Lauantaina kävin puolen päivän aikoihin tekemässä verijäljen. En muistanut laskea jäljen pituutta, mutta reilusti alle 900 metrin se oli. Onnistuin tällä kertaa kävellä jokseenkin suoraan, kun kaato tuli lähelle sitä tietä, jonka lähistöllä myös alkumakaus oli. Jälki ei kovin montaa tuntia saanut vanhentua, kun halusin käydä ajamassa sen ennen auringon laskua. Miko oli taas kovin innoissaan kun tulimme metsään ja meinasin saada kaikki pikku puut naamaan kun Miko spurttaili niiden ympäri. Aluksi Mikon vauhti oli hidas ja välillä tuntui, ettei se jäljestä, koska pää oli ylhäällä. Mutta kyllä Miko kaadolle asti pääsi, joten oli se jäljellä. Metsässä oli niin paljon varvikkoa, että verisieni meni välillä niiden joukossa, jonka vuoksi hajukaan ei voinut olla maassa. Loppua kohden vauhti lisääntyi. Kerran viimeisellä suoralla palautin Mikon jäljelle kun Miko lähti eri suuntaan kuin missä merkki oli enkä halunnut kadottaa jälkeä. Muuten meni hyvin ja välillä ihmettelin sitä miten Miko pysyi koko ajan jäljellä, vaikka se kiersi jotkut merkit kaukaa. Eihän tuossa ajassa haju ole voinut kovin laajalle levitä? Ensimmäisen kulman Miko kiersi ulkokautta ja toisella kulmalla se pysähtyi haistelemaan. En ehtinyt palkkaamaan, joten kutsuin Miko takaisin ja annoin sille namia kulman makauksen päällä. Siitä matka jatkui oikeaan suuntaan. Miko sai juosta vapaana sen aikaa kun keräsin merkit pois. Toivottavasti en muuten opeta Mikolle, että takajäljelle on ok mennä, sillä lähden jälkeä pitkin takaisin ja kerään samalla merkit. Miko tietenkin tulee siinä mukana, vaikka välillä pomppiikin vähän kauempana.

Tänään sunnuntaina kävimme Espoossa Mervin koikkerikoulussa. Meidän bussi lähti Nummelasta 10min myöhässä ja Veikkolassa piti vaihtaa moottoritien bussiin. Veikkolaan tullessa näimme vain moottoritien bussin perävalot... Kiva kun viitsi odottaa... No, onneksi myös vanhan Turuntien bussilla pääsi Ikean lähistölle. Bussi Nuottaniemeen oli tietenkin juuri mennyt ja meidän piti odottaa 30min seuraavaa. Myöhästyimme koikkerikoulusta harmittavasti 20min. Ryhmiä oli kaksi, ensin poikien ryhmä ja sitten tyttöjen ryhmä. Poikia oli Mikon lisäksi Cinto, Rami, Edi ja Lucky (Laxu). Oli kiva nähdä pitkästä aikaa Mikon pappaa eli Luckya Onneksi emme ollut jäänyt paljosta paitsi. Miko oli tällä kertaa taas kovin hajujen pauloissa, mutta sai siihen välillä kontaktia. Aloitimme juoksemisella. Mervi katsoi kuinka koiraa juoksee omistajansa kanssa. Vähän tuntui, että aluksi Miko yritti vauhdissakin haistella, mutta lopussa Miko juoksi vähän edellä. Tämän jälkeen tehtiin luoksetuloa niin, että koiran piti lähteä juoksemaan perään. Mikoa pidettiin kiinni ja innostin sitä samalla kun juoksin. Matkan puolivälissä Miko päästettiin irti ja tulihan se vauhdilla perään. Vähän kyllä taas tuntui, että Miko olisi paljon mieluummin halunnut haistella. Luoksepäästävyyttä tuli harjoiteltua tämän jälkeen ja lopuksi hyppyä ja kiertämistä. Käsiavustuksella Miko hyppäsi hyvin ja jäi ihan kivasti seisomaan esteen taakse. Mutta ilman mitään avustusta ei tapahtunut mitään. Miko ei keksinyt mitä halusin sen tekevän ja ohjaus sai olla selkeä ennen kuin jotain tapahtui. Kepin ja tötsän kiertäminen sujui ihan kivasti. Tuolin ja pöydän jalan kiertämistä harjoiteltiin pari kertaa myös kotona ennen kuin Miko nukahti. Miko ihan innostui kun tyttöjen porukka saapui paikalle. Tyttöjä oli vain Qarisma, Hetja ja Vella. Tyttöjen kanssa treenailusta ei olisi tullut yhtään mitään, joten ihan hyvä vain, että meidän piti jo lähteä

Mikossa yksi ihana puoli on se, että se on vähän sylipoika. Kotona Miko tulee välillä istumaan syliin, jos itse istun lattialla jalat ristissä ja välillä se tulee sohvalla syliin joko istumaan tai nukkumaan. Tänään Ikealla bussipysäkillä minä istuin penkillä ja Miko nousi penkkiä vasten. Se yritti nostaa takajalkaa penkille, mutta kun ei ylettänyt niin autoin vähän. Hetken Miko seisoskeli penkillä ja sitten se tuli ensin syliini istumaan ja sitten meni nukkumaan. Ihanaa