Eilen Forssan näyttelyn tuomari ei ollutkaan Rajko Rotner vaan kroatialainen Igor Selimovic. Peruutus oli ilmeisesti tullut ihan viime tipassa kun arvostelulapuissa oli Rotner. Tämä tuomari ei kopeloinut koiria ollenkaan, mikä taisi olla tällä kertaa ihan hyvä. Miko on nyt kolmesta virallisesta näyttelystään saanut kolme eri laatuarvostelua (ERI, EH ja H). Toivottavasti näin ei tule jatkumaan kun niitä kolmea puuttuvaa ei haluta

Perjantaina tuli postissa vuoden 2009 tulosjulkaisu. Näyttely- ja mejäarvostelut ovat kaikkein mielenkiintoisinta luettavaa. Vuoden 2008 tulosjulkaisua en ole vielä lukenut, mutta se onkin unohtunut kaappiin. Täytyy kaivaa esiin. Heti ekana piti katsoa mitä Mikon ensimmäisessä arvostelussa luki. Saksankielisessä arvostelussa oli yksi sana, jota kukaan ei keksinyt ja tulosjulkaisuunkin oli kirjoitettu se miltä se näyttää eli "Fahin". Googlailujen perusteella se ei tarkoita mitään, joten jää vieläkin hämärän peittoon mitkä Mikolla oli vielä nuoruusmaisesti löysät. Seuraavaksi tulosjulkaisusta piti katsoa kaikki HYL:n tai EVA:n saaneiden arvostelut. Mielenkiintoisia nekin. Lopuista arvosteluista riittää lukemista lomalle.

Eilen illalla suuntasimme kohti Enäjärven uimarantaa. Ranta on pieni ja aika vähän käytössä. Koirankieltomerkki oli maalattu mustaksi, jonka vuoksi rantaa varmaan käytetään myös koirien uittamiseen. En sitten tiedä kuuluisiko kiellon olla edelleen voimassa vai ei. Paikalla ei ollut muita. Ihan hyvin Miko lähti mukaan kahlaamaan, mutta olisi varmaan tarvinnut rohkaisua muista koirista. Pääasiassa Miko kahlaili ja kuopi vettä, mutta kyllä poika uikin muutaman kerran. Uinnit olivat ihan lyhyitä ja Miko tuntuu tarvitsevan tukea kun jalat ei koske maata. Ainakin Miko tuli aina ihan lähelle kun ui. Täytyy tänä iltana käydä uudestaan ja varmaan joka ilta kun on lämmintä, sillä jossain vaiheessa järveen tulee sinilevää eikä siellä sitten voi enää uida.


Kuopsuttelua


Loiskuttelua


Räpiköintiä eli uimista


Seisoskelua


Ravistelua

Miko oli kauhean kiinnostunut kaikista linnuista ja ötököistä, joita se pyydysti (siis ötököitä) ja vahtasi. Paras olisi jos Miko voisi olla irti ja itsekin mennä uimaan, mutta tuolla ei onnistu. Tänään turkki tuntui ihanan pehmeältä, joten tekee tuo järvivesi hyvää Ostin tänään kaupasta kelluvan lelun, jota täytyy päästä testaamaan. Eilen Mikolla ei kovin ollut intoa ja rohkeutta uimiseen, mutta pidin näkemästäni. Taipparit here we come! Jos vaikka tänään paikalle sattuisi myös kultsu, jonka kanssa Miko perjantaina paini. Kultsu on ilmeisesti sama, joka oli meidän kanssa tokon pentukurssilla. Hyvin oli painit edelleen sujuneet. Varmaan Mikon ilkeät äänet sai kultsun alistumaan

Viimeisimmälle lenkille pistin märkäloimen Mikon päälle. Menimme noin. 30-45min lenkin, joka oli ehkä vähän turhan pitkä näin lämpimillä keleillä. Mutta loimi piti Miko viileänä ja poika jaksoi hyvin edetä normaalivauhdilla eikä se löntystänyt perässä. Kertaakaan ei tarvinnut jäädä vilvoittelemaan nurmikolle, vaikka pariin kertaan Miko piehtaroikin. Sitä en tiedä, liittyikö piehtarointi kuumuuteen vai ei, sillä piehtarointi on ihan normaalia toimintaa kun lähestymme kotia. Vastaantulijat ehkä hieman kummaksuivat Mikon vaatetusta, mutta pääasia että poika pysyi viileänä. Olisi tehnyt mieli pistää se itselle päälle kun tuli niin kuuma


Kooikerhondjella kooikerhondje-loimi