Lähdin viettämään viimeistä lomapäivää Mikon kanssa mätsäriin. Ilma oli ihanan aurinkoinen ja kenttä oli onneksi lumeton. Mikon ei tarvinnut edustaa yksin kooikereita, kun paikalla olivat myös Retu, Niko ja Jeroom. Meidän parina isoissa aikuisissa oli pienimünsterinseisoja. Miko malttoi tällä kertaa seistä paljon paremmin. Tuomarin tutkiessa Mikoa hän sanoi, että olemme tainneet käydä aikaisemminkin näyttelyissä. Hyvin meni siis kopeloinnit ja Mikolle punainen nauha. Punaisten kehässä Miko sai seistä pitkään. Välillä se ei malttanut odottaa namia vaan hyppäsi namikädelle, mutta se seisoi pääasiassa tosi hienosti. Silti ei tullut menestystä.


Niko


Retu


Jeroom

Retu oli saanut mukavasti rohkeutta lisää. Sen lisäksi, että itse pääsin poikaa rapsuttamaan, niin Retu teki myös Mikon kanssa tuttavuutta. Muistaakseni aikaisemmin Retu on ennemmin vältellyt Mikoa. Jotain leikintynkää pojat saivat aikaiseksi ja tanssiakin harrastivat. Kiva, että Miko tulee hyvin toimeen nuorten urosten kanssa. Ainakin sellaisten, jotka eivät ole Mikon mielestä vielä liikaa miehistyneet. Loki, Nero ja Retu ovat kaikki tosi kivoja Mikon mielestä. Ja niin myös Miko niiden mielestä. Neron veli Vili on taas jo liian miehistynyt, joten siitä Miko ei tykkää. Mikolla hermot kestää hyvin, vaikka nuoremmat hyppii naamalle.


Vaikka Mikolla onkin hienot korvakorut, niin ei ne vedä vertoja Retun upeille, pitkille korvakoruille

Kotona olimme pari tuntia ennen kuin lähdimme uudestaan ulos. Oli niin nätti päivä, että teki mieli lähteä kävelemään. Olin perjantaina kävellyt pidempään mätäojan vartta kuin aikaisemmin ja löytänyt kivannäköiset lenkkimaisemat. Sinne siis suunnattiin. Oli kiva kävellä vähän vähemmän kaupunkimaisissa maisemissa, hevosiakin oli.


Tällaisissa maisemissa lenkkeiltiin, Malminkartano-Kaarela-Kannelmäki rajalla

Lenkin jälkeen Miko oli tosi kurainen. Heti kotiin tultuamme Miko hyppäsi (petaamattomaan) sänkyymme katsomaan ikkunasta ulos. Kivasti hiekkaa tuli sänkyyn... Tähän aikaan vuodesta hiekkaa kantautuu kotiin kaikista eniten. Olohuone on hiekkaisin huone, kun sisäänkäynti on edelleen siellä. Hissisaneerauksen piti alun perin valmistua joulukuussa, sitten maaliskuun alussa ja sitten maalis-huhtikuun vaihteessa. Mitäköhän seuraavaksi? Alkukesään kuulemma menee että kaikki on valmista...


Kurapoika mätsärin jälkeen


Kuolakalle

Oli kiva loma ja tuli paljon kaikenlaista tehtyä. Paljon jäi kuitenkin tekemättä, joten en ole vielä valmis palaamaan töihin! Eli kesälomaa odotellessa.