Lauantaina päivälenkki suuntautui Pikku Huopalahteen, jossa olen pääosan lapsuudesta ja nuoruudesta elänyt. Pikku Huopalahteen, tai oikeastaan Ruskeasuolle, joka on vieressä, pääsee Keskuspuistoa pitkin. Kannelmäki on myös Keskuspuiston vieressä. Tämän välin kulkeminen jalan on ollut haaveissa jo kesästä lähtien. Matkaa Pikku Huopalahteen on 6,5-7km. Metsäisissä maisemissa hiekkatietä pitkin kuljimme lähes koko matkan. Ruskeasuon lähestyessä vieressä alkoi mennä ratsastusteitä. Miko kovasti haisteli hevosten jälkiä ja tuntui niitä välillä jäljestävän. Hevosen lantaa Miko onneksi tyytyi vain nuolaisemaan, jotkut koirat kun niitä taitaa pistää ihan hyvällä ruokahalulla poskeensa. Ratsastajia ei mennyt ohi, mutta laitumilla oli hevosia. Ne taisi olla liian kaukana, kun Miko ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Pikku Huopalahdessa teimme pienen lenkin eli menimme Mäkkärin kautta Ärrälle. Kun bussiliput oli taas ladattu, niin hyppäsimme Manskulta bussiin. Joku kerta vielä kävelemme takaisinkin, mutta illaksi piti ehtiä Tikkurilaan, joten aikaa ei ollut. Lenkille tuli pituutta n. 8,8km (Reittioppaan mukaan). Aikaa meni 2,5h bussimatka 15min mukaan luettuna. Siinä oli ihan mukava lenkki Mikolle, joka joutui jäämään illaksi yksin kotiin.

Tänään oli toiseksi viimeinen kerta agilitya ulkokentällä, aiheena oli kepit. Suunnilleen tämännäköinen rata oli ohjemassa:

Keppien oli tarkoitus olla puoliksi eli 6 & 6, mutta kepit koostuivat kolmesta neljän kepin palasta. Siksi keppejä oli neljä ja kahdeksan. Aloitimme esteiltä 1-6. Ensimmäiset kepit mentiin helpommalta oli oikealta puolelta ja niiden jälkeen tehtiin joko takaaleikkaus tai valssi, Toiset kepit (3) piti ohjata vasemmalta puolelta, samoin kepit 6. Miko oli yllättävän innokas ja ensimmäisellä kerralla piti jopa vähän ääntä! Muuten pätkä meni hyvin, mutta vasemmalta puolelta ohjattavat kepit tuottivat hieman hankaluuksia. Toisella kerralla tehtiin loput radasta, esteet 6-11. Luulin, että hypyltä 7 putkeen ohjaaminen tuottaisi vaikeuksia, sillä Miko yleensä lukitsee peräkkäin olevat hypyt, josta sitä on vaikea saada muuttamaan suuntaa. Ongelmaa ei kuitenkaan ollut ja Miko haki tosi hyvin putkeen. Kolmannella kerralla mentiin koko rata. Yllätyin kuinka hyvin rata meni, vaikka vähän räpeltämiseltä se tuntui eikä vasemmalta ohjattuna kepit tuottanut ongelmia. Paitsi, että putkelta 2 kepeille 3 ohjattaessa olin sijoittunut keppien taakse niin, että Miko meni ensin toiseen väliin. Sopivaa sijoittumista ja kepeille lähettämistä hiottiin hetki. Mikon fiiliksen tuollainen oma mokailu ja hinkkaaminen latistaa. Palkkasin Mikon aina keppien jälkeen.

Tauoilla treenailin Mikon kanssa sylkkäriä, kontakteja ja keinua. Pistin keinun alle hypyn siivekkeen, jotta se pysyi paikallaan. Sitten pistin keinun päähän lihapullanpalan niin, että Miko näki. Keinun päässä annoin vielä muutaman namin ja nostin Mikon sitten alas. Seuraavilla kerroilla Miko meni tosi reippaasti ylös. Kannatti pistää ylös vähän parempi nami, sillä Miko meinasi varastaa keinulle ja ravasi ylös nopeasti. Ihanaa, kun Mikolla oli kerrankin noin kova hinku keinulle! Kontakteja harjoiteltiin ensin puomilla. Parin toiston jälkeen lisäsin hypyn eteen, jotta Mikolle tulisi lisää vauhtia. Ja tulihan vauhtia, mutta silti Miko pysähtyi hyvin kontaktille. Kontaktiharjoittelua tehtiin myös A:lla, jonne Mikolla oli myös kova hinku ja vauhti. Ihan viimeiseksi teimme kaikki 12 keppien molemmilta puolilta ohjaten. Mikolla meni ihan täydellisesti kummaltakin puolelta!

Tämän kerran parhautta oli innokas keinu ja hyvät kepit (myös sisään menot hieman erilaisista kulmista). Ja tietysti Mikon innokkuus.

Mahtui iltaan jotain negatiivistakin. Kentän parkkipaikan kohdalla näin pariskunnan, jonka kaikki neljä koiraa (sakemanni, suomenpystykorva, chihuahua ja joku toinen pikkukoira) olivat vapaana. Ajattelin, että on ihailtavaa, että jollain on koirat niin hyvin hallinnassa, että pystyy pitämään niitä noin irti. En kuitenkaan halunnut kovin lähelle mennä. Koirat ihmisineen olivat tulossa samaan suuntaan, mutta kääntyivät takaisin meidät nähdessään. Jatkoin hyvin mielin Mikon kanssa matkaa, mutta kohta kolme koirista olikin Mikon ympärillä. Sakemanni ei onneksi ollut yksi niistä. Ei ne siis ollutkaan niin hyvin hallinnassa. Ja siksi mieluummin kierrän irrallaan olevat koirat kauempaa. Tuolla kentän ympäristössä valitettavasti ulkoilutetaan paljon koiria vapaana. Harmitti kauheasti, että noin pääsi käymään, mutta jotenkin aina jäädyn noissa tilanteissa enkä saa oikein mitään aikaiseksi. Meidän jatkettua matkaa, hetken päästä koirat ihmisineen lähtivät samaan suuntaan. He kohtasivat pari muuta meidän ryhmästä. Yksi pyysi heitä pistämään koirat kiinni, johon vastauksena oli jotain tyyliin "älä sössötä", asenne siis kohdillaan... Toinen yritti pitää koirat poissa oman koiran luota ja sanoi, että potkaisee jos koiria ei kutsuta pois/pistetä kiinni. Siitähän koiralauman omistajat suuttuivat ja uhkasivat potkaista takaisin. Jotain muutakin sanaharkkaa siinä oli. Että sellaista.

Lisäys klo 22.50:
Nyt vasta muistin, että kun lähdettiin agiharkkoihin, niin heti ulos tultuamme kadulle ajoi auto ja pysähtyi. Miko oli ihan varma, että Taina ja Loki tuli meidät hakemaan, joten sillä oli kova veto auton luo. Minä vaan naureskellen jatkoin matkaa. Miko tuli vastahakoisesti perässä, mutta tietä ylittäessä pysähtyi keskelle tietä ja pisti jarrut pohjaan. Miko varmaan ajatteli, että eikö tyhmä emäntä tajua, että auto tuli meitä hakemaan Matka jatkui Mikon vastustelusta huolimatta alamäkeen, josta pääsimme vähän isomman kadun varrelle. Jostain syystä Mikon hihna pääsi irti kädestäni ja Miko lähti vauhdikkaasti mäkeä ylöspäin. Onneksi Miko ei painellut suoraa päätä auton luo vaan se vilkuili välillä taakse ja onnistuin pysäyttää sen. Varmaan aina, kun auto ajaa meidän kadulle juuri kun tulemme rapusta, Miko luulee, että meitä on tultu hakemaan