Maanantai-iltana menin iltalenkillä ensin läheiselle kentälle, jossa treenattiin pitkästä aikaa vähän tokoa. Harjoittelussa olivat perusasento, seuraaminen, istu-, maahan- ja seiso-käskyt sekä tempuista ympäri pyörähtäminen. Myös pieni luoksetulo tehtiin. Harjoituksia vähän haittasi sade, sillä Miko ei kovin mielellään laskenut takapuoltaan märkään maahan. Välillä huomasin, että palkkasinkin Mikoa perusasennon sijasta vierellä seisomisesta. Istumiset olivat myös hyvin pikaisia ja Miko yritti jos maahan-käskystä palkan olisi saanut painautumalla alaspäin, mutta ei ihan maahan asti. Ei saanut siitä namia, joten pakko oli mennä ihan maahan. Mikolla oli mukavasti intoa ja kontaktin sai tosi helposti, vaikka Miko välillä haistelikin maata. Täytyykin alkaa tehdä treenejä iltalenkillä ennen iltaruokaa, sillä huomasin jo tokokurssilla, että ilta on otollisinta aikaa Mikon treenaamiseen.

Vaikka meillä onkin ollut treenitauko (ihan vain siksi, etten itse saa mitään aikaiseksi), niin ei me silti olla vaan oltu. Olen onnistunut parantamaan Mikon hihnakäyttäytymistä. Poitsu ei enää vedä yhtä paljon kuin ennen (ei koske tilanteita, joissa on muita koiria) ja nyt se osaa kävellä vain tien toista reunaa. Tosin välillä se meinaa lähteä toiselle puolelle, mutta hihnan kiristys ja täällä-sana saa pojan takaisin tien reunaan. Kai se on parempi myöhään opettaa näitä taitoja kuin ei ollenkaan. Marja-Liisan sanat saivat ajattelemaan ja kyllä tuolle pojalle vaan täytyy olla paljon jämäkämpi. Minä olen meistä se kummalla on ohjat kädessä, tai niin sen ainakin pitäisi olla. Toinen juttu, jota ollaan tehty nyt ainakin kuukauden ajan, on se, että Mikon täytyy katsoa minua ennen kuin pääsee ovesta ulos. Lenkille lähdettäessä Miko joutuu ottamaan neljä katsekontaktia (meidän ovesta ulos, sisälle hissiin, ulos hissistä, ulko-ovesta ulos) ja saman verran kotiin palatessa. Odotus ja katsekontaktin otto sujuu ihan hyvin, mutta välillä Miko menee omalla luvalla ovesta. Poika tosin tietää, mitä sen pitäisi tehdä, sillä kun käsken Mikon uudestaan oven toiselle puolelle, se ottaa heti katsekontaktin. Ulko-ovesta sisälle tuleminen kestää kaikkein kauimmin, sillä Miko katselee yleensä ensin pitkään muualle. Tuntuu ihan siltä, kun Miko odottaisi että luovutan. Yhden kerran kyllästyin odottamaan, jolloin nostin Mikon ovesta sisälle (tuolloin Miko oli ensin yrittänyt mennä omin luvin ovesta sisään, mutta estin sen hihnannykäisyllä, jonka jälkeen Miko käänsi minulle selän ja meni istumaan). Mutta sisälle nostaminen ei ollut luovuttamista, se olisi ollut jos olisin antanut mennä sisään ilman kontaktia.

Eilen illalla meillä oli myös pienet tokotreenit kentällä ja intoa oli taas mukavasti. Pääasiassa harjoittelimme perusasentoa ja seuraamista. Maassakin Miko malttoi nyt pysyä vähän pidempään, mutta aina palkan saatuaan se katseli hetken muualle. Tänä iltana taas uudestaan. Olisin halunnut käydä tekemässä ja ajamassa jäljen eilen ja tänään, mutta olen molempina päivinä tullut niin myöhään kotiin, etten ole enää jaksanut (aikaa menee kuitenkin väh. 2,5h). Jos vaikka huomenna...

Tänään menin töihin hieman myöhemmin, kun takkia päälle pistäessäni alkoi makkarista kuulua vikinää ja välillä vähän ulvonnan tapaista. Päätin sitten mennä 15min myöhemmällä bussilla (eli töissä 30min myöhemmin). Menin makkariin kun Miko oli hiljaa ja voi sitä intoa kun ovi avautui. Ensin Miko alistui ja alkoi sitten kauheasti hyppiä vasten ja heilutella häntää. Ihan kuin olisin ollut tosi pitkään poissa. Vähän olen osannut odottaakin, että poika pitää ääntä kun Markus oli juuri kahden viikon sairaslomalla. Miko ei ole sen jälkeen mennyt mielellään makkariin, kun tietää että olen lähdössä. Ovea sulkiessani Miko on yrittänyt lähteä samaa matkaa. Aikaisemmin Miko jäi sängylle mussuttamaan possun korvaa tms. eikä välttämättä edes katsonut kun suljin oven. Nyt Mikolle ei ole vähään aikaan pureksittavat kelvannut kun possun korvaakin se kantelee kotona ainakin viikon ennen kuin syö. Eli Miko ei ole jäänyt syömään kun olen lähtenyt. Makoilin hetken sängyllä, että Miko rauhoittuisi enkä kiinnittänyt siihen huomiota. Kun lähdin, Miko kuopi ovea ja kun se ei auennut, niin aloitti vikisemisen. Lähdin silti töihin. Joku läheisriippuvuus tuolla pojalla on. Yksin jääminen on ihan kamalaa. Täytyy alkaa tehdä yksinoloharjoituksia, jotta poika tajuaisi, että me kyllä tullaan takaisin.

Suunnitelmissa on käydä 5.6. Stadi Games agikisoissa kun ei täällä lähellä ole muita lähiaikoina. Purina Areenan kesän kisat näyttää olevan maanantaisin ja keskiviikkoisin eikä se oikein meille sovi. Lauantaina on Arin valmistujaiset, mutta sitä ennen voisi käydä Laakson kentällä katsastamassa Stadi Gamesin osallistujia. Toivottavasti juuri aamupäivällä tai myöhemmin päivällä olisi kooikereita radalla. Viime vuonna sain olla hyvässä seurassa, kun paikalla olivat kooikereiden huiput