Perjantaina kävimme Tainan kanssa tekemässä jäljet Lokille ja Mikolle. En ole vieläkään saanut aikaiseksi mitata askelten pituutta, joten jäljen pituus jäi mysteeriksi. Illalla etsin puhelimeen sellaista sovellusta, jolla matkan pituutta saisi mitattua ja löysin sellaisen kuin RunKeeper. Testasin sitä aamulenkillä ja hyvin näytti toimivan.

Miko pääsi jäljelle ensin. Pojalla oli alkumakaukselle kova veto. Ohjasin Mikoa lyhyen matkan, joka oli fiksua (ja niinhän kokeessakin saa ja kannattaa tehdä), sillä Mikolla oli sellainen hössötys aluksi päällä, että se olisi todennäköisesti lähtenyt heti väärään suuntaan. Lyhyen ohjauksen jälkeen Miko selkeästi lähti jäljelle, joten päästin liinan pitkäksi. Miko jäljesti kulmalle asti tosi hyvin, lähes koko ajan jäljen päällä vain muutaman kerran kiertäen puut eri kautta. Makausta Miko jäi haistelemaan ja jatkoi matkaa sitten eteenpäin. Annoin Mikon jonkun verran lähteä jäljeltä, sillä sehän saattaa tehdä vain tarkistuslenkkiä. Kun matka oli tarpeeksi jatkunut väärään suuntaan, kutsuin Mikoa, jolloin se lähti jällelle päin, mutta lähti uudestaan väärään suuntaan. Hetken päästä taas kutsuin Mikoa ja siten se palasi omatoimisesti jäljelle. Sorkkaa Miko ei ihan heti löytänyt vaan ensin teki pikku lenkin. Olen tosi tyytyväinen Mikon jäljestykseen, vaikka vähän siihen jouduin puuttumaan. Muistaakseni viime syksynä jouduin puuttumaan enemmän, joten oikein hyvin meni nyt. Puhelin kulki Tainan taskussa ja näytti tällaista:

Pistin ohjelman päälle ennen alkumakaukselle menoa, joten ehkä 10-15m tuo näyttää liikaa, mutta noin 140 metriä oli Mikon jälki. Ensimmäinen suora oli näköjään vähän jotain muuta kuin suora... Kulma on tuossa loppupäässä. Täytyykin käyttää tätä ohjelmaa myös seuraavilla jäljestyskerroilla, joita toivottavasti saadaan kesän aikana mukavasti tehtyä, jotta syksyllä voisi yrittää kokeeseen.