Tämä on nyt jo yhdeksäs peräkkäinen kirjoitus, jossa kategoriana agility... Lauantaina olisi ollut mätsäri, jossa oli tarkoitus käydä harjoittelemassa vielä ennen viikonloppua, mutta oli niin lämmin päivä, että jäimme kotiin.

Tänään oli meidän kolmannet epikset ja toiset HAU Openissa Purinalla. Porukkaa oli tällä kertaa hieman vähemmän, vaikkakin sää oli kivempi kuin viimeksi. Aurinko meni pilveen melko pian sen jälkeen kun tulimme paikan päälle ja kun taivaalle kerääntyi pilviä, niin lämpötila oli oikein mukava.

Radan pituus oli muistaakseni 124m ja ihanneaika 55s. Radalla oli kaksi putkea, joissa sai valita itse pään (putki 5 & 12 sekä 14). Tämäkin tuomari taisi tykätä putkista kun viidesti piti mennä putkeen... Mielestäni putkessa 5 vasen reuna eli kuvan punainen pää olisi ollut se helpompi, joten sinne aioin Mikon ohjata. Meinasin ensin valita saman pään myös putkeen 12, mutta koska kaikki muut näyttivät valitsevan oikean pään, niin sinne sitten minäkin vaihdoin suunnitelmat. Epäilin vaan miten Miko sellaisesta kulmasta menee. Putkesta 14 valitsin vasemman eli sinisen pään. Rataantutustumisen jälkeen jännitys kasvoi, mutta enää ei jännittänyt yhtä paljon kuin edellisillä kerroilla.


Ratapiirros on taas jotain sinne päin

Meidän numero oli 108, mutta taisimme mennä radalle 10. tai 11. kun edellä meni muutama kisan ulkopuolella (yhdellä olikin ihan supernopeat koirat!) Jouduimme vähän aikaa odottelemaan lähdössä ja juuri kun tuomari antoi lähtöluvan, Mikoa alkoikin kutittaa ja se rapsutteli kaulaansa jokusen tovin. Rata lähti hyvin käyntiin. Vitosputkella näytin vasenta päätä, mutta Miko menikin oikeaan. No, sinne ne muutkin oli ohjannut, joten kai oma varatalo näytti enemmän sinne päin. Putkeen 9 Miko irtosi kivasti ja putkeen 12 sujahti oikean hienosti, mutta sitten itse hetkeksi unohdin minne piti mennä ja siitä hortoilusta johtuen tuli seuraavalta hypyltä kielto. Loppu meni hyvin, vaikka puomilla sekunnit kuluivat. Mut hei, Miko kuitenkin ravasi

Vähänkö olin tyytyväinen meidän suoritukseen, vaan 5 virhepistettä! Mutta silti harmitti ihan kauheasti tuo oma moka, jonka takia nolla meni. Tuntui ainakin siltä, että sain juosta kovemmin kuin viime keskiviikkona, mutta eihän Miko mikään nopea kuitenkaan ole. Ihanneaika alittui 13,89 sekunnilla. Meidän sijoitusta en tiedä, mutta se selviää sitten kun tulokset on netissä. Viime keskiviikon sijoitus oli muuten 12. (silloin meille sanottiin että 12. tai 13.) Video epiksistä löytyy täältä. Tänään Markus pääsi vähän parempaan kuvauspaikkaan kun aurinko ei paistanut.