Eilen Miko vietti synttäreitään, mutta koska koko päivä oli kiireinen, niin en ehtinyt kuin pienen synttäripostauksen väsätä. Nyt vähän enemmän. Kuvia on viime aikoina ollut niin vähän, että nyt tulee senkin edestä


Hieno (tai ainakin maistuva) synttärikakku


Mikolle oli vähän vaikeaa olla koskematta uusiin kivoihin leluihin ja se näkyy ilmeestä :D
Olisin halunnut ostaa perus-Wubban lisäksi Wubba Friend-lelun, mutta en sellaista löytänyt. Prismasta ostettu kirahvipehmo tuli korvaajaksi ja se kyllä voitti Wubban ihan mennen tullen.


Kirahvi saa kyytiä

Miko toi eilen iltalenkiltä mukanaan punkin. Huomasin sen kun Miko istui sohvan vieressä kerjäämässä ja näin jotain mustaa liikkuvan sen päässä. Onneksi huomasin sen jo tuossa vaiheessa. Punkkikarkotetta ei edelleenkään ole, mutta asia on hoidettu viikonlopun näyttelyn jälkeen. Tänään Miko joutui pesulle. Edellisestä kerrasta, kun Miko on joutunut ihan kokonaan shampoolla pestyksi, on jo ties kuinka paljon aikaa. Hajukin on ollut sen mukainen, mutta en kovin usein haluisi shampoota käyttää. Mikosta on kamalaa, jos sen päälle tulee vettä, joten kun aloin kastella poikaa, niin Mikon takapää painui melkein lattiaan asti ja muutenkin poika kovasti kiemurteli. Shampoota huuhdellessa Miko seisoi nätisti paikallaan. Ehkä veden tuleminen selkään ei enää haitannut, kun oli märkä jo muutenkin.


Ravistelua suihkun jälkeen

Aika on mennyt tosi nopeasti kun Miko on jo noin "vanha". Toisaalta Mikon pentuajoista tuntuu olevan ikuisuus. Lahden näyttelyssä vuonna 2009 sain viettää aikaa mukavien kooho-ihmisten kanssa ja keskusteluista päällimmäisenä jäi mieleen, että kooikerit kypsyy hitaasti, joten oikeastaan ne on aikuisia vasta 3-vuotiaana. Sen jälkeen olisi vasta aika uudelle kooikerille. Meidän perheeseen ei ainakaan vielä toista ole tulossa. Mikon kanssa on vielä paljon kesken ja koska kaksi koiraa on ihan maksimi, niin en ehkä kovin pientä ikäeroa niille halua. Muuten on jossain vaiheessa (toivottavasti) kaksi vanhaa koiraa talossa. Mutta ei ikäeron varmaan kovin suurikaan kannata olla.


Miko 4 kk 1 pvä


Miko 4,5 kk, Leevi 3 kk

Miko kehittyi mielestäni aika nopeasti. Silloin kun Miko paini Leevin kanssa ihan pikkupoikina, niin vaikutti kuin ikäeroa olisi ollut enemmänkin kuin 1,5 kk. Kerran Leeviä luultiin Mikon pennuksi! Tottakai Miko oli vielä ihan kehittymätön yhteen ikävuoteen asti, 1-vuotis ja 2-vuotis kuvissa huomaa huiman kehityksen.


Miko 11,5 kk, Leevi 10 kk


Miko ROP-juniori Mäntsälässä 17.7.2010, ei se enää kovin juniorilta näyttänyt :) Ikää reilu 14 kk eli viimeinen esiintyminen junnuluokassa, sillä Miko siirtyi muihin luokkiin heti vain kun mahdollista. Menoa suoraan avoimeen luokkaan suositeltiin, mutta Miko kuitenkin kerran esiintyi nuorissa.


Lokin ja Mikon ensi(?)tapaaminen viime pääsiäisenä kooikertapaamisessa

Tässä vertailun vuoksi kaikki kolme synttärikuvaa.

Lopuksi todettakoon, että olen erittäin tyytyväinen tähän poikaan. Kiitos Monicalle! Miko ei varmasti ole ollut helpoin koira ensimmäiseksi koiraksi ja vielä tällaiselle ihmiselle, jolla ei edes ole minkäänlaista kokemusta koirista, mutta ehkä osaan välttää monta Mikon kanssa tehtyä virhettä kun pentu joskus taloon tulee. Mun oma pikkumies!  Lisää kuvia toukokuulta löytyy täältä.