Perjantaina kävin aamupäivästä Mikon kanssa metsässä. Oli alkanut juuri sataa kun lähdettiin ja sade tietenkin päättyi kun tultiin metsästä. Eipä sade meitä haitannut ja Miko tykkäsi kovasti kun pääsi pitkästä aikaa irti. Hyttysiä riitti sateesta huolimatta, mutta olin onneksi pukeutunut niin, ettei paljasta ihoa ollut kuin käsissä ja kasvoissa. Ostin toissa viikolla lippiksen, joka pääsi viikonloppuna ensimmäistä kertaa käyttöön ja osoittautui metsässä hyödylliseksi. Miko löysi jonkun hyvin mielenkiintoisen hajun, jota se seurasi nenä tiukasti maassa. Eipä ollut kovin fiksua yrittää silloin kutsua Mikoa luokse, kun ei se malttanut tulla. Tai tuli se, mutta muutaman tänne-käskyn ja viiveen jälkeen. Perjantai-iltana oli tarkoitus mennä tekemään jälki lauantaiaamuksi. Veripullo oli unohtunut jääkaappiin edellisestä kerrasta (josta on kuukausi?), joten tarkistin ennen lähtöä, että se on vielä käyttökelpoista. Ajattelin siis, että se olisi voinut hyytyä, mutta kyllä hyytymisenestoaineet toimii. Ei tullut mieleenkään, että veri voisi olla pilaantunutta, mutta selvisipä sekin kun pullon avasin. Huh, mikä haju! Kokeilin miten Miko siihen reagoi. Poika oli kiinnostunut, mutta heitin veren silti pois ja otin uuden, juuri silloin perjantaina ostetun, pullon sulamaan.

 

Lauantaiaamuna lähdin heti aamulenkin jälkeen metsään. Olisin varmaan jäänyt kotiin, jos olisin tiennyt kuinka kuuma oli (ei aamulenkillä niin lämmin ollut). Piti olla kumpparit jalassa ja muutenkin hyvin varustautunut metsää varten. Matka oli yhtä tuskaa ja mietin jo kotiin palaamista. Liian lämpimät ilmat ei vaan ole mua varten. Toivottavasti lomalla ei ole yhtään hellepäivää  Ja tuolloin ei edes ollut hellettä. Metsässä oli aika runsaasti aluskasvillisuutta, joka oli täynnä hämähäkinseittejä. Hämähäkit ovat ällöttävimpiä ötököitä, joten ei ollut kovin kiva kävellä niiden seittien keskellä. Onneksi syvemmällä metsässä ei enää ollut niin paljon niitä varpuja. Sienen perässä vetäminen oli vähän haastavaa kun se jäi koko ajan johonkin kiinni. Tein aika pian kulman, koska maasto oli toisessa suunnassa kivemman näköistä. Eli sellaista, jossa sieni ei ihan joka paikkaan tartu. En yhtään tiedä kuinka pitkä jäljestä tuli kun en muistanut laskea, mutta ihan kivasti oli pituutta. Tein perjantaina lisää merkkejä, jotta voin pistää merkkejä jäljelle useammin. On helpompi luottaa Mikoon kun itse tiedän missä jälki menee. Olipas kiva päästä kotiin ja suihkuun tuon reissun jälkeen. Aikaa meni 1,5h.

 

Lauantai-iltana ei oikein huvittanut lähteä ajamaan jälkeä kun piti värjätä tukkaa ja muuta tärkeää. Eipä se haittaa, vaikka jälki olisikin 24h vanha, joten sunnuntaina aamulenkki suuntautui metsään. Taas oli vähän turhan lämmin, mutta onneksi viileämpää kuin lauantaina. Ja mitäköhän Miko tekee heti ensimmäisenä kun pääsemme seittiseen metsään. No alkaa tietenkin ihan hulluna ryömiä ja piehtaroida. Poika veteli myös kauheita spurtteja hihnassa. Kai se oli kivaa tulla metsään. Onneksi Miko alkuhepuleiden jälkeen rauhoittui ja kulki nätisti perässäni. Etenemisvauhti jäljellä oli ihanteellinen eikä hosumista ollut ollenkaan. Kulmasta Miko jatkoi vaan eteenpäin enkä voinut olla puuttumatta siihen. Näytin Mikolle kulman makausta useampaan kertaan ja näytin oikeaa suuntaa, mutta Miko vain halusi mennä eteenpäin ja alkoi nostaa koipea. Sijaistoiminto eli Miko ei oikein tainnut tietää mitä siltä halusin. Jos luottaisin koiraani, niin olisin antanut Mikon mennä mihin menee ja ohjannut sen oikeaan paikkaan vasta sitten kun se selvästi olisi hukassa. Kun Miko lähti oikeaan suuntaan, niin loppu meni oikein hyvin. Miko haisteli loppumakausta (=kaatoa, jota ei ollut) ja ehdin hyvin pistää namit Mikon nenän eteen. Joskus Miko on mennyt niin nopeasti kaadon ohi, etten ole ehtinyt palkita sitä. Päästin Mikon irti ja poika tuntui heti löytäneen hirven tai peuran jäljen. Poika pyöri ympäriinsä nenä maassa ja meni välillä edestakaisin. Eikä se reagoinut kutsuihin millään tavalla. Mietin taas, että oli tosi fiksua huudella tänne-käskyä kun ei Miko siihen mitenkään reagoinut. Paitsi kerran. Kun siirryimme kauemmaksi jäljistä, niin Miko alkoi kuunnella. Harrastimme vähän metsäagilitya kun yksi puu oli niin sopivasti hyppyesteenä. Paluumatkalla Miko otti minuun runsaasti kontaktia, mutta olin tietysti antanut Mikolle viimeisen namin silloin kun pistin sen hihnaan.

 

Aamupäivällä piti lähteä Ikeaan, kun halusin ostaa Mikolle samanlaisen putken kuin Primolla on. Putkella on korkeutta 46cm, joten Miko kyllä mahtuisi sisään. Ikeassa mietin pitkään ostanko putken vai en. Se näytti niin matalalta, että epäilin mahtuuko Miko sittenkään. Ostin putken, kun voisi sen antaa jollekin muulle jos ei Mikolle sovi. Putki oli tosi kiva ja hyvin Miko sinne mahtui. Aluksi Miko vähän pelkäsi sitä, mutta kun tottui, niin poikahan meni vauhdilla ja innolla putken läpi. Rakensin meille myös perjantaina hyppyesteen kahdesta ämpäristä ja laudan palasta. Me voidaan nyt treenata agilitya meidän kaksiossa  Kiitos Kaisalle putkivinkistä!

 

Sunnuntai-iltana kävimme lenkillä uudessa paikassa, joka on ilmeisesti jonkinlainen virkistysalue. Ilma oli ihanteellinen kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli pieni tuuli. Kesäillan ilmat ovat parhaita, jos siis on mukavan lämmin/viileä ja aurinko paistaa

 

Juhannuksen runsasta kuvasatoa:

 

Ilmeisesti Mikon lempipuuhaa eli piehtaroimista

 

Perjantain metsälenkin jälkeen

 

Kotimatkalla

 

Nukkumista lenkin jälkeen :) Vampyyrihampaat näkyy paremmin jos kääntäisi kuvan toisin päin

 

Sunnuntaina jäljestämisen jälkeen

 

Ravistelua

 

 

 

Metsäagilitya

 

"Taistelua" kepin kanssa

 

 

 

 

Juomatauko

 

Kotimatkalla

 

Iltalenkillä kivoissa maisemissa

 

Putkikuvat ei oikein onnistunut, mutta tässä agilityn riemua :)