Käytiin tänään Tainan ja Lokin kanssa vuoden ensimmäisessä mätsärissä, joka oli ulkona. Pienen pienet kehät oli tehty ladun päälle, joten onneksi lumessa oli pitoa eikä ladun kohdalla upottanut. Muuta sopivaa paikkaa liikkumiselle ei oikein ollut, joten seisottiin aika paljon paikallaan. Lumisateessa, ja myöhemmin vesisateessa, saimmekin tovin odotella kun yksi tuomari oli sairastunut. Osanottajia ei kovin paljon onneksi ollut.

Loki tykkäsi edelleen kovasti Mikosta ja pusutteli niin paljon, että Mikon suu varmasti puhdistui Antoi Mikokin muutaman pusun eli edelleen tykkäsi Lokista, mutta Mikon tykkääminen ei pääasiassa ollut kovin mukavaa. Kevättä rinnassa...


Odottelua märkänä

Loki pääsi ensin kehään, josta lopulta poistui punaisten ykkösenä. Loki siis pääsi kaikkein kauneimpana pienenä aikuisena BIS-kehään. Me pääsimme kehään jo toisessa parissa. Miko ei malttanut seistä vaan oli kaiken aikaa istumassa namin toivossa. Kehän pienuuden vuoksi ravaamiset tehtiin vierekkäin pisintä sivua juosten. Miko meni muuten hyvin, mutta paluumatkalla pää painui maahan. Tuomari sanoi, että molemmat käyttäytyivät hyvin ja antoi Mikolle sinisen nauhan. Sinisten kehässä Miko malttoi seisoa jo paremmin ja pieni ravaamispätkä onnistui myös hyvin. Oli varsin miellyttävä yllätys, kun meille ojennettiin sininen ruusuke! Miko sijoittui siis isoissa aikuisissa sinisten toiseksi, jee! Monen monta kertaa me jo ollaan mätsäreissä pyörähdetty, mutta mukaan ei ole lähtenyt muuta kuin kokemusta. Tänään siis Mikolle ensimmäinen sijoitus mätsärissä. Ehkä tämä tietää hyvää tulevalle näyttelyvuodelle Loki päätti hurmata tuomarit ja vei koko potin ollen BIS1. Varsin hieno saavutus nuorelta mieheltä.


Mikon hieno ruusuke :)

Märkinä ja kohmeisina jatkoimme matkaa Vantaalle, jossa lenkkeilimme hetken Ollin, Janan ja kumppaneiden kanssa. Poitsut saivat odottaa lenkin jälkeen hetken autossa, kun menimme Tainan kanssa katsomaan Ollin ja Janan tutustumista virikeluolastoon.