Mäntsälä kr

Päivä alkoi aikaisin bussimatkalla Helsinkiin. Helsingissä meillä oli tunti aikaa ennen junan lähtöä, joten olin eilen katsonut missä Kampin lähellä on koirapuistoja. Tämä taisi olla Mikolla neljäs kerta koirapuistossa ja taas oltiin yksin (kerran käytiin Onnin kanssa, mutta tuttu koira on eri asia). Puisto oli pieni ja ankea, mutta parempi kuin ei mitään. Puistossa oli vain hiekkaa ja pari tukkia. Mikolle oli kummaa olla vapaana tuollaisessa ympäristössä ja pääasiassa se oleskeli lähelläni. Pari kertaa Miko innostui pieneen spurttiin sekä ajoi pulut pois aitauksesta. Vähän heitin sille keppiäkin, mutta muuten meno oli rauhallista. Junamatka Mäntäsälään meni hyvin, kun Miko pääasiassa nukkui lattialla (miksei Nummelaankin pääse junalla! Bussissa Miko stressaa = kuolaa ja on levoton). Kaverina oli venäjänvinttikoiratyttö, mutta Mikon kiinnostus loppui onneksi lyhyeen, kun tyttö meni nukkumaan. Junaan tuli myöhemmin myös vähän isompi koira (siis Mikoa isompi, ei sitä borzoita), joka menikin toiseen osastoon kun koiria siinä tilassa oli jo kaksi. Me istuttiin niiden liukuovien vieressä, joista pääsi toiseen osastoon ja siihen hetkeksi nainen koirineen pysähtyi (eli painamaan nappia ja odottamaan oven avautumista). Yhtäkkiä Miko, joka oli noussut ylös, räjähti oikein kunnolla sille koiralle. Se tuli niin puun takaa, ei ole tuosta pojasta ennen sellaista ääntä kuultu. Toivottavasti enempää rähinää ei ainakaan vielä ole luvassa.

Mäntsälän näyttelypaikalle oli parin kilsan kävelymatka asemalta. Ei mennyt pitkään, kun viereemme pysähtyi paku, jonka kuski olisi tarjonnut kyydin näyttelypaikalle. Miehellä oli koira mukana, mutta ei hän kuitenkaan herättänyt luottamusta, joten kieltäydyin ("meillä on niin paljon aikaa ennen kehään menoa"). Näin miehen koiransa kanssa näyttelypaikalla myöhemmin. Matka jatkui ja kohta taas pysähtyi auto kohdalle. Autossa oli vanhempi pariskunta, joka kysyi tietä näyttelypaikalle. Minulla oli kartta ja he tarjosivat kyytiä. Tällä kertaa suostuin (vanha pariskunta herättää luottamusta) ja karttani opastamana saavuimme oikeaan paikkaan.

Päivä oli tosi lämmin ja useammasta aurinkorasvan lisäyskerrasta huolimatta paloin taas ylävartalosta. Paikalla oli viisi urosta (kaksi junnua, kaksi avointa ja valio) sekä yksi junnu-narttu. Ensin menimme kehään Huugon kanssa. Tuomari kysyi pöydällä vai maassa, minulle oli ihan sama, joten tuomari valitsi pöydän. Pöydälle kyllä halusinkin, mutta en vain jostain syystä saanut sitä sanotuksi Pöydällä tutkimiset meni paremmin kuin maassa. Seisotus ja ravaaminenkin ok. Miko sai ERIn, jee! Huugo joutui seisoskelemaan vähän pidempään, sillä tuomari taisi tutkia rotumääritelmää ja keskusteli kehätoimitsijan kanssa laatuarvosanoista ja niiden merkityksistä (välillä laatikosta nostettiin harmaiden ja ruskeiden nauhojen nippua). Onneksi Huugo ei hylättyä saanut, mutta T tuli. Poika oli kuitenkin väriä lukuun ottamatta hyvä Miko voitti siten junnuluokan. Meidän jälkeen kehässä kävi Gocko (Black Amiikos Godebert Gocko) ja Hessu (Black Amiikos Jemeko Jelle) sekä Veiko. PU-kehässä olivat Miko, Gocko, Hessu ja Veiko. Miko tuli kolmanneksi ja sai vara-sertin! Hessu sai viimeisen sertin ja valioitui, onnea! Meidän piti käydä vielä junioreiden rop-kehässä, mutta sitä ennen kehässä kävi Muskettikoiran Wilperiina saaden sertin. Tyttösen kutsumanimi taisi olla Kerttu. Kerttu on Mikin sisko, mutta kooltaan kovin pieni. Rop-juniori kehässä pyörähdimme Kertun kanssa ja tuomari valitsi Mikon rotunsa parhaaksi junioriksi! Meidän piti siis jäädä loppukehiin, sillä näyttelyssä valittiin myös paras ROP-juniori, Royal Canin Junior.

Myyntikojuilla Miko hauskuutti pelkäämällä pehmokoiria. Ensimmäinen oli maassa ja sen selässä oli koirille tarkoitettu kantolaukku. Miko ensin kiersi sen kaukaa ja kävi sitten varovasti haistelemassa. Seuraava koira, pehmo-husky, istui pöydällä Marimekko-kuosinen koirien lippis päässä. Sitäkin Miko katsoi hyvin epäilevästi ja haukahti sille muutaman kerran Kun Kaisa ja Veiko lähtivät kohti kotia, me menimme syömään. Paikalla oli onneksi jaossa Royal Canin näytepusseja, sillä Miko ei ollut syönyt aamulla mitään. Olimme jo lähdössä kun muistin, etten ollut antanut Mikolle ruokaa. Pistin ruuan kuppiin, mutta Miko ei syönyt, kun luuli kai muuten jäävänsä matkasta. Minä siis söin sämpylän ja Miko pussillisen (myöhemmin vielä toisenkin) nappuloita. Kyllä maistui. Loppukehiä odotellessa (istuimme urheilukentän katsomossa) Miko malttoi vähän nukkuakin ja oli kehään mennessä taas reippaana. Epäilin, että tuomari Harto Stockmari vain vilkaisee Mikoa ja se on siinä. Olin väärässä, tuomari ei edes vilkaissut Mikoa Meitä ennen oli parson ja jälkeen fieldinspanieli. Tuomari katsoi hetken parsonia ja käveli sitten meidän ohi suoraan fieldinspanielin luo, katsoi sitä hetken ja jatkoi matkaa. Isossa kehässä käytiin kuitenkin pyörähtämässä ja sitten äkkiä kohti junaa. Oli niin kiire junaan, joita menee vain tunnin välein, että tuli ihan kauhean kuuma. Miko-raukkaa piti melkein vetää perässä ja tuntui tosi pahalta sen puolesta. Molemmat oli ihan väsy ja poikki, mutta päivä oli silti kiva. Meidän Miko sai vara-sertin ja oli ROP-juniori Vaikka vara-sertillä ei oikein mitään merkitystä olekaan, niin olen silti siitä tosi ylpeä, on se kuitenkin melkein serti. Pakko siis huomenna ottaa Mikosta ruusukkeineen kuva Miko myös ensimmäistä kertaa sijoittui PU-kehässä.

Arvostelu tässä suomeksi ja englanninkielisen lisään jossain vaiheessa kotisivuille. Meidän arvostelu on muuten Huugon lomakkeella. On siihen kuitenkin nimi vedetty yli ja kirjoitettu käsin Miko
Tuomari Orietta Zilli, Italia
Hyvä karvanlaatu, virheetön purenta, hyvät korvat ja kaula, oikeanlaiset silmät, hyvä vartalo ja kulmaukset, hyvät liikkeet.

Mikon mielestä koirapuistossa voi vaikka lepäillä