Melkein itku tulee! Olin kirjoittanut jo paljon tekstiä kun vahingossa painoin jotain ja teksti hävisi... Yritetään nyt muistaa mitä kirjoittelin. Ärsyttää vaan niin kamalasti.

Lauantaiaamuna suuntasimme Tainan kanssa Espoon Kalmariin. Melkein heti saavuttuamme ja pikaisesti aamupalan syötyämme lähdettiin jo jäljen tekoon. Sain parikseni naisen, joka oli myös viime kokeessa. Aluksi hän opetti minulle suunnistusta ja oli sitä mieltä, että minun täytyy opastaa kun ei sitä muuten opi. Normaalisti kokeessa joutuu jäljestyksen lisäksi opastamaan ja purkamaan jäljen eli metsässä käydään kolmesti. Suunnistuksesta ei ollut paljon hyötyä meidän jäljellä, sillä se oli hieman haastava ja karttaan tehdystä jäljestä piti poiketa. Karttaan piirretyssä jäljessä oli ensin liian loiva kulma ja toinen liian jyrkkä. Jäljen lähellä ollutta jyrkännettä ja tietä piti välttää. Viimeistä suoraa merkitessämme huomasimme, että toisen suoran merkit näkyvät. Jälkeä piti parista kohtaa siirtää kauemmaksi ja olimmekin kävellyt sen 1,5 kertaa ennen veretystä. Parini veti sientä ja minä parantelin edellä merkkejä. Viimeisen suoran merkit olin parannellut jo toisella kerralla. Välillä oli vaikea nähdä missä seuraava merkki oli eikä silmiin paistanut aurinko yhtään auttanut asiaa. Eikä se yhtään lievittänyt opastamisen jännittämistä! Jäljen tekoon saimme käytettyä useamman tunnin. Menipäs aika nopeasti! Sitten lähdimme kotiin. Illalla uni ei meinannut tulla kun jännitin opastamista.

Tänään sunnuntaina oli lähtö seitsemän jälkeen. Menin ensin Mikon kanssa sisälle näyttämään rokotustodistusta ja maksamaan osallistumismaksun. Kuistilla yksi sprinkku-uros ärähti Mikolle, jota Miko pelästyi. Tämän jälkeen kävin hakemassa kamat autosta. Miko ei meinannut uskaltaa tulla uudestaan portaita kuistille ja melkein ylhäällä sprinkku pääsi taas ärähtämään ja hyökkäämään aika lähelle. Miko säikähti vieläkin enemmän. Jouduin kantamaan Mikon sisälle. Sisällä oli paljon ihmisiä (tämä oli 18 koiran koe), joita Miko pelkäsi. Vaikka Miko onkin tottunut väenpaljouteen, niin nyt säikähdys sai Mikon araksi. Yksi mies sai silitellä Mikoa. Vähän myöhemmin toinenkin mies yritti silittää, mutta hänelle Miko murisi. Ja paljon murisikin. Kun Mikoa silittänyt mies palasi, niin Miko murisi hänellekin. Mies olikin ok, kun hän syötti Mikolle juustoa leivästään. Koe alkoi ylituomarin puheella kun kaikki olivat paikalla, jonka jälkeen arvottiin jäljet. Me saimme jäljen numero 1. Tämän jälkeen oli laukauksensietotesti. Miko jäi hienosti seisomaan puun luo, kun ohjaajat käskettiin pois. Laukausta Miko säikähti ja hypähti hieman sivuun, mutta jäi sitten paikalleen. Ja koe oli hyväksytty. Me olimme taas ensimmäisessä ryhmässä ja olimme ihan lähellä kahden muun testin aikana. Miko säikähti muitakin laukauksia.

Oppaamme lähti viemään sorkkaa kaadolle ja hänen palatessa olisi aika lähteä. Yritin odotellessa rauhoitella Mikoa kävelyttämällä sitä ja tekemällä temppuja, joita Miko ei suostunut tekemään. Jos pysähdyin, niin Miko tuli jalan viereen istumaan. Meidän jälki oli majan takana olevassa metsässä pienen kävelymatkan päässä. Toivoin, että Miko rauhoittuisi matkan aikana (ja rauhoittui se heti vähän kun lähdimme pihasta), mutta tiesin, ettei jäljestäminen voi mennä hyvin. Miko haisteli alkumakausta, josta ohjasin sitä ensimmäiset 10 metriä, jonka jälkeen hihna piti päästää kuuden metrin mittaiseksi. Miko aloitti jäljestämisen, mutta aika pian pysähtyi ja alkoi katsella ympärilleen. Se ei oikein näyttänyt tietävän mitä pitäisi tehdä. Mikon eteneminen oli epävarmaa, se pysähteli paljon, katsoi minua sekä opasta ja tuomaria. Välillä Miko meni jäljellä ja välillä lähtikin jotain polkua pitkin, joita metsässä oli paljon. Ei mennyt kauaa kun tuli ensimmäinen hukka ja palautin Mikon jäljelle. Sain ohjata seuraavalle merkille asti. Jäljestäminen ei parantunut. Välillä ohitimme merkkejä, mutta Miko reagoi oksien rasahteluihin ja muutenkin liikkui hitaasti. Kohta tuli toinen hukka ja palautin Mikon jäljelle. Sain taas ohjata seuraavalle merkille. Tuomari sanoi, että voin kehottaa Mikoa jäljelle kun huomaan ettei se jäljestä. Jonkin aikaa etenimme ihan ok, jonka jälkeen alkoi taas haahuilu. Jälki-kehotuksista ei ollut hyötyä, ne vain sai Mikon katsomaan minua ja joskus tulemaan luokse. Miko kävi välillä haistelemassa tuomaria ja opasta. Ihmeen pitkään saimme yhdessä kohdassa seikkailla ennen kuin tuli hukka. Mietin jo pitääkö minun itse keskeyttää koe, kun jäljestyksestä ei selvästikään tullut mitään. Oli turhauttavaa mennä Mikon perässä ympäriinsä kun tiesin, että hukka on tulossa. Se kolmas hukka siis tuli ja koe keskeytyi. Kaikki hukat tuli ensimmäisellä osuudella. Loppuun menimme harjoitellen. Pidin liinan lyhyellä enkä saanut päästää Mikoa pois jäljeltä. Minusta Miko rentoutui keskeytyksen jälkeen ja alkoi jäljestää paremmin. Jonkin verran jouduin estämään Mikon yrityksiä poistua jäljeltä. Ennen kulmia tuomari pyysi päästämään liinan pitkäksi, jotta nähtäisiin miten Miko reagoi. Kulmat Miko merkkasi pysähtymällä ja haistelemalla. Mikolla pysyi pää enemmän maassa ja kyllä se jäljesti, ainakin välillä. Ennen kaatoa piti taas päästää liina pitkäksi, että Miko saisi itse sen löytää. Miko löysi kaadolle ja haisteli sitä kiinnostuneesti. Mielestäni keskeytyksen jälkeen meni ihan kivasti, mutta arvostelussa ei ollut mitään positiivista. Sen mukaan keskeytyksen jälkeen Miko paikoin jäljesti, mutta pääosin vain haahuili. No, totta kai se. Vaikka odotin tulosta tältä kerralta, niin en ole pettynyt. Mikosta näki, ettei jäljestys tule menemään hyvin. Tuomari ja opaskin huomasi, että se oli säikkynä. Vaikka olikin kiva mennä ensimmäisenä jäljelle, niin tällä kertaa myöhempi olisi ollut parempi, sillä Miko olisi todennäköisesti ehtinyt rauhoittua. Sai taas todeta, että Miko on herkkä koira. Tämä oli Mikon huonoin jäljestys ikinä. Aina aikaisemmin se on kiinnostunut jäljestä.

Majalla odottelin omaa opastusvuoroa. Opastettavani oli jäljellä neljäntenä, joten kauaa ei tarvinnut odottaa. Miko sai jäädä siksi aikaa sisälle häkkiin. Vein ensin sorkan kaadolle ja kaadoin sen päälle hieman verta. Sitten otin kaatolapun ja merkit kaadolle pois (siis ne, joila itse löysin kaadolle, ei ne jotka olivat jäljellä). Palasin tuomarin ja jäljestävän koirakon luo ja näytin mistä jälki alkaa. Kerroin tuomarille, että ennen kulmia ja kaatoa on yksi sininen nauha ja sen jälkeen punainen. Jäljestämässä oli nuori walesinarttu, jonka ohjaaja näytti sille alkumakauksen. Koira ei oikein tuntunut innostuvan jäljestä ja se ohjattiin ensimmäiset 10m. Sen jälkeen koira pysähtyi ja alkoi katsella ympärilleen. Tuli ihan Miko mieleen. Se ei näyttänyt tietävän mitä pitäisi tehdä. Pitkään seisoimme paikallamme ja koira vähän epävarmana katseli ja liikkui pienellä alueella. Välillä se tuli minun ja tuomarin luo ja kerran nousi minua vasten. Katselin vain muualle. 18 minuutin ja 30 metrin jälkeen tuomari keskeytti kokeen. Hän oli hieman turhautuneen oloinen ja mielestäni vähän turhan tyly. Koirakko ei saanut jatkaa loppuun vaan lähdimme heti pois metsästä. Koira oli ensikertalainen eikä se kai ollut harjoitellut jälkeä ollenkaan. Kävin hakemassa sorkan metsästä ja annoin sen seuraavalle oppaalle. Se siitä opastamisesta, kannattikin hermoilla

Tämän jälkeen olikin monta tuntia odottelua. Kulutin aikaa lukemalla vanhoja spanielilehtiä ja lenkkeilemällä. Sain yhden vanhan lehden lainaan, josta haluan yhden jutun talteen. Toivon, että sen voisi julkaista kooikerlehdessä (jos saa luvan) kun tulee täyteen 20 vuotta siitä, kun ensimmäinen kooikerhondje tuli Suomeen eli loppuvuodesta 2011 Kooikereiden rotumääritelmää on lehtien mukaan meinattu välillä muuttaa mm. niin, että urosten maksimikorkeutta nostettaisiin 42 senttimetriin tai jopa 44 cm:iin. Niitä ei ole hyväksytty kun kooikereiden isoon kokoon ratkaisuna ei ole säkäkorkeuden muuttaminen vaan jalostus. Ilmeisesti Hollannissa on jo 90-luvulla ollut paljon liian korkeita kooikereita. Kivasti Miko antoi joidenkin ihmisen silitellä. Spanieliliiton puheenjohtajaa Miko tervehti häntä heiluen ja hän kysyi eikö nämä yleensä ole varautuneita. Sanoin, että on Mikokin, vaikka se nyt käyttäytyy oudosti Myös pariani Miko tervehti innokkaasti häntä heiluen, mutta häntä Miko on kai tervehtinyt jo aikaisemminkin. Tainaa tervehdittiin kaikkein innokkaimmin. Tuolla majalla käy ilmeisesti aika paljon spanieliporukkaa kun viimeisimmässä spanielilehdessä oli tuttuja naamoja.

Tulosten  julkaisu alkoi viiden aikoihin eli puoli tuntia myöhässä. Ensin luettiin ylituomarin kertomus ja sitten kaikkien arvostelut ja tulokset. Kaikki tuloksen saaneet saivat taas mitalin sekö ruokasäkin. Myös tuloksetta jääneet saivat 4kg Royal Caninia Aika moni avoimen luokan koira sai nollan ja yksi tuomareista sanoikin, että jäljestys tuntui tänään olevan vähän vaikeaa. Tulokset meidän porukassa olivat samanlaiset kuin viimeksi eli Miko AVO 0 ja Leevi AVO 3, tällä kertaa tosin pisteitä taisi olla pari enemmän. Kotimatkalle lähtivät väsyneet ihmiset ja koirat. Mukava viikonloppu oli ja ilmat suosivat. Oli harmi kuulla, ettei marraskuun koetta välttämättä järjestetä. Vähän harmi jos meidän mejäkauden tuloksena on 2 x AVO 0. Täytyy nyt syksyllä vielä harjoitella pari kertaa. Me kyllä tarvittaisiin ihmisiä mukaan metsään, sillä Miko on molemmilla kerroilla jäänyt katselemaan ja ihmettelemään opasta ja/tai tuomaria.