innoissaan ollut. Poika oli varmaan jo väsy kun lähdimme melkein heti kun Markus ja Miko tulivat kotiin pitkältä lenkiltä. Miko vielä veti yhdet spurtit ja meni kukkulalle. Huusin poikaa ja kun käännyin, niin takanani oli mies kitaran kanssa. Hän oli varmaan matkalla muiden luo. Säikähdin ja sanoinkin sen ääneen, jolloin mies pahoitteli. Miko oli taas tullut näkyviin ja kutsuin sitä. Ensin Miko juoksi miehen luo ja haukkui sille, mutta tuli takaisin kun kutsuin uudestaan. Sitten lähdimmekin jo kotiin. Alla pokkarilla otettuja kuvia, kun en viitsinyt ottaa järkkäriä mukaan. Ajattelin, että veden äärellä varmaan iltaisin on nuorisoa ja olihan kallioilla jälkiä nuotioista ja roskia. Tuolla myös ajetaan motocrossia. En siis halunnut mitään arvokkaampaan ottaa mukaan kun oltiin kaksistaan.

Kahlailua

Maisemia

Kuolanaama

Video reissusta löytyy täältä (kukkulalla tarkoitan sitä, jonka juurelle Miko videolla juoksee). Paluumatkalla, kun kävelimme Vierumäentietä, yksi auto pysähtyi ja nainen kysyi Mikon virallista nimeä. Vastasin kooikerhondje kun ajattelin, että rotua varmaan tarkoitti. Nimestä kuitenkin oli kysymys kun heilläkin oli 9-vuotias koikkeri (Yöperhon Moritz Csashja). Heidän Mortti oli 47cm ja 22kg, joten Miko kuulemma näytti siihen verrattuna sirolta Morttia he sanoivat luustolta raskaammaksi ja kuvailivat sen ulkomuotoa sanalla "skrode". Mortin isä on Estaika's koira ja he pyysivät kertomaan Monicalle terveisiä.

Kotiin palattuamme lähdin melko pian uudestaan Vantaalle, sillä menin Myötätuulirockiin, jossa lempparibändini esiintyi. Bändi soitti viimeisenä ja kun muut esiintyjät ei kiinnostanut, niin ei tarvinnut mennä paikalle kun vasta myöhään illalla. Satoi sitten koko myöhäisillan ja yön, mutta hyvä oli tunnelma. Miko ja Markus tulivat kahden aikaan mua vastaan bussipysäkille. Olisin kyllä sen 200 metrin matkan voinut ihan yksinkin mennä kotiin Molemmat pojat olivat ihan märkiä kun olivat sateessa tehneet 15min yölenkin. Nousin tänään vasta klo 12 ylös (en tykkää valvoa noin myöhään kun mielelläni herään jo klo 9, että päivä tuntuu pidemmältä) ja on se kiva, että Miko nousi samaan aikaan. Yölenkillä oli varmaan oma osansa, mutta ei Miko koskaan aamulla herätä siksi, että se haluaa ulos ellei vatsa ole sekaisin. Miko onneksi nukkuu yhtä pitkään kuin minäkin, joskus pidempäänkin. Onneksi ei muuten tarvinnut tänään lähteä Kotkan näyttelyyn