Tänään käytiin Tainan ja Leevin kanssa harjulla lenkillä. Väkeä oli tosi paljon hiihtelemässä, vaikka kellokin oli vasta kymmenen. Ilma oli ihanteellinen hiihtämiselle, joten siksi kai porukkaakin oli. Eipä pojat sitten päässet heti vapaiksi, mutta sopivan matkan päässä ihmisistä sai hihnat siirtyä sivuun. Aluksi Miko ei kuunnellut minua ollenkaan, joten toivoin ettei sellaista tilannetta tulisi, että Miko kovasti kiinnostuisi jostain hiihtäjästä. Ei pojalle kelvannut namit, vaikka niitä sille ihan tyrkytin. Siinä jonkin aikaa käveltyämme Miko ja Leevi lähtivät kovaa vauhtia kahta kauempana olevaa hiihtäjää kohti. Kumpikaan ei reagoinut kutsuihin, edes Leevi, joka aina on tullut hienosti ensimmäisestä käskystä luokse. Ei auttanut pillikään. Hiihtäjät jo vilkuilivat heitä tuhatta ja sataa lähestyviä koiria. Onneksi parin metrin päässä ihmisistä pojat kääntyivät takaisin. Sitten palkka luoksetulosta ja pojat kiinni. Tuli sitten mietittyä syitä miksi noin kävi ja miten sen voisi estää sekä mitä tehdä kun koira lähtee noin eikä tule takaisin. Miko tuota on jo tehnyt aikaisemmin, mutta ehkä kyseessä on jotain murkkuiän rajojen kokeilemista.

Pojat pääsivät taas vapaiksi, kun latuja ei ollut lähistöllä. Pojat kytkettiin ja päästettiin vapaiksi muutamia kertoja lenkin aikana, aina tilanteen mukaan. Mikokin alkoi jossain vaiheessa kuunnella ja tuli ihan omatoimisestikin hakemaan namia Pysähdyimme yhden vilkkaan ladun pätkän viereen katselemaan hiihtäjiä. Ensimmäisen perään Miko olisi ollut lähdössä, mutta muita vain katseli.

Kotimatkalla jollain sivukadulla käveli mummo, jota Miko katsoi ja tuhahti. Hetken päästä Miko kääntyi uudestaan katsomaan ja taas tuhahti. Kohta Miko kääntyi taas katsomaan ja päästi vähän isomman hörähdyksen (kuin hevonen ). Vielä kerran Miko kääntyi, pysähtyi ja sitten murisi. Eikä se mummo ollut edes lähellä. Taas jotain mitä Suvi ei ymmärrä... Toinen juttu on kimeät äänet, joita Miko päästelee jotain koiria nähdessään. Kotimatkalla tuli vastaan yksi koira, jota Miko on pari kertaa tervehtinyt. Kun Miko pääsi tervehtimään, niin se aloitti ääntelemään oikein kimeästi, kuin kiljumaan. Annoin Mikolle vähän namia, että rauhoittuisi